Perjantai 30.9. oli hieno päivä! Sain olla mukana katsomassa ja näytöksen jälkeisessä keskustelussa asiantuntijaroolissa Oulun teatterin esityksessä Yksi Askel Eteenpäin. Esityksen koskettavuuden ansiosta syntyi hieno jälkikeskustelu näyttelijöiden ja yleisön välillä. Se nosti pintaan monia kysymyksiä siitä, kuinka selvitä pään sisäisten solmujen kanssa, toivosta tai toivottomuudesta ja inhimillisyyden välittämisen välttämättömyydestä tullakseen nähdyksi ja kohdatuksi.
Esitys on tehty yhteistyössä ODL:n Yhdistämö-hankkeen asiakkaiden ja asiantuntijoiden kanssa. (Yksi askel eteenpäin – Oulun teatteri). Esitys oli mieltä puhutteleva ja voimakkaasti aktivoiva, hyvin intensiivinen 45-minuuttinen. Näyttelijöiden taito heittäytyä ja välittää tarinan sisäinen kokemus yleisölle oli jotain käsittämätöntä! Ihailen heitä suuresti!
Oma roolini asiantuntijasta tasaveroiseksi keskustelijaksi juontajan ja yleisön kanssa liukui nopeasti heti ensimmäisestä kysymyksestä lähtien. Tällaisessa aidossa ja hetkessä syntyvässä dialogissa kaikki ovat päteviä asiantuntijoita tuomaan oman kokemuksensa, ymmärryksensä ja ajattelunsa yhteiseen dialogiin. Onnistuessaan se luo jotain aivan uutta. Näin kävi tässä.
Esityksen teemat, kuten pään sisäinen kaaos, ristiriitaiset ja lannistavat ajatukset, henkiset paineet, halu kuolla, pelot, kohtaamisen tärkeys ja merkitys johtivat keskustelussa ongelmakeskeisen syiden perkaamisen sijasta ratkaisukeskeiseen pohdintaan ja myötätuntoiseen suuntaan. Se johti pohdintaan siitä, mitkä asiat ongelmien käsittelyn sijaan olisivat lisänneet päähenkilön konkreettisia mahdollisuuksia saada tilanteeseensa lisää selkeyttä, apua, helpotusta, toivoa ja lisätä siten hänen omaa pystyvyysuskoaan.
Jälkikeskustelussa esille nousi erityisesti
- itsemyötätunnon tärkeys (omien vaatimusten kohtuullistaminen),
- inhimillisyyden ja ihmisenä riittämisen kokemuksen välittäminen toinen toisillemme (olet hyvä sellaisena kuin olet),
- nähdyksi ja hyväksytyksi tulemisen merkitys ihmisen elämässä (kelpaan muille omana itsenäni ja minut hyväksytään kaikkine puolineni) ja
- mahdollisuus valita itse omat ajatuksensa ahdistavimmallakin hetkellä (minä en ole yhtä kuin ajatukseni).
Jäin miettimään esityksen jälkeen, mitä päähenkilö olisi erityisesti tarvinnut pään sisäisen ahdistuksen hiljentämiseen ja toivon voimistumiseen suhteessa omaan tilanteeseensa. Emme ole olemassa ilman ympärillämme olevia ihmisiä. Tarvitsemme kokemuksen tulla nähdyksi ja rakastetuksi. Myötätuntoa itseä ja toisia kohtaan voimme opetella ja harjoitella. Se auttaa suhteellistamaan ajatuksiamme ja reaktioitamme. Samalla myötätuntoinen ajattelu mahdollistaa kohtaamisen ja inhimillisen kohtelun itseä ja toisiamme kohtaan. Yhtä lailla meille on mahdollista opetella mielen sisäisiä metakognitiivisia taitoja. Niiden avulla voimme lisätä tietoisuutta esimerkiksi omien ajatusten, tunteiden tai kehoreaktioiden vaikutuksesta toimintaamme (keho-mieli-yhteys).
Jos on tärkeää oivaltaa, että minä en ole yhtä kuin ajatukseni, niin mitä minä sitten olen? Ei ollut sattumaa, että Yksi askel eteenpäin -esitys alkoi suomen kielen sanojen merkityksen pohtimisella: ”henki-lö”, ”hengi-tys” jne. Jokaisella on vapaus itse määritellä näiden asioiden merkitys itselleen.
Käykää ihmeessä katsomassa Oulun teatterissa Yksi Askel Eteenpäin, jos ette vielä ole ehtineet! Pidetään silmät, verhot ja mieli auki toisillemme, kun kohtaamme toisemme tänäänkin.
Kirjoittaja on hankeasiantuntija Matti Vainiokangas, ODL:n JATKOON! -hankkeessa. Hän on myös ratkaisukeskeinen työnohjaaja, TtM, Psyk.sh. ja yrittäjä.