Annoin itselleni tehtävän. Kirjoita kymmenen asiaa, jotka voivat ihmiselämässä niin sanotusti mennä överiksi. Siis saada liikaa valtaa, tilaa mielestä tai arjesta ja siten aiheuttaa hankaluuksia.
Listani piti kirjoittaa sen enempää miettimättä, lyhyessä ajassa, ilman arviointia. Tällainen lista tuli tällä kertaa. Murehtiminen. Säännöt. Mielihyvä. Vauraus. Päihteet. Hyvinvointi. Kuluttaminen. Työnteko. Häpeä. Auttaminen.
Sinun listasi olisi varmasti toisenlainen, mutta luulen, että löydämme esimerkkejä överiksi menevistä asioista melko helposti.
Kaikissa noissa listan sisällöissä on kaksi puolta, vaikea ja haitallinen, mutta myös hyvä ja hyödyllinen. Ratkaisevana tekijänä lienee kohtuus, sopiva mittakaava. Uutisvirtojen äärellä huomaan usein miettiväni mittakaavaa, ja tuntuu, että kaiken pitäisi jatkuvasti kasvaa. Maailman talouden ja kuluttamisen, kaikenikäisten osaamisen ja monipuolisuuden, näkyvyyden ja kerrottavien tarinoiden määrän.
Sama tavoite hiipii henkilökohtaiselle tasolle. Ja aina on joku, jolla on enemmän. Kun emme tavoita riittävää kasvua omilla pankkitileillämme, omissa ansioluetteloissamme tai someprofiileissamme, koemme kerta toisensa jälkeen olevamme kyyryssä saavuttamattomien tavoitteiden ja tyytymättömyyden alla. Tämän maapallon ja ihmisen hyvinvointi suorastaan huutaa kohtuullisuuden perään, mutta kohtuus harvoin kasvattaa mittakaavaa tai on riittävän kiinnostavaa.
Ydin esiin liian alta
Ensi sunnuntaina kirkoissa vietetään reformaation päivää. Sana reformaatio viittaa asian uudelleen muotoiluun, ytimen kaivamiseen esiin kaiken sen ympärille kertyneen liian alta. Sitä voisi kutsua mielenmuutokseksi, korjausliikkeeksi, ehkäpä myös kohtuullistamiseksi.
Korjausliikkeitä etsi reformaation keskeinen hahmo, 1500-luvulla elänyt Martti Luther nostaessaan esille oman kirkkonsa ongelmallisia käytäntöjä. Sanotaan, että ennen julkisia kannanottojaan Martti Luther eli vaikean vaiheen. Lutherin kokemus omasta vääränlaisuudestaan oli niin musertava, että hänen kuuntelijansa, rippi-isänsä aivan uupui tunnustusten alle. Meni siis överiksi sillä saralla. Luther kuitenkin löysi ajatuksen armosta; rakkaudesta, joka saadaan lahjana, ilman yhä kasvavia vaatimuksia. Siitä lähti moni muutos liikkeelle.
Tulevan sunnuntain evankeliumin vertauksissakin on jotain vähän liikaa, varmaan tarkoituksella. Jeesus sanoo seuraajilleen, siis meille, että ”Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi?” Hän jatkaa, ”Te olette maailman valo. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle vaan lampunjalkaan.” Vertaukset maalaavat kuvia vailla mieltä. Suolahan menettää kaiken merkityksensä, jos se ei ole suolaista. Samoin lamppu, joka palaa, mutta laitetaan piiloon.
Onko vertausten viesti siinä, että kristityn on täytettävä tehtävänsä tai muuten hänen olemassaolonsa on yhtä tarkoituksetonta kuin suolattoman suolan tai valottoman lampun? Täytettävä tehtävänsä? Äkkiseltään kuulostaa vaativalta, mitä kaikkea onkaan tehtävä ollakseen oikeanlainen.
Mutta seuraavassa ajatuksessa hiipii jo armollisuus. Ei vertauksessa anneta ymmärtää, että ihmisen olisi taiottava kaikkeen hänen elämänsä keittiöstä lähtevään ruokaan satumainen, ennen maistamaton maku tai valaistava kaikki maailman pimeys vuorelta loistaen. Ei, vaan suolan on tehtävä perusolemuksensa homma, oltava suolaista. Valon on tehtävä se, mitä varten se on olemassa; valaistava, omilla tehoillaan. Ihmisenkin on siis oltava uskollinen Luojan luomalle ytimelleen. Puolustettava sitä, mikä on hyvää ja oikein, pidettävä huolta, välitettävä, kunnioitettava. Toista ihmistä ja luomakuntaa. Kuulostaa kohtuulliselta.
Horjumaton rakkaus
Kirkonmenojen alkupuolella pysähdytään yleensä synnintunnustukseen ja synninpäästöön. Vaikeita sanoja, mutta sisältö tärkeää. Minusta sitä voisi kuvata kohdaksi, jossa painavat taakkansa, murheensa ja virheensä voi laskea hartioilta. Voi katsoa sitä, mikä meni liian pitkälle, kääntyi kohtuuttomaksi ja etsiä korjausliikettä, uudelleen muotoilua.
Sen anteeksiannon osion voi sanoittaa monella tapaa. Minua puhuttelee yksi muoto erityisesti. Se kuuluu näin: Näin sanoo Herra: »Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Vaikka vuoret järkkyisivät ja kukkulat horjuisivat, minun rakkauteni sinuun ei järky eikä minun rauhanliittoni horju.»
Noissakin sanoissa menee vähän överiksi, harvemmin vuoret järkkyvät ja kukkulat horjuvat. Ehkä se siksi puhutteleekin. Vaikka kuinka outoihin, kohtuuttomiin ja järisyttäviin tilanteisiin elämässä sotkeudumme, Jumalan vastaus on rakkaus. Horjumaton, yksinkertainen rakkaus.
Hyvä Jumala, kasvata meissä kohtuullisuuden mieltä. Kun elämän vuoret ja kukkulat järkkyvät, hoida horjumattomalla rakkaudellasi. Aamen.
Blogi on julkaistu Yle Radio 1 aamuhartautena perjantaina 18.10. ja on kuunneltavissa Yle Areenassa. Se on kuudes ja viimeinen osa syksyn 2024 aikana kuultavaa Outin radiohartaussarjaa, jonka teemat nousevat seuraavan sunnuntain jumalanpalvelusten aihepiiristä.