Työhyvinvointi on keskeinen tekijä sekä työntekijöiden jaksamisen että työn laadun kannalta, ja sillä on vaikutusta koko työyhteisöön. Lastensuojelutyössä tämä tarkoittaa konkreettisesti sitä, että myös lapset ja nuoret hyötyvät paremmasta työhyvinvoinnista. Kun työntekijät voivat hyvin, heillä on enemmän voimavaroja kohdata työnsä haasteet ja tarjota laadukasta tukea lapsille ja nuorille.
Lastensuojelun sijaishuollon työhyvinvoinnin edistämiseen on kehitetty Tie hyvinvointiin -malli, joka on ratkaisukeskeinen, voimavaralähtöinen ja vaiheittain etenevä menetelmä työhyvinvoinnin parantamiseen, joka auttaa niin yksilöitä kuin koko työyhteisöä voimaan paremmin.
Toteutus ihmiseltä ihmiselle – tullaan lähelle, osallistuja kertoo.

Askel askeleelta kohti työhyvinvointia
Laadimme jokaisen yrityksen kanssa yhdessä toimintasuunnitelman, joka perustuu työyhteisön toiveisiin ja tukee työntekijöiden hyvinvointia parhaalla mahdollisella tavalla. Tie hyvinvointiin -matka sisältää viisi ryhmäkertaa: 1. Johdanto hyvinvointiin, 2. Kohti hyvinvointia, 3. Kohti onnistumista, 4. Kohti edistymistä, 5. Onnistumisen juhlat. Lisäksi tarjoamme työyhteisöille hyvinvointimittauksia ja webinaareja eri työhyvinvoinnin teemoista, jotka vastaavat juuri heidän tarpeisiinsa.
Hyvinvointimatka alkaa tutustumisella ja luomme turvallisen tilan keskustelulle. Pohdimme yhdessä, millaiset asiat vaikuttavat hyvinvointiin työssä ja sen ulkopuolella. Jokainen saa myös miettiä omia unelmiaan ja keinoja hyvinvoinnin parantamiseen. Haaveiden ja unelmien pohjalta työntekijät valitsevat itselleen hyvinvointia edistävän tavoitteen ja laativat konkreettisen suunnitelman, joka on mahdollista toteuttaa. Työyhteisöt voivat miettiä myös haluavatko laatia työyhteisötason tavoitteen.
Koen saaneeni hyvää kannustusta tavoitteeseeni, eräs osallistuja kuvailee.
Pienet lupaukset ja voimavarat hyvinvointimatkalla
Hyvinvointimatkan aikana työntekijät pohtivat myös, millaisia lupauksia he tekevät itselleen. Osallistujia kannustetaan asettamaan sellaisia lupauksia, jotka ovat realistisia ja saavutettavissa. Pienet lupaukset on helpompi pitää, ja ne tuovat samalla onnistumisen kokemuksia, jotka vahvistavat motivaatiota jatkaa eteenpäin.
Positiivisesta asenteesta huolimatta tavoitteen saavuttaminen ei aina ole helppoa. Vastoinkäymiset ovat kuitenkin usein tärkeä osa hyvinvointimatkaa, ja ne voivat opettaa paljon. Onnistumisen tunnetta voi vahvistaa tunnistamalla omat voimavarat ja vahvuudet, jotka auttavat ylittämään esteet ja saavuttamaan asetetut tavoitteet.
Ohjaus lempeällä otteella – ei piiskurointia, ryhmään osallistunut sanoo.
Onnistumiset ansaitsevat tulla juhlituksi
Hyvinvointimatkan lopussa juhlitaan onnistumisia ja työntekijöitä kannustetaan antamaan itselleen lempeää ja ystävällistä palautetta, muistamalla arvostaa omaa edistymistään tavoitteessa. On tärkeää pohtia, mitä hyötyä edistymisestä on ollut itselle, läheisille ja työyhteisölle. Hyötyjen pohtiminen voi tuoda esiin uusia oivalluksia ja vahvistaa motivaatiota jatkaa hyvinvointimatkaa.
Tie hyvinvointiin -matka tapahtuu ryhmässä, mikä lisää yhteisöllisyyttä ja tarjoaa vertaistukea. Ryhmätapaamisissa työntekijät eivät jää yksin tavoitteidensa kanssa, vaan saavat tukea ja kannustusta koko matkan ajan. Yhdessä pohtiminen ja onnistumisten jakaminen ryhmässä tekevät matkasta entistä antoisamman.
Kokemus, että tämä ei jää tähän, vaan halu jatkaa hankkeen päätyttyäkin oman hyvinvoinnin seuraamista ja siihen panostamista, yksi osallistuneista toteaa.
TESSI-hanke on Euroopan unionin osarahoittamana ja jatkuu 2026 marraskuun loppuun. Hankkeen toteuttajina toimii Oulun Diakonissalaitoksen säätiö sr ja Diakonia-ammattikorkeakoulu.