Kasvuikäisellä luusto ei ole vielä täysin luutunut. Luiden päissä on luutumattomat, rustoiset kasvulevyalueet (epifyysit), joista luiden pituuskasvu tapahtuu. Näiden lähettyvillä on myös luussa erityisiä kiinnityskohtia lihaksille, jotka eivät ole vielä luutuneet täyteen vetolujuuteensa, vaan ovat rustoisia epäkypsiä luutumistumakkeita (apofyysit).
Kasvuiässä nämä rustoiset alueet alkavat pikkuhiljaa luutumaan, ja tällöin, ollessaan aktiivisina, ne ovat herkimmillään vetorasitukselle. Kasvuiässä luutuvat alueet ovat luuston heikoimmat kohdat. Pelkästään jo kasvu lisää apofyysien kuormittumista, sillä kasvu tapahtuu luissa, ja lihakset pystyvät vain venymään mukana. Eli käytännössä kasvun myötä lihakset kiristyvät lisäten niiden kiinnitysalueille kuormitusta.
Myös raskas harjoittelu lisää lihasten kiinnityskohtien kuormittumista ja sen takia kovimman kasvun iässä olisikin syytä välttää suorituksissa liiallisia hyppyharjoitteita, maksimaalisia painoja ja nopeita repäiseviä liikkeitä. Myös liian yksipuolista harjoittelua on syytä välttää, jottei kaikki rasitus tulisi vain samoille lihaksille/lihasryhmille ja siten samoille apofyyseille.
Toistuva vetorasitus apofyysialueelle aiheuttaa pieniä mikrovaurioita, mikä voi johtaa paikalliseen tulehdusreaktioon, jonka merkkeinä ovat turvotus ja kipu. Yleisimpiä apofysiiteistä ovat alaraajassa sääriluun kyhmyn Osgood-Schlatterin tauti ja kantaluun Severin tauti. Yläraajassa yleisin on mediaalisen epikondyylin Little leaguer’s elbow, joka vastaa oirekuvaltaan aikuisten golfkyynärpäätä.
Hoidoksi riittää useimmiten pidättäytyminen kipua tuottavista harjoitteista ja liikkeistä. Mikäli tilanne ei muutamassa viikossa kuitenkaan rauhoitu, kannattaa hakeutua rasitusvammoihin perehtyneen lääkärin vastaanotolle, sillä pitkittyvät kiputilat on syytä tarkistaa. Lisäksi usein tarvitaan myös fysioterapeutin apua kuntoutuksen suunnittelussa ja toteutuksessa.