Rakastan vanhoja joululauluja ja samalla haikailen joka vuosi uusia. Tämän joulun alla soittolistalleni on päätynyt jo 10 vuotta vanha, mutta joululaulujen mittapuulla silti tuore löytö. ”Joulun rauhaa” on syntynyt Mikko Kuustosen kynästä ja sen on levyttänyt ainakin Samuli Edelmann. Kaikki tekstin lainaukset ovat osia tuosta laulusta.
Rauha on suomalaisten joululaulujen yksi kestoaihe, mutta tämä yksilö pysäyttää erityisesti tänä vuonna.
Joulun rauhaa, pyhä maa. Joulun rauhaa, Palestiina.
Ovat voitot ja tappiot aavikon hiekkaa kyynelten rinnalla.
Annan itselleni luvan ohittaa maantieteelliset, historialliset, teologiset, poliittiset ja kaiken-mahdollisen-tutkimuksen koukerot koskien pyhän maan ja Palestiinan käsitteitä; kuulen vain riipaisevan toiveen rauhasta Lähi-itään. Näen mielessäni kuvan, jossa voitot ja tappiot valuvat sormien lävitse, häviävät loputtomaan hiekanjyvien valtamereen ja menettävät kaiken merkityksensä. Näen kyynelten virran, joka pitää sisällään kokonaisen maailman; kipua, rakkautta, merkityksiä, Jotain Tärkeää.
Voitot ja tappiot – niitä me tavoittelemme ja välttelemme usein hinnasta piittaamatta. Esimerkkejä riittää. Sotia ja taisteluita vallasta, asemasta ja maapallon rikkauksista käydään usein kentillä, joilla tavan tallaajan vaikutusvalta jää hyvin rajalliseksi. Mutta voittojen ja tappioiden taistelut löytyvät myös ihmisen sisältä, jos vain uskaltaa katsoa. Raha ja omaisuus saavat mielen palstatilaa joskus aivan liikaa. Maine ja asema ovat työkeskeisen kulttuurimme kyseenalaisia hyvän elämän mittareita. Valtaa voi käyttää toista ihmistä kohtaan – joskus se on hienovaraista yliotteen tavoittelua, äärimmillään brutaalia fyysistä tai henkistä väkivaltaa. Oman itsensä voi altistaa loputtomaan kehittämisen voittojen ja tappioiden kehään. Kehoa, mieltä, taitoja ja hyödyllisenä olemista hioessa on riskinä hukata kohtuus ja sen kaiken hintalappu.
Tulkoon tänään seimen lapsi, taloon valottomaan
Väsyimme ihmisen taakkaan, Sinua odotetaan.
Kyyneleet ovat joskus hintalappu ja joskus lahjakortti. Aina ne ovat merkki jostain. Merkki raskaista kohdatuista asioista tai luopumisista. Jotain hyvää on menetetty, jotain raskasta on tullut aivan liikaa. Joskus taas kyynel on merkki suuresta hyvästä. Ilo tai hyvyys voivat pakahduttaa kyyneliin. Taiteesta tai taidoista, luonnosta tai liikkeestä syntyneet elämykset voivat liikauttaa jotain, minkä olemassaolosta ei ollut edes tietoinen. Joskus kyyneleet syntyvät suhteessa toiseen ihmiseen ja pursuavat välittämistä, myötätuntoa, kiitollisuutta. Koskaan ne eivät ole yhdentekeviä.
Sanotaan, että elämässä on syytä valita taistelunsa. Aina ei voi valita, jotkut taistelut on vain taisteltava. Omaa energiaansa voi kuitenkin yrittää suunnata. Keskitänkö voimani voittojen ja tappioiden taistelukentälle vai kyynelten taistelukentälle? Kyynelten taistelukentillä on tarvetta taistelijoille, kipujen huomaamiselle, halulle jakaa ihmisyyttä ja aivan konkreettiselle avulle. Siis myötätunnolle. Määritelmän tasolla myötätunto sisältää juuri nuo kolme elementtiä; havainnon toisen kärsimyksestä, empatian tunteen sekä toiminnan toisen ihmisen kärsimyksen lievittämiseksi. Kyyneleet virittävät meitä lähimmäisyyteen ja auttavat meitä näkemään ja toimimaan.
Tulkoon tähän uskoa vähän, silmäni aukaisemaan
Kulkemaan itkevän kanssa, minua odotetaan.
Näin joulun alla toivon maailmalle ja meille kaikille hetkiä, jolloin taistelukentät taukoavat ja kohtuus voittaa. Toivon ilon ja rakkauden kyyneliä menetysten ja puuttumisen kyynelten sijaan. Kaikkien kyynelten kohdalle toivon lähimmäistä, joka huomaa, hyväksyy ja ihmettelee elämää kanssaihmisensä vierellä. Tärkeät asiat ansaitsevat tilaa.
Joulun valon loistetta toivottaen,
Outi