Asianmukaisessa hoidossa kuntoutus toteutuu turvallisesti niin, ettei harjoittelun tarvitse jäädä katkolle.
Loukkaantumiselle ei ole urheilijan elämässä koskaan hyvää ajankohtaa, ja se herättää aina huolta. Liminkalainen Aapo Mäkiniemi, 17, sai tarvitsemansa avun lannerangan rasitusmurtumaan urheilulääketieteen asiantuntijoilta ODL Liikuntaklinikalla.
Jo pienestä saakka määrätietoisesti harjoitellut Aapo on lupaava yleisurheilija, joka juoksi viime kesänä kolmen eri matkan Suomen mestaruuden omassa ikäluokassaan. Kauden lopussa Aapo havahtui pieneen kipuun alaselässä reippaassa juoksuvauhdissa.
Käynti tutulla urheilulääkärillä ODL Liikuntaklinikan Tiina Nylanderin vastaanotolla johti selän magneettikuvaukseen ja ikävään löytöön: lannerangassa oli rasitusmurtuma.
Tieto hätkähdytti, mutta ODL Liikuntaklinikalla on pitkä kokemus nuorten urheilijoiden rasitusosteopatioiden ja -murtumien menestyksekkäässä hoidossa. Nylander ja urheilufysioterapeutti Satu Siirtola toteuttivat Aapolle hoitosuunnitelman, jonka avulla kuntoutus saatiin tehokkaasti käyntiin.
– Ei tarvinnut jäädä ihmettelemään, mitä pitäisi seuraavaksi tehdä, vaan kaikki eteni selkeästi, Aapo toteaa yhdessä isänsä Juha-Petri Mäkiniemen kanssa.
Kuntoutus katsotaan yksilöllisesti
Lannerangan rasitusmurtumat ovat nuorilla tavoitteellisilla urheilijoilla yleisiä. Ne syntyvät pikkuhiljaa usean eri syyn seurauksena. Etenkin pojilla ongelmana usein on, että isojen lihasten maksimivoima kehittyy harjoitellessa liiankin nopeasti niin, ettei keho pysy kuormituksessa mukana.
– Rasitusmurtumaa ei välttämättä hoksaa, jos sitä ei osata epäillä. Selkäkipuhan on aika tavallinen oire, varsinkin enemmän treenaavalla kasvuikäisellä, Tiina Nylander sanoo.
Koska ODL Liikuntaklinikalla rasitusmurtumia hoidetaan paljon, Nylander osasi epäillä Aapolla sen mahdollisuutta. Kuntoutuksessa korostuu lääkärin ja urheilufysioterapeutin tarkka yhteispeli, jolla paneudutaan sekä murtuman juurisyihin että kuntoutuksen toteutukseen.
– Fysioterapiassa tarkastellaan muun muassa kehon liikettä ja kuormitusta, jotta selviää, onko kehon liikkeessä jokin liikemalli, mikä lisää kuormitusta vamma-alueelle. Tärkeää on, että luu pääsee paranemaan eikä tilanne pahene. Samalla urheilijan on kuitenkin pystyttävä pitämään yllä omaa kuntoaan, Satu Siirtola kertoo.
Kuntoutuksessa urheilijalle suunnitellaan kuntoutusharjoitteiden lisäksi lajikohtaisesti korvaavia harjoitteita, joiden avulla treenaamista voi jatkaa. Tämä voidaan toteuttaa myös yhteistyössä urheilijan valmentajan kanssa.
Aapon tapauksessa aiempi harjoittelu vaihtui muun muassa vesijuoksuun. Kuntoutuksen aikana paneudutaan yksilöllisten heikkouksien kehittämiseen, jotta paranemisen jälkeen urheilija voi olla urheilijana jopa entistä parempi.
– Sadulta sai hyvät ohjeet lihasten vahvistamiseen. Hän huomioi todella hyvin sen, että harjoittelua pystyi jatkamaan, Aapo kiittelee.
Joustavaa ja ihmisläheistä
Aapon kuntoutus eteni suunnitellusti, ja tämän vuoden tammikuussa saatiin tieto rasitusmurtuman parantumisesta. Harjoittelussa huomioidaan edelleen riskit ja pidetään huolta, ettei vamma uusiudu.
ODL Liikuntaklinikalla panostetaan huolelliseen kontrolliin myös kuntoutusvaiheen jälkeen. Juoksuharjoitteluun paluu on syytä tehdä suunnitelmallisesti. Valmennuksen kanssa mietitään yhdessä, mitkä ovat sopivat vaiheet kohti normaalia harjoittelua ja miten tarvittaessa reagoidaan, jos jotain yllättävää tulee. Kuntoutuksen hyödyt tahdotaan pitää jatkossakin mukana.
Aapo itse toteaa kuntoutuksen menneen oikein hyvin, ja hän odottaa jo innolla tulevaa kisakautta. Korvaavat harjoitteet ovat kehittäneet etenkin nuoren urheilijan liikkuvuutta ja keskivartalovoimaa.
– Voin kyllä suositella ODL Liikuntaklinikkaa. Kaikki tarvittavat palvelut löytyvät samasta paikasta ja henkilökunta on todella osaavaa.
Saman allekirjoittaa Juha-Petri Mäkiniemi. Hän lisää ODL Liikuntaklinikan eduksi sen, miten hyvin henkilökunta kommunikoi keskenään. Jokaisesta kysymyksestä tai asiasta ei tarvitse varata erikseen aikaa, vaan asiat hoituvat joustavasti.
– Olemme pieni yksikkö, jonka työntekijöitä on mutkaton lähestyä ja asiat hoituvat helposti. Saamme paljon kiitosta siitä, että täällä pääsee oikeasti asioimaan ihmisen kanssa, ilman vaikeita byrokratioita välissä, Tiina Nylander ja Satu Siirtola miettivät.
Klinikan asiantuntijatiimillä on hoitomalli, jossa näkyy asiaan perehtyminen ja vuosien kokemus, mutta myös jatkuva kouluttautuminen ja osaamisen kehittäminen. Liikuntalääketieteen erikoislääkärit ja sertifioitu fysioterapeutti osaavat vastata nimenomaan urheilijoiden tarpeisiin, Nylander ja Siirtola muistuttavat.
– Meillä on samassa talossa monipuoliset testauspalvelut, jota voimme hyödyntää myös kuntoutuksessa mittaamalla voimantuoton tasapainoja tai kestävyysharjoitteluun tarkkoja suuntaviivoja.
Infolaatikko: ODL Liikuntaklinikka
- ODL Liikuntaklinikka on oululainen liikuntalääketieteen osaamiskeskus, jossa tarjotaan laadukkaita asiantuntijoiden palveluita kaikenikäisille terveydestään ja hyvinvoinnistaan kiinnostuneille.
- Palveluina muun muassa urheilulääkärin ja urheilufysioterapeutin vastaanotto, ravitsemusterapia sekä kuntotestaus- ja valmennus.
- Palvelut sopivat sekä liikuntaa aloitteleville, peruskuntoilijoille ja huippu-urheilijoille.
- Klinikalla toteutetaan aktiivisesti erilaisia hyvinvointihankkeita, tieteellistä tutkimusta sekä koulutusta.
- Lue lisää palveluista ja toiminnasta nettisivuiltamme.