ODL
Siirry ajankohtaisiin

Edelläkävijyyttä monitieteellisessä tutkimuksessa

Edelläkävijä, uranuurtaja, tienraivaaja.  Olla tällainen, on osa tutkimuksen ja tieteen perusolemusta. Tutkimus lähtee tietotarpeesta ja perustelusta, miksi tarvitsemme tietynlaista tietoa. Tieteellisen tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa uutta tietoa, jota parhaassa tapauksessa voidaan hyödyntää muun muassa yhteiskunnallisen päätöksenteon sekä väestön ja maapallon hyvinvoinnin edistämisen tukena. Harvoin tieteessä kuitenkaan edetään suurin harppauksin, vaan pienistä uusista tiedonmuruista muodostuu vuosien saatossa uusia ratkaisuja, toimintamalleja tai kenties hoitoja.

ODL Liikuntaklinikalla tehdään tutkimusta, jota voidaan kuvailla uraauurtavaksi. SEPAS-hankkeessa tutkitaan vähäisen liikkumisen ja paikallaanolon aiheuttamia kustannuksia niin suorien terveydenhuollon kustannusten kuin epäsuorien tuottavuuskustannusten näkökulmasta. Hankkeessa hyödynnetään tarkkoja yksilötasolla toteutuneita kustannustietoja ensimmäistä kertaa Suomessa, yhdistäen ne väestöpohjaiseen Pohjois-Suomen syntymäkohortin aineistoon. Hankkeen tulokset syntyvät liikuntaepidemiologian ja taloustieteen tutkijoiden tiiviinä yhteistyönä, ja niiden kautta on mahdollista arvioida muun muassa liikkumisen edistämistoimien kustannussäästöjä.

RECIPE- ja REPACT-hankkeissa puolestaan pureudutaan monin tavoin ihmisen asuinympäristön, liikkumisen ja terveyden välisiin yhteyksiin ja tuotetaan tietoa niistä tavoista, miten jokapäiväinen asuinympäristömme vaikuttaa terveyskäyttäytymiseemme ja terveyteemme. Tätä tietoa tarvitaan, jotta kaupunkien ja asuinalueiden suunnittelua voitaisiin kehittää ja viedä entistä enemmän ihmisten terveyttä edistävään suuntaan. Hankkeissa yhdistetään suuriin väestöpohjaisiin aineistoihin tieto rakennetun ja luonnollisen asuinympäristön piirteistä tutkittavien koko asuinhistorian ajalta, ja tutkitaan, miten tämä on yhteydessä liikkumiseen ja terveyteen.

Lisäksi hankkeissa yhdistetään tutkimusaineistoon tieto väestön liikkumisesta eri kulkutavoilla Telian puhelinoperaattoridataa hyödyntäen, tieto maaperän mikrobistosta kaupunkien viheralueilla, ja osallistavasta paikkatietokyselystä saatu tieto tutkittavien viheralueiden käytöstä asuinalueilla. Näin saamme uutta tietoa ihmisten liikkumisen, asuinympäristön piirteiden, maaperän mikrobien, terveyden ja immunologisen terveyden yhteyksistä.

Kaikissa edellä mainituissa ODL Liikuntaklinikan tutkimushankkeissa uraauurtavaa tietoa syntyy, kun yhdistetään usealla eri tavalla kerättyä ja mitattua tietoa innovatiivisesti toisiinsa. Innovatiiviset ja tiedettä eteenpäin vievät sykäykset löytyvät usein eri tieteiden rajapinnoista. Myös Liikuntaklinikan tutkimuksessa tämä on nähtävissä, sillä tutkijajoukkomme on erittäin monipuolinen. Osaajia löytyy niin liikuntalääketieteen, ravitsemustieteen, yhteiskuntatieteiden, kansanterveystieteen, ympäristön tutkimuksen, terveysmaantieteen, geoinformatiikan, taloustieteen kuin hyvinvointitekniikankin alalta.