ODL
Prikka kiertoon

– työllisyyden osallisuuden ja kiertotalouden kehittämishanke

Työllisyyttä, osallisuutta ja kierrätystä

Prikka kiertoon oli työllisyyden, osallisuuden ja kiertotalouden kehittämishanke, jossa kehitettiin uusia ratkaisuja hävikkiruoan logistisiin prosesseihin sekä osallisuuden ja työllisyyden haasteisiin.

Euroopan sosiaalirahaston rahoittamassa hankkeessa päätoteuttajana toimi Helsingin Diakonissalaitos ja osatoteuttajina Oulun Diakonissalaitoksen Säätiö, Oulun kaupunki, Oulun ev.-lut. seurakuntayhtymä ja Diakonia-ammattikorkeakoulu Oy. Hankkeen päärahoittajana on Euroopan sosiaalirahasto (ESR).

Hankkeessa kehitettiin uusia ratkaisuja hävikkiruoan logistisiin prosesseihin sekä osallisuuden ja työllisyyden haasteisiin. Lisäksi luotiin erilaisia sosiaalisen työllistämisen mahdollisuuksia työelämän ulkopuolella oleville sekä heikossa työmarkkina-asemassa oleville oululaisille. Toiminnalla edistettiin kohderyhmiin kuuluvien työkykyisyyttä, hyvinvointia ja voimavaroja sekä tarjottiin tehostettua ura- ja koulutusohjausta.

ODL:n päävastuualueena oli logistiikkakeskuksen vapaaehtoistoimintojen kehittäminen. Tätä kautta vahvistettiin kaupunkilaisten osallisuutta ja hyvinvointia.

Kehittämistoiminta jatkuu Prikka kiertoon 2023-2025 -hankkeessa.

 

 

 

 

Hankkeen yhteystiedot

Anna Olsen
Projektikoordinaattori
  • Blogi ODL Yhdessä
    Kun hyvän äärellä uuvuttaa

    Tunnistatko sinä hykerryttävän tunteen, kun elämän jano on kova, ja tekemistä on paljon? Mielesi ehkä…

  • Blogi ODL Liikuntaklinikka ODL Yhdessä
    Merkityksellisen arjen aakkoset

    Jokapäiväisiin toimintoihin osallistuminen on kaikille ihmisille tärkeää ja myös keskeinen terveyttä ja hyvinvointia edistävä tekijä.

  • Blogi ODL Yhdessä
    Miksi nousen aamulla ylös ja teen elämälläni jotain merkityksellistä? Mistä syntyy ”tekemisen ilo”?

    Kesä tulee – hitaasti tai nopeasti – se tulee kuitenkin. Ainakin täällä pohjoisessa ihmisen olo…