Ihmiset ovat aina tarinoineet. Tarinoiden avulla olemme selittäneet ympäröivää maailmaa ja pyrkineet luomaan järjestystä asioihin. Ihmiset ajattelevat, havainnoivat, tuntevat ja toimivat tarinoiden pohjalta. On olemassa pieniä tarinoita, joita voi nimittää käsityksiksi ja uskomuksiksi, ja suurempia tarinoita. Joku uskoo enemmän kuin toinen kohtaloon ja siihen, että kaikella on merkityksensä. Tarinat ovat joka tapauksessa ihmisen tapa hahmottaa maailmaa, elämäänsä ja minuuttaan.
Tarinoilla on voimaa ja valtaa. Kulttuuri, jossa elämme, nostaa esiin erilaisia tarinamalleja, joihin yksilölliset tarinat kietoutuvat. Tarinamallit voivat tarjota normatiivista ja rajoittavaa mallia hyvästä tavasta elää ja käyttäytyä. Esimerkiksi työttömän henkilön odotetaan hieman häpeävän työttömyyttään ja tekevän kaikkensa voidakseen mahdollisimman pian työllistyä. Toisaalta tarinamallit voivat tarjota myös vapauttavia esimerkkejä tarkastella omaa elämää uudesta näkökulmasta. Normeja rikkova räppärimummo voi innostaa muitakin irtautumaan puristavasta muotista.
Tarinat elävät. Elämäntarinamme ei ole vain muistelua tai paketoitu historia, vaan se määrittää minuuttamme ja käytöstämme nykyhetkessä, ja myös tulevaisuuden tavoitteita. Ihminen elää ja toimii sisäisen tarinansa mukaan. Elämän muutokset ja käännekohdat koettelevat sisäistä tarinaa ja vaativat sopeutumista: kuka ja millainen minä olen? mistä tulen ja mihin olen menossa? Omaa elämäntarinaansa voi myös muuttaa, eli sitä voi tulkita eri tavoin ja löytää siitä uudenlaisia voimavaroja. Esimerkiksi itsensä syyttelyyn tai vähättelyyn taipuvainen henkilö voi löytää uusia näkökulmia elämäntapahtumien ja niiden syiden ja seurausten tarkasteluun.
Tarinat luovat siltoja ihmisten välille. Tärkeää on voida jakaa omia tarinoitaan muiden kanssa. Elämäntarinoiden arvostaminen vahvistaa ihmisten itsetuntoa, osallisuutta ja kokemusta yhteisöön kuulumisesta. Yksinäisyys tarkoittaa, ettei kukaan ole kuuntelemassa meitä eikä kiinnostunut tarinastamme. Yksinäisyys voi korostua etenkin kotiinsa kahlitulla ikääntyneellä, jonka arjen tarinoita, saati elämäntarinaa kellään ei ole aikaa pysähtyä kuuntelemaan.
Tarinallisuutta voidaan käyttää sosiaalialan työmenetelmänä useiden eri asiakasryhmien kanssa. Tarinoiden avulla voi tarkastella omaa kasvua ja kehitystä sekä voimavaroja. Etenkin ikääntyneiden tehtävänä voi nähdä oman elämäntarinansa näkemisen ehjänä ja elämäntarinan hyväksymisen. Näin mieli ei jää kiinni menneisiin tapahtumiin, mikä vie voimavaroja. Ikäihmiset voisivat myös olla näkyvämpi osa yhteiskuntaa omien tarinoidensa kautta. Voimmekin miettiä, mikä on kulttuurinen tarinamme ikäihmisistä, heidän osallisuudestaan?
KotiKummit-vapaaehtoisilla on aikaa ja halua kuunnella ikääntyneiden tarinoita. On mukava ajatella, että hankkeen työntekijöinä mahdollistamme KotiKummit-parien yhteisten tarinoiden syntymistä. Turvallinen ja kiireetön läsnäolo saa monet juttelemaan arjestaan ja elämästään. Tarinoita voi herätellä esimerkiksi valokuvien, kodin esineiden, musiikin ja kirjallisuuden avulla. Erilaiset ympäristöt, aistimukset ja liike voivat myös herättää muistoja. Esimerkiksi tuoksumuistot ovat usein voimakkaita: mikä on rakkain tuoksusi ja minne se sinut kiidättää? Jokaisen tarina on yhtä arvokas. On tärkeää järjestää kohtaamisen paikkoja, jotta ihmiset saavat jakaa tarinoitaan ja löytää myös aineksia uusille tulkinnoille ja uusille tarinoille.
KotiKummit-vapaaehtoiset tarjoavat juttu- ja ulkoiluseuraa oululaisille yli 65-vuotiaille yksinäisyyttä kokeville kotihoidon asiakkaille. Lisätietoja www.odl.fi/kotikummit