Kohtaamisille on tarvetta – niitä tapahtuu arjessa monenlaisissa tilanteissa, sattumanvaraisestikin. Nuorten parissa tehtävässä työssä on tarve jatkuvasti kuunnella herkällä korvalla millaista kohtaamista nuoret odottavat ja miten he toivovat ja tarvitsevat tulla kohdatuiksi. Reunalta-hankkeessa on juuri aloitettu avoin kohtaamispaikkatoiminta ja koulutus kadulla tapahtuville kohtaamisille.
Reunalta-hankkeessa tehdyn selvityksen mukaan Oulun seudulla on nuorisotyöttömyyttä 35% enemmän kuin maassa keskimäärin. Myös toimeentulotukea pitkään saaneissa yli 25-vuotiaissa on jatkuva kasvutrendi. Nuorten vaikeuksiin on kiinnitettävä hyvissä ajoin huomiota, etteivät ongelmat pitkity ja kasaannu. Koulusta ja työelämästä pois jääminen on riski syrjäytymiselle ja taloudelliselle ahdingolle. Se voi myös altistaa päihteiden käytölle ja jopa rikollisuudelle. Haasteiden kasaantuessa huono-osaisuus pahenee ja voi ylisukupolvistua.
Syksyllä 2024 hankkeessa toteutettiin haastatteluita koulutuksen ja työelämän ulkopuolella oleville nuorille, joissa nousi esille mielenterveyden haasteet ja useat kesken jääneet opinnot. Kaikki haastatellut mainitsivat, että he olivat kokeneet vaikeuksia osallistumisessa jo peruskoulun aikana. Sama osallistumattomuuden kokemus jatkui myös toisen asteen opintoihin. Vaikka nuorilla oli kokemusta monenlaisista heille kohdistetuista palveluista kuten mielenterveys- ja työllisyyspalveluista, he kokivat silti, etteivät olleet saaneet sellaista apua mitä olisivat tarvinneet.
Kohtaamattomuus keskeisenä haasteena
Reunalta hankkeessa selvitetään kohtaamattomuuden ongelmaa: mitä nuoret kokevat tarvitsevansa ja miten nuorten kanssa toimivat ammattilaiset tilanteen näkevät. Hankkeessa pyritään löytämään palveluja ja työkaluja olennaisiin katveisiin. Hankkeessa järjestetään muun muassa yhteiskehittämisen työpajoja ja nuorten osallisuutta ja hyvinvointia tukevaa koulutusta ammattilaisille. Hankkeessa on myös sitouduttu toimimaan Oulun kaupungin yhteisövaikuttavuusmallin mukaisesti, jossa eri organisaatiot yhdessä edistävät asiakkaan kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Avoin kohtaamispaikka aloitti toimintansa
Tammikuussa hankkeessa aloitettiin avoin kohtaamispaikka nuorille. Se on matalan kynnyksen toimintaa kaikille ja erityisenä kohderyhmänä on 15-35-vuotiaat. Kun nuorilta kysyttiin mitä he toivovat kohtaamisilta ammattilaisten kanssa, he sanoivat odottavansa aidosti läsnäolevaa, välittävää ja lämmintä vuorovaikutusta. He toivovat ihmistä, joka kuuntelee, uskoo ja johon voi turvautua.
Reunalta-hankkeen avoin kohtaamispaikka on auki maanantaisi-iltapäivisin klo 13-16 ja se löytyy osoitteesta Isokatu 47 (kohtaamispaikka Solmu). Kohtaamispaikka on helposti saavutettavissa, käytännössä keskellä kaupunkia Mannerheiminpuistoa vastapäätä. Toimintaan on turvallista tulla yksin, yhdessä kaverin tai saattajan kanssa. Mukana toiminnassa on aina kaksi ohjaajaa. Toiminta on vapaamuotoista, rentoa yhdessäoloa ja se suunnitellaan yhdessä nuorten kanssa. Kohtaamispaikkaan voi tulla piipahtamaan milloin vain sen aukioloaikana eikä etukäteen tarvitse ilmoittautua. Tarjolla on myös keittolounas ja kahvit.
Katusovittelua nuorten parissa
Helmikuussa hanke järjestää yhteistyössä Aseman lapset ry:n kanssa katusovittelukoulutuksen. Katusovittelu on nuorten rikos- ja riita-asioiden sovittelua. Työtä tehdään siellä, missä nuoretkin ovat – kaduilla, puistoissa ja kauppakeskuksissa. Toiminnalla pyritään katkaisemaan rikosten kierre varhaisessa vaiheessa ja matalalla kynnyksellä. Katusovittelu ehkäisee riita-asioille tyypillistä koston kierrettä ja antaa myös uhrille mahdollisuuden lieventää pelkoja ja tulla kuulluksi. Työtä tehdään myös alle 15-vuotiaiden kanssa.
Nuoret kohdataan restoratiivisesti: kohdaten, kuunnellen ja sosiaalisia taitoja vahvistaen. Sovittelijat toimivat sovittelutilanteissa samalla kasvattajina luoden turvallisen ilmapiirin molemmille konfliktin osapuolille. Sovittelutilanteissa nuoret kohdataan tunteet ja tarpeet huomioiden. Keskustelu on dialogista, molempia osapuolia huomioivaa. Aidosti kuulluksi tuleminen voi olla nuorille jopa terapeuttista. Koulutukseen osallistuu jalkautuvan nuorisotyön sekä rikoksia tekevien nuorten parissa työskenteleviä ammattilaisia Oulun kaupungilta sekä ODL:n omista eri toiminnoista kuten Walkers-toiminnasta, nuorten työpajoilta sekä hankkeista. Työ on uutta Oulussa ja se tuo hyvän lisän alueen nuorten kanssa tehtävään kohtaamistyöhön.
Lähteet:
Zitting, J. 2024. Diakonia-ammattikorkeakoulu. Huono-osaisuus Suomessa -karttasovellus. Huono-osaisuuden tilannekuva – Oulu.
Alakangas, S. & Anttila, J. 2024. Oulun diakonissalaitoksen säätiö, nuorten haastattelut 24.9.–3.10.2024.
Reunalta-hankkeessa (ESR+) kehitetään nuorten, nuorten aikuisten ja ammattilaisten kanssa yhdessä toimintamalleja ja työkaluja erityisesti ylisukupolvista huono-osaisuutta kokevien nuorten osallisuuden ja yhdenvertaisen osallistumisen mahdollistumiseksi ja yhteiskuntaan kiinnittymiseksi. Kolmivuotisen Reunalta – toimintakyvyn vahvistaminen ja aktiivisen toimijuuden mahdollistaminen -hankkeen päätoteuttajana toimii ODL ja osatoteuttajana DIAK. Toiminta-aika on 1.8.2024–30.4.2027. Hanke saa osarahoitusta Euroopan sosiaalirahastosta (ESR+) ja Pohteelta. Yhteistyökumppaneina ovat Pohde, Oulun kaupungin nuoriso- ja hyvinvointipalvelut sekä Rikosseuraamuslaitos. Lue hankkeesta lisää täältä.