PEACE & LOVE – hoitosuositus
Muutama vuosi sitten äkillisen pehmytkudosvamman hoito-ohje päivitettiin. Entinen kylmä-koho-kompressio on hieman uudelleenmuotoutunut ja saanut lisäkseen pidempiaikaisen, kuntouttavan näkökulman. PEACE & LOVE -muistisäännön PEACE viittaa akuutin vamman hoitoon ja LOVE taas pidemmän aikavälin kuntoutukseen. Tämä ohje on laadittu tutkimusten pohjalta, joissa osallistujat olleet > 16 -vuotiaita, nilkkansa nyrjäyttäneitä potilaita.
Käytännössä alkuvaiheen hoidon tavoitteena on turvotuksen vähentäminen eri tavoin. Kuitenkin tähdäten pikaiseen mobilisointiin, eli tavallisen käytön palauttamiseen. Turvotusta saa edelleen vähennettyä kompressiolla ja kohoasennolla.
Kylmähoitoa suositellaan 15-20 minuutin pätkissä tarpeen mukaan parin ensimmäisen päivän ajan. Kylmä vaikuttaisi auttavan sekä kipuun, mutta myös laskee turvotusta. Lisäksi ensimmäiset pari päivää on syytä välttää kipeän raajan käyttämistä, ettei kudokseen pääsisi aiheutumaan lisävauriota, mikä taas lisää turvotusta.
Kipulääkkeeksi ei ole tutkimusten mukaan väliä, ottaako parasetamolia vai tulehduskipulääkettä. Toinen ei ole toista parempi kivun eikä turvotuksen hoidossa. Tulehduskipulääkkeillä on ainoastaan hieman suurempi riski sivuvaikutuksille verrattuna parasetamoliin.
Parin päivän levon jälkeen raajaa on syytä alkaa kuntouttaa. Tavoitteena on vahvistaa vamma-alue tapaturmaa edeltänyttä tasoa paremmaksi, ettei vamma uusisi. Kuntoutus aloitetaan palauttamalla nivelen normaalit liikeradat ja pikkuhiljaa aletaan lisäämään kuormitusta. Muista vahvistaa myös nivelen tukilihakset!
Valtaosa akuuteista liikuntavammoista hoituu näillä ohjein kotona parissa viikossa. Kuitenkin, mikäli vamma-alueella on akuuttivaiheessa virheasentoa, tai se on kohtuuttoman kipeä, eikä sillä pysty ottamaan paria askelta, kannattaa käydä päivystyksessä tarkistuttamassa, ettei vain mitään olisi mennyt isommin rikki.
Alla on vielä avattu, mistä muistisäännön kirjaimet tulevat.
P – protect, eli suojele. Vältä käyttämästä vammautunutta raajaa tai varaamasta sille painoa ensimmäisten parin päivän ajan, jotta kudos ei pääsisi turvottamaan ja aiheuttamaan lisävahinkoa.
E – elevate, kohota. Niin kauan kuin turvotusta on, pyri pitämään vammautunutta raajaa koholla. Tällöin turvotus pääsee nopeammin laskemaan, ja kudoksen parantuminen nopeutuu.
A – avoid anti-inflammatory modalities, vältä liiallisia tulehdusta lievittäviä keinoja. Ylipitkät tulehduskipulääkekuurit ja jatkuva kylmähoito saattavat teoriassa hidastaa kudoksen paranemista. Tosin tästä ei ole vakuuttavaa näyttöä. Parasetamolilla sen sijaan on yhtä hyvä vaste kipuun, eikä se teoriassakaan hidasta kudoksen parantumista. Molemmat ovat hyviä vaihtoehtoja akuutissa pehmytkudosvauriossa, tarvittaessa otettuina tai lyhyinä kuureina.
C – compress, kompressio. Mekaaninen puristus vamma-alueen ympärillä vähentää turvotusta ja estää verenvuotoa kudokseen.
E – educate, ohjaus. Tämä ohje on enemmän terveydenhuollon ammattilaisille. Vamman saanutta on kannustettava aktiiviseen kuntouttamiseen, ja ottamaan oma paraneminen omiin käsiinsä. Passiivisista hoidoista ei ole apua akuutin vamman hoidossa.
L – load, kuormita. Palaa raajan normaaliin käyttöön mahdollisimman pian, kun oireet sen vain sallivat. Normaali harjoittelu kannattaa alussa korvata kevyemmillä kuntouttavilla liikkeillä, jotta arvesta muodostuisi mahdollisimman pieni, mutta kestävä. Muista kuitenkin kuormituksen progressio, jotta saadaan kudokset myös vahvistumaan.
O – optimismi. Ota rauhassa, ja muista, että kunhan jaksat kuntouttaa raajaasi, siitä tulee varmasti hyvä! Ja mikä vielä parempaa, jos kuntoutat tavoitteellisesti ja pitkäjänteisesti, saat raajastasi vahvemman kuin ennen akuuttia vammaa.
V – vascularisation. Tue uudisverisuonitusta. Aerobisen harjoittelun saa aloittaa, kun vammasta on kulunut pari päivää. Tämä parantaa verenkiertoa vamma-alueella. Nopea mobilisointi vaikuttaisi myös vähentävän kipulääkkeiden tarvetta. Joillakin lämpöhoito on nopeuttanut paranemista, vilkastuttamalla paikallista verenkiertoa.
E – exercise. Jatka raajan kuntouttamista. Palauta sen liikelaajuudet, vahvista tukilihakset, jatka kuntouttavia liikkeitä nyt ennaltaehkäisten uutta vammaa! Mikäli vamma-alueen kuntoutus jätetään kesken tai huomiotta, raajan liikekontrolli tai arpi- ja uudiskudoksen rasituksensieto voivat jäädä entistä heikommiksi, mikä on riski vamman uusiutumiselle.