ODL
Siirry ajankohtaisiin

Miten uupuneet nuoret rakentavat tulevaisuuden työelämää?

Tuottaako nykyinen elämäntapamme oikeasti onnea, vai olisiko muita tapoja elää? Miten huomisen hyvinvointia tulisi rakentaa jo tänä päivänä? Diakoniatoimijoiden yhteisessä paneelikeskustelussa Porin SuomiAreenalla nuoret pohtivat, miten voimme rakentaa ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää maailmaa. 

ODL:n panelisti, 22-vuotias Sara Jokela toimii KotiKummit-toiminnassa vapaaehtoisena. Hän haluaa nostaa esiin erityisesti sosiaaliseen kestävyyden tulokulman nuorten työelämäpolun ja vapaaehtoistoiminnan kannalta.  

Olen itsekin vielä nuori, ja 14-vuotiaana ensimmäisen kerran aloittanut työelämässä. Havahduin siihen, että koin epäonnistumisen pelkoa, epävarmuutta ja riittämättömyyttä. Työelämässä tarvittavien perusasioiden tietämys olisi varmasti auttanut työelämään astuessa.

Miten tehdään hyvä työhakemus ja cv, miten pärjää työhaastatteluissa, mitä oikeuksia työntekijällä on, miten huolehdit omasta jaksamisesta ja työhyvinvoinnista? Asiat oppii ajan kanssa, mutta nyt ja tulevaisuudessa ammatillista opittavaa on valtavasti esimerkiksi teknologian kehittyessä. Tarvitseeko kaikkea oppia kantapään kautta, vai voisiko perustietämys työelämätaidoista olla kunnossa ennen työelämään astumista? Tämä antaisi samalla tilaa ja voimia ammatilliselle kehittymiselle.

Nuoret uupuvat jo parikymppisinä

Minun sukupolveani kasvatetaan yrittäjämäiseen ajatteluun, mikä helposti lisää riittämättömyyttä. Menestyksen ja tehokkuuden ihannointi on läsnä nuorten keskuudessa. Teknologian avulla olemme jatkuvasti saatavilla.

Mutta kukaan ei ole asettamassa rajoja, ja kukaan ei tiedä sinun voimavarojasi, jos et sinä itse tiedä. Maailma ja yhteiskunta vaativat meiltä enemmän, niinpä molempien osapuolten, työntekijän ja työelämän on tultava vastaan. Kenenkään ei tarvitse uupua ”pärjätäkseen” työelämässä. Tärkeä osa työelämätaitoja on omien rajojen tunnistaminen ja niistä kiinni pitäminen.

Vaatimusten kasvaessa on tärkeää rohkaista, opettaa lapsia ja nuoria tunnistamaan vahvuuksiaan ja ennen kaikkea uskoa nuoriin ja antaa heille turvallinen ympäristö onnistua, epäonnistua ja kehittyä.

Nuoret uupuvat ja kokevat merkityksettömyyttä, vaikka meidän pitäisi olla rakentamassa tulevaisuuden työelämää. Mielestäni vapaaehtoistoiminta voi auttaa tähän.

Vapaaehtoistoiminta tuo merkitystä ja vastapainoa kiireelle

Merkityksellisyyden tunne ja aidot kohtaamiset ovat tärkeitä jokaisen ihmisen hyvinvoinnin kannalta, ja vapaaehtoisena ne ovat taattuja. Vapaaehtoistyössä ei ole mitään painetta, teet juuri sen verran kuin itse haluat, mutta kaikesta tekemästäsi ollaan kiitollisia, ja jokaisella teollasi on merkitystä. Tällaisilla pienillä teoilla sinä olet itse tekemässä maailmasta parempaa paikkaa, ja se luo merkityksellisyyttä.

Olen nuori, ja minulla on kiireitä, mutta olen nuori, joten minulla on energiaa. Jos jaksan käyttää tunnin päivässä somen selailuun, jaksan käyttää myös tunnin kuukaudessa siihen, että teen jotain merkittävää ja kohtaan aidosti toisen ihmisen. Se on tosi hyvää vastapainoa kiireelle ja suorituskeskeisyydelle.

Valmennusta työelämään

Vapaaehtoistoiminta opettaa vastuunkantoon ja työelämään. Kohtaat erilaisia ihmisiä kuin omassa ympäristössäsi. Se kertoo rohkeudesta, aktiivisuudesta ja kiinnostuksesta eri asioihin, ja sitä arvostetaan.

Vapaaehtoistoiminnan avulla voi kokeilla erilaisia tehtäviä, se on hyvä kurkistusikkuna: nämä ovat tärkeitä asioita, voisinko tehdä tätä työkseni? Suoraan toisen asteen opintojen jälkeen ei voi välttämättä tietää, mitä haluaa opiskella tai tehdä työkseen tulevaisuudessa. Ei ole kiire mihinkään, vaan pitää luottaa siihen, että elämä kantaa.

ODL:n KotiKummit-toiminnassa on rikkaus, kun kaksi sukupolvea kohtaavat toisensa. Minulla ei ole isovanhempia, niin on rikastuttavaa, kun pääsen kohtaamaan ja samalla auttamaan. Ikääntyneitä on enemmän, KotiKummi-toiminta poistaa yksinäisyyttä ja siten lisää hyvinvointia. Tällainen toiminta tuo yhteen eri tarpeet ja antaa molemmille paljon hyvää.

Arvojen mukainen työelämä

Aiemmin työnteko on ollut sitä, että saa leivän pöytään, mutta nuoret ajattelevat ehkä vähän eri tavalla. Vastaako tämä työpaikka minun arvojani? Kaikilla ei ole enää perhettä elätettävänä, vaan luodaan uraa. Haluamme tietää mitä työpaikka tekee, ja kohtaavatko arvomme.

Nuorten lisääntynyt uupuminen jo työelämän kynnyksellä on huolestuttavaa – se kertoo ehkä siitä, että työelämä on suuressa murroksessa, ja samalla uusi sukupolvi astumassa työelämään muutoksen keskellä. Uskon, että asiaan voi vaikuttaa monelta taholta, mutta toimiin on alettava heti, jotta tulevaisuudessakin työelämä olisi meille jokaiselle hyvinvointia tukeva asia.

Lue lisää SuomiAreenan ohjelmasta: D-toimijat yhdessä SuomiAreenalla: Mit Sit? Nuorten ajatuksia kestävästä tulevaisuudesta