Kevät on tullut! Jään ja lumen alta paljastuneet asfaltit ja nurmikot alkavat vastustamattomasti vetää nuorempia perheenjäseniä puoleensa. Nyt on vihdoinkin aika kaivaa kaappien kätköistä keppihevoset, skeittilaudat ja pallot. Trampoliinikin on jo sulanut lumesta.
On mahtavaa hyppiä, juosta, potkia ja pomppia tuntikausia ulkona, kun kylmyys ja liukkaus eivät enää haittaa. Illat ovat valoisia ja energiaa riittää. Liikutaan kavereiden kanssa ensin välitunneilla ja sitten touhua jatketaan koulun jälkeen ja iltaisin. Viikonloppuna ehtii vielä vähän enemmän. Vanhemmatkin ovat mielissään, kun lapset viihtyvät ulkona reipashenkisissä aktiviteeteissa.

Pihaleikeissä piilee yllättävä riski
Pihaleikit ovat hauskaa ja hyödyllistä liikuntaa, mutta niihin liittyy myös yllättäen lieveilmiöitä. Yhtäkkiä aloitettu kova, vaikkakin mieluisa rasittaminen nostaa rasitusvammojen esiintymistä etenkin, jos talven aikana liikunta on ollut vähäisempää tai hyvin erityyppistä. Riski lisääntyy, kun leikitään kovilla pinnoilla tai liian kauan ilman taukoja. Urheilulääkärin vastaanotolla lapset ja vanhemmat voivat ihmetellä rasitusvamman syntyä tai eivät osaa edes epäillä sitä, jos lapsi ei harrasta säännöllistä seuraurheilua.
Rasitusvammat syntyvät, kun keho altistuu liialliselle toistolle tai kuormitukselle. Liikarasitus voi kohdistua jänteisiin, luihin, lihaksiin tai niveliin. Lapsen kasvava keho on erilainen kuin aikuisella ja tietyt rakenteet kestävät rasitusta huonommin. Erityisen herkkiä ovat jänteiden kiinnityskohdat kasvavissa luissa. Tavallisimmin lapsen tai nuoren rasitusvamma kehittyy alaraajoihin, joskus myös alaselän tai lantion alueelle.

Rasitusvamma ei välttämättä ole urheiluvamma
Urheiluseurassa ohjatusti liikuntaa harrastavan lapsen oiretta hoksataan helpommin epäillä rasitusvammaksi. Omassa työssäni tapaan näitä lapsia paljon. Varsin usein vaivan taustalla voikin olla se, että muuta, uudentyyppistä kehoa rasittavaa tekemistä on tullut yhtäkkiä liian paljon liian äkkiä ja kokonaiskuormituksen määrä on kasvanut turhan suureksi.
Jos lapsi alkaa valittaa iltaisin nilkan, jalkaterän, säären tai vaikkapa polven kipuilua, ei aina kannata kuitata niitä olankohautuksella perimätiedon mukaisiksi ”kasvukivuiksi”. Vaivat voivat hävitä hellällä kotihoidolla ja liikunnan määrän säätelyllä, mutta kipuilun pitkittyessä kannattaa suunnata vaikkapa liikuntalääkärin vastaanotolle. Joskus syyksi voi paljastua rasitusmurtuma tai sen alkuvaihe rasitusosteopatia. Kaikkia rasitusvammoja voidaan ja kannattaa hoitaa.

Rasitusvammojen välttämiseen on monta konstia
Liikunnan kannattaa olla monipuolista, jotta vältetään jatkuvaa ja liiallista toistorasitusta samoille kehon osille. Elimistö tarvitsee aikaa palautua – pidä taukoja ja huolehdi riittävästä levosta. Kunnollisten jalkineiden käyttäminen on viisasta, etenkin kun hypitään ja juostaan kovilla tai epätasaisilla pinnoilla. Jos alkaa tuntua epämukavuutta tai kipua, on syytä pitää paussia ja antaa keholle aikaa toipua.
Pihaleikit ovat hauska ja innostava tapa nauttia ulkoilmasta ja liikkumisesta, sekä aikuisille että lapsille! Tärkeintä on nauttia ja liikkua tavalla, joka ei kuormita kehoa liikaa.
Haluatko lisätietoja tai apua rasitusvammojen hoitoon? ODL Liikuntaklinikka tarjoaa asiantuntevaa apua rasitusvammojen hoitoon ja ennaltaehkäisyyn. Meiltä saat yksilöllistä neuvontaa ja hoitoa, jotta voit nauttia liikunnasta turvallisesti ja terveellisesti.