Yhteiskunnallisessa keskustelussa nousee toistuvasti esiin nuorten pahoinvointi, mielenterveysongelmat ja pitkät hoitojonot palvelujen piiriin. Hyvinvointi jakautuu epätasaisesti, ja erityistä huolta herättää toiminnanohjauksen ja itsesäätelyn haasteita kokevien nuorten ja nuorten aikuisten kokemus syrjäytymisestä ja osattomuudesta.
Samalla, kun yhteiskunta vaatii yhä enemmän itsenäistä pärjäämistä, osa nuorista tippuu yhteiskunnan ulkokehälle. Tämä johtaa sosiaaliseen ja taloudelliseen huono-osaisuuteen ja ylisukupolvisen huono-osaisuuden kierteeseen. Haasteellisesta taustasta ponnistavat nuoret tarvitsevat intensiivistä ja yksilöllistä tukea kiinnittyäkseen yhteiskuntaan.
Toimintamalleja ja työkaluja toimijuuteen
Oulussa on käynnistynyt ODL:n päätoteuttama Reunalta-hanke, jossa kehitetään yhdessä nuorten ja ammattilaisten kanssa haastavassa tilanteessa olevien 15–35-vuotiaiden toimintakykyä, osallisuutta, sosiaalista hyvinvointia sekä yhdenvertaisuutta. Kolmivuotista hanketta toteuttaa ODL ja Diakonia-ammattikorkeakoulu. Yhteistyökumppaneita ovat Pohde, Oulun kaupungin nuorisopalvelut ja hyvinvointipalvelut sekä Rikosseuraamuslaitos. Hanke saa osarahoitusta Pohteelta ja Euroopan sosiaalirahastolta (ESR+).
Hankkeessa kehitetään yhdessä nuorten kanssa erilaisia toimintamalleja ja työkaluja elämänlaadun ja toimijuuden vahvistamiseksi. Hankkeessa toteutetaan intensiivistä yksilövalmennusta, asiakasosallisuutta edistävää verkostotyötä sekä kehitetään ja pilotoidaan suljettua pienryhmätoimintaa ja avointa ryhmätoimintaa.
– On ensiarvoisen tärkeää, että jokainen meistä voi sanoa kuuluvansa johonkin porukkaan ja osallistuvansa oman elämänsä suunnitteluun ja lähiyhteisön toimintaan. Se lisää paitsi hyvinvointia, myös mahdollisuuksia lopulta koulutukseen tai työelämään siirtymiseen, kertoo ODL:n projektipäällikkö Mira Talala.
Lisätietoja Reunalta-hankkeesta nettisivuilta.