ODL
Osallisuuden tiekartta -esiselvityshanke

Suuntaviivoja osallisuuden edistämiselle

Osallisuuden yhteiset askelmerkit Pohjois-Pohjanmaalla

Osallisuuden tiekartta -esiselvityshankkeessa kartoitetaan osallisuuden nykytilaa Pohjois-Pohjanmaalla sekä tuotetaan täydentävää tietoa osallisuudesta kokemustietoa hyödyntämällä. Tehtyjen selvitysten pohjalta hankkeessa tuotetaan kuvaus suuntaviivoista osallisuuden tiekarttaan.

Hankkeen kohderyhmänä ovat lapset, nuoret ja perheet sekä heitä työssään kohtaavat ammattilaiset. Hankkeessa kiinnitetään erityistä huomiota heikoimmassa asemassa olevien lasten, nuorten ja perheiden osallisuuteen. Hanke toteuttaa Pohjois-Pohjanmaan maakuntaohjelmaa (2022-2025), joka painottaa maakunnan asukkaiden hyvinvointia, osallisuutta ja yhdenvertaisuutta. Hankkeen tuloksia voidaan hyödyntää erityisesti heikoimmassa asemassa olevien ihmisryhmien osallisuuden vahvistamisessa, uusien toimintamallien suunnittelussa ja toimeenpanon pohjana.

Hanke toteutetaan 1.1.2023–31.7.2023. Päätoteuttajana toimii Diakonia-ammattikorkeakoulu Oy ja osatoteuttajana ODL Säätiö. Hanketta rahoittavat Pohjois-Pohjanmaan liitto, Diakonia-ammattikorkeakoulu Oy sekä ODL Säätiö.

Päätoteuttaja Diakonia-ammattikorkeakoulun projektipäällikkönä oli Seija Kemppainen.  ODL:n projektikoordinaattorina oli Anna Olsen.

Hanke on päättynyt 31.7.2023.

 

Lisätietoja

Piritta Pietilä-Litendahl
Palveluvastaava
  • Blogi ODL Yhdessä
    Intensiivistä tukea matalalla kynnyksellä

    Yhdistämö-hanke on Oulun Diakonissalaitoksen säätiön ja Diakoniammattikorkeakoulun yhteinen kehittämishanke. Tavoitteenamme on edistää 18–35-vuotiaiden työelämän ja…

  • ODL Yhdessä Uutiset
    Kohtaamisen teema esillä Oulun teatterin syksyssä

    Oulun teatterissa nähdään tänä syksynä kohtaamisen teemaan syventyvä teos Yksi askel eteenpäin. Teos on syntynyt…

  • Blogi ODL Yhdessä
    Kohti itsenäistä elämää

    Muutoksia arjessani – Yhdistämö-hankkeen nuorten tarinoita vol. 3  Yhdistämö on nuorten aikuisten osallisuuden…

  • ODL Yhdessä Uutiset
    Hyvinvointialusta kokoaa nuorten palvelut samalle alustalle

    Yhdistämö on ODL:n ja Diak:n Oulussa toimiva nuorten aikuisten sosiaalisen kuntoutuksen kehittämishanke (3.8.2020-30.4.2023). Hankkeessa…

  • Blogi ODL Yhdessä
    Motivaatio pitää itsestä huolta löytyi

    Muutoksia arjessani – Yhdistämö-hankkeen nuorten tarinoita vol. 4 Yhdistämö on nuorten aikuisten osallisuuden sekä…

  • Blogi ODL Yhdessä
    Oman arvon ja energian etsimistä

    Muutoksia arjessani – Yhdistämö-hankkeen nuorten tarinoita vol. 5 Yhdistämö on nuorten aikuisten osallisuuden…

  • Blogi ODL Yhdessä
    Pienin askelin toipumisen tiellä

    Muutoksia arjessani – Yhdistämö-hankkeen nuorten tarinoita vol. 2 Yhdistämö on nuorten aikuisten osallisuuden sekä…

  • ODL Yhdessä Uutiset
    Pohjoisen toimijat alueen nuorten mielenterveyden puolesta

    Meidän mielestä on pohjoisen eri toimijoiden yhteisö, jonka tarkoituksena on edistää nuorten mielenterveyttä ja…

  • Blogi ODL Yhdessä
    Sekasorrosta selviytyjäksi

    Muutoksia arjessani – Yhdistämö-hankkeen nuorten tarinoita vol. 1 Yhdistämö on nuorten aikuisten osallisuuden sekä…