ODL Liikuntaklinikan ja Diakonia-ammattikorkeakoulun toteuttama ESR-rahoitteinen OPAS – Opiskelukykyä ja hyvinvointia lukioihin -hanke on päättymässä. Kahden vuoden ajan olemme edistäneet lukiolaisten hyvinvointia ja ehkäisseet opiskelu-uupumusta Kiimingin, Kastellin ja Laanilan lukioissa sekä hankkeen loppuvaiheessa myös muissa Oulun kaupungin lukioissa sekä juurruttaneet Hyvinvoiva lukio -toimintamallia valtakunnallisesti. Toimintamme on sisältänyt ryhmäytymisen, elintapojen, mielen hyvinvoinnin ja opiskelukyvyn edistämistä.
Hankkeen lopputuloksena syntyi Hyvinvoiva lukio -toimintamalli, johon pääset tutustumaan www.hyvinvoivalukio.fi sivustolta. Hyvinvoiva lukio -toimintamalli edistää lukiolaisten hyvinvointia ja opiskelukykyä sekä ehkäisee opiskelu-uupumusta. Malli tarjoaa valmiita, arvioituja ja hyväksi todettuja hyvinvoinnin edistämisen menetelmiä ja työkaluja koko lukioajalle ensimmäisestä vuosikurssista jatko-opintoihin hakeutumiseen saakka. Nuori on mallin keskiössä, mutta mallissa huomioidaan koko lukioyhteisö, kuten opettajat, opiskeluhuolto ja kaverit sekä järjestöt.
Hyvinvoiva lukio -sivuston menetelmistä valtaosa on sovellettavissa myös muuhun nuorten kanssa tehtävään työhön, kuten muihin oppilaitoksiin, kuntouttavaan työtoimintaan tai hanketoimintaan. Sivustolla pääset helposti valitsemaan sinua kiinnostavan aihealueen ryhmäytymisen, terveyttä edistävien elintapojen, mielen hyvinvoinnin tai opiskelukyvyn osa-alueelta. Miltä tuntuisi pelata vaikkapa Uupuneen opiskelijan arvoitus -pakopeliä, lähteä Urasuunnistukselle tai suunnata Stressittömään eläintarhaan? Tai löytyisikö teille hyödyllinen kokonaisuus Työkaluja ryhmänohjaukseen -menetelmäpankista?
Vaikka Hyvinvoiva lukio -sivustolla puhutaan lukiolaisista, opettajista ja opiskeluhuollon toimijoista, niin varmasti moni muukin nuorten kanssa työskentelevä tarvitsee työssään samoja hyvinvointia edistäviä elementtejä. Voit lähteä tutustumisretkelle www.hyvinvoivalukio.fi sivustolle yksin, yhdessä työkaverin tai vaikkapa nuorten kanssa. Kaikki sivustolta löytyvä materiaali on vapaasti käytettävissä ja muokattavissa omiin tarpeisiin.
Hyvinvointia päiviinne toivottavat,
Miia Länsitie, asiantuntija, OPAS-hanke
Ulla-Maija Luoma, projektipäällikkö, OPAS-hanke