ODL
Prikkakeskuksen vapaaehtoistehtävät

Prikkakeskuksen vapaaehtoisena teet konkreettista työtä ruokahävikin vähentämiseksi ja autat samalla ruoka-apua tarvitsevia ihmisiä.

Prikkakeskuksella edistät kestävää kehitystä käytännössä

Vapaaehtoisena olet mukana vähentämässä ruokahävikkiä ja edistämässä hyvinvointia. Toimintamme keskittyy Oulun kaupungin ylläpitämään ylijäämäruoan logistiikkakeskukseen, joka sijaitsee Kaukovainiolla (Kotkantie 3b).

Voit tulla avuksi käsittelemään lahjoituksena saatuja päivittäistavaroita. Tehtävänä on muun muassa hedelmien, vihannesten ja muiden elintarvikkeiden lajittelua. Ruoka lajitellaan keskuksessa ja toimitetaan eteenpäin hyötyruokana ruoka-aputoimijoille, jotka jakavat sen ruoka-avun tarvitsijoille.

Ennen vapaaehtoistoimintaan osallistumista sinut haastatellaan, perehdytetään ja koulutetaan tehtäviin. Voit toimia vapaaehtoisena säännöllisesti, esim. muutaman kerran kuukaudessa tai keikkaluonteisesti toiveesi mukaan ja elämäntilanteeseesi sopivalla tavalla. Vapaaehtoistoimintaa Prikkakeskuksella on torstaisin ja perjantaisin klo 9-13.

Ota yhteyttä:

Tiina Parkkinen
Tiimikoordinaattori, ODL vapaaehtoistoiminta
Juha Karhula
Työvalmentaja ja vapaaehtoistoiminnan ohjaaja