ODL
Vähennetään ikääntyvien yksinäisyyttä

Mahdollista kohtaaminen ja yksinäisyys vähenee – lahjoittamalla tuet merkityksellistä  ikääntyneiden syrjäytymistä ehkäisevää toimintaa.

Merkityksellisiä kohtaamisia oululaisille ikääntyneille

Joka viides ikääntynyt oululainen kokee yksinäisyyttä.

Sitä saattaa olla vaikea huomata, syitä on monia eivätkä ne aina näy ulospäin. Vaikka perhettä ja lapsenlapsia olisi lähellä, arki tulee väliin ja yhteyttä tai yhteistä aikaa ei löydy.

Ystävät vähenevät ajan myötä. Yksi muuttaa toiselle paikkakunnalle, toisen päivät tulivat jo täyteen. Kun liikkuminen on vaikeaa tai muistaminen tuottaa ongelmia, voi loppua rohkeus lähteä ihmisten pariin ja elämänpiiri kapenee. Jos elämän keitokseen lisätään vielä vaikkapa taloudellisen toimeentulon haasteet, vakava sairaus tai mielen synkkä maisema, vaikeudet lisääntyvät.

Mitä me teemme?

”Toiset sanoo, että en mörjötä niin paljon”

Ihminen tarvitsee toista ihmistä, kohtaamista. Me ODL:llä luomme tilaa kohtaamisille. Kutsumme jakamaan kahvipöytää, keskustelua, mukavaa tekemistä. Rakennamme ystävyyksiä kun yksinäisyys nakertaa. Autamme arjessa, kun omat voimat vähenevät.

”Mieli virkustuu, en minä muuta osaa sanoa”

Työntekijöillämme tai vapaaehtoisilla – ”arjen enkeleillä”, niin kuin ihmiset joskus sanovat – on aikaa silloin, kun sitä tarvitaan. He saattavat olla niitä, jotka ensimmäisenä kuulevat, mitä lääkärillä oli kerrottavana. Tai niitä, joille kauan sisintä puristanut salaisuus kuiskataan. Niitä, jonka kanssa nauretaan yhdessä ensimmäistä kertaa pitkään aikaan.

Kuinka voit lahjoittaa?

Lahjoitustilitiedot
Tilinumero: FI50 1840 3000 0459 10
Saaja: ODL
Viesti: Ikääntyvät

Rahankeräyslupa RA/2022/940. Tutustu luvan tietoihin täällä.

Yhteystiedot

Piritta Pietilä-Litendahl
Palveluvastaava
Outi Uusimäki
Diakonian asiantuntija