Juokseminen ei ole kaikille itsestäänselvyys – varsinkaan, jos lähtötaso on nolla. Sakari Alapuranen, 36, havahtui 1,5 vuotta sitten lääkärin sanoihin: painolle olisi nyt tehtävä jotain. ODL Juoksukoulu toi treenaamiseen säännöllisyyttä.
Nuorempana Sakari oli innokas lentopallon pelaaja, mutta aikuisiällä liikunta jäi taka-alalle. Lääkärikäynnin jälkeen vaihtoehtona ei ollut muuta kuin laihduttaminen, ja motivaatio löytyi yllättäen liikunnasta.
– Istumatyö ja epäterveellinen ruokavalio olivat tehneet tehtävänsä. Ei siinä ollut vaihtoehtoja – oli pakko alkaa liikkua, Alapuranen myöntää.

Liikunnasta elämäntapa
Sakari aloitti liikunnan hiihtämällä ja käymällä kuntosalilla. Ensimmäinen hiihtolenkki oli hänelle erityisen silmiä avaava kokemus – kunto oli niin heikko, että hän joutui lopettamaan jo muutaman kilometrin jälkeen. Pikkuhiljaa liikunnasta tuli osa arkea, mutta samalla siitä tuli myös keino rangaista itseä. Sakari halusi liikkua joka päivä ilman taukoja. Juoksu tuli mukaan tuomaan vaihtelua, mutta se toi mukanaan myös uusia haasteita. Juokseminen ei antanut armoa – siinä ei voi höllätä alamäkeen kuten pyöräilyssä, vaan koko ajan on tehtävä töitä.
– Treenasin todella paljon. Halusin liikkua joka päivä – ajattelin, että mitä enemmän, sen parempi.
Sakari aloitti juoksun täysillä, ilman lepoa tai kevyempiä päiviä. Hiihto oli tuonut hieman pohjakuntoa, mutta juoksun kova tahti johti nopeasti siihen, että hän halusi osallistua Zeppelin-maratonille elokuussa 2024. Hän ilmoittautui miesten yleiseen sarjaan, ja juoksi maaliin ajassa 3:58:51.
ODL Juoksukoulu toi rytmin ja järjen harjoitteluun
Googlen avulla löytynyt ODL Juoksukoulu tuli täydelliseen saumaan. Harjoitteluun tuli rytmi ja järki. Sakari oppi, että lepopäivät ovat olennainen osa kehittymistä, ja että harjoittelua kannattaa jaksottaa.
– Juoksukoulun sisältö ja budjetti sopivat suunnitelmiini, ja siitä se sitten lähti – juoksemalla parempaan kuntoon.
Juoksukoulu oli laihdutusprojektin luonnollinen jatkumo, ja sen myötä Sakari huomasi, kuinka vaarallista oli treenata jatkuvasti täysillä. Asiantuntijan laatima harjoitusohjelma toi selkeyttä ja auttoi jarruttamaan liiallista intoa. Juoksuharrastuksesta tuli hallittua ja mielekästä.
– Olin juossut aina liian kovaa. Vasta kun aloitin peruskestävyysalueella, kehitys oikeasti alkoi.
Juoksukoulun alussa tehtiin puistossa testit, joiden avulla määriteltiin suuntaa antavat sykerajat. Myöhemmin ODL Liikuntaklinikalla tehty suora hapenottokyvyn testi vahvisti tulokset. Harjoittelu peruskestävyysalueella tuntui aluksi oudolta, mutta kuukauden jälkeen keho alkoi tottua. Sakari ymmärsi, ettei jokaisen lenkin tarvitse olla rankka, eikä lihasten ja kehon tarvitse tulla kipeiksi.

Kehitys näkyy tuloksissa ja arjessa
ODL Liikuntaklinikan asiantuntijat, kuten testauspäällikkö Jaakko Tornberg tarjosivat tukea ja yksilöllistä ohjausta. Ensimmäisellä luennolla käytiin läpi, kuinka viikoittaiset kilometrimäärät nousevat asteittain, ja väliin tulee palautusviikkoja.
– Juoksuharjoittelussa kuormituksen oikea rytmitys on äärimmäisen tärkeää, ja ilman ohjausta ja harjoitusohjelmaa sen hahmottaminen voi olla haastavaa. Yksilölliset syke- ja vauhtialueet tarjoavat selkeät raamit, joiden pohjalta voidaan rakentaa kehittävä harjoitusohjelma. Yksilöllisyys näkyy myös siinä, miten erilaiset harjoitukset koetaan: toiselle täytyy opettaa kevyempää tekemistä, kun taas joku toinen kokee kovat treenit lähes ylivoimaisina. Kaikkiin löytyy kyllä ratkaisu, Jaakko selventää.
Juoksukoulun sisältöön kuuluva fysioterapeutin tekemä lihastasapainokartoitus oli Sakarin mielestä erityisen hyödyllinen. Sen avulla löytyi omat vahvuudet ja heikkoudet sekä oikeat liikkeet lihastasapainon kehittämiseen. Aikaisemmin näitä asioita hän ei ollut edes osannut huomioida.
Seuraavat tavoitteet
Keväällä 2025 Sakari pääsi testaamaan kehitystään Oulun Terwamaratonilla. Toukokuun 24. päivänä hän juoksi maaliin ajassa 3:18:18, sijoittuen 10. sijalle. ODL Juoksukoulun tuoma systemaattinen harjoittelu ja asiantuntijoiden tuki näkyivät konkreettisesti tuloksissa – lähes 40 minuutin parannus edelliseen maratoniin verrattuna.
– Painoa on pudonnut 25 kiloa, mutta arjessa muutos ei aina tunnu – oma keho tuntuu aina omalta. Suurin muutos näkyy vaatekoossa ja energiatasossa.
Sakari harmittelee välillä, ettei tajunnut jo nuorena, että kestävyysurheilu on hänen juttunsa. Juoksu tuo henkistä hyvinvointia ja toimii terapiana – työasiat unohtuvat lenkkipolulla.
– Motivaatio lähtee jokaisesta itsestään, ja tärkeää on löytää oma tapa liikkua.

Sakari toteaa, että ODL Juoksukoulu sopii kaiken tasoisille liikkujille – se ei vie kaikkea aikaa, ja ohjelman voi toteuttaa omassa tahdissa. Kerran kahdessa viikossa kokoontuva ryhmä sopii monen arkeen. Juoksukouluun ei tarvitse olla huippu-urheilija – pienellä vaivalla saa vuoden mittaisen ohjelman, joka tuo tuloksia.
– Tavoitteenani on edelleen osallistua maratoniin – ja nyt uskallan jo paljastaa, että koko projektin alussa haaveenani oli alittaa kolmen tunnin aika. Aluksi se tuntui mahdottomalta, mutta nyt se näyttää täysin mahdolliselta.
Joka syksy käynnistyvä ODL Juoksukoulu on kahdeksan kuukautta kestävä juoksuun keskittyvä valmennus. Se sisältää yksilöllisen harjoitusohjelman tukena monipuolisia yhteisharjoituksia, tekniikkaohjausta, informatiivista kuntotestausta ja asiantuntijoiden tietoiskuja. Juoksukoulun päävalmentajana toimii ODL Liikuntaklinikan testauspäällikkö Jaakko Tornberg. Ilmoittautuminen ensi syksynä alkavaan valmennukseen on nyt auki, ilmoittaudu mukaan!