Tietosuoja
Tietosuoja on perusoikeus, joka turvaa ihmisen oikeudet omiin henkilötietoihinsa.
Henkilötietoja ovat esimerkiksi nimi, osoite, henkilötunnus, sähköpostiosoite tai palvelun toteutuksessa syntyvä tieto. Henkilötietojen avulla sinut voidaan tunnistaa.
Henkilötietojen käsittelyä ohjaa EU:n tietosuoja-asetus (EU 2016/679), kansallinen tietosuojalaki sekä eri lakien tarkentavat sääntelyt.
Henkilötietojen käsittelystä muodostuu käyttötarkoituksen mukaisia rekistereitä, joista on laadittu rekisterikohtaiset Tietosuojaselosteet. Tietosuojaselosteessa kerrotaan mm. mihin tarkoitukseen ja mitä henkilötietoja kyseisessä rekisterissä käsitellään.
Henkilötietojen käsittely Oulun Diakonissalaitoksen Säätiöllä
Me Oulun Diakonissalaitoksen Säätiöllä käsittelemme henkilötietoja huolellisesti, vain ennalta määriteltyyn tarkoitukseen. Noudatamme henkilötietojen käsittelyssä lainsäädäntöä ja hyvää tiedonkäsittelytapaa.
Henkilöstöämme sitoo salassapito- ja vaitiolovelvollisuus. Henkilöstöämme koulutetaan säännöllisesti tietosuojaan ja tietoturvaan liittyen. Henkilötietoja saa käsitellä vain työntekijä, jonka työtehtäviin liittyy oikeus käsitellä kyseistä tietoa.
Oikeutesi rekisteröitynä ja niiden toteuttaminen
Sinulla on rekisteröitynä mm. oikeus tietää, mitä henkilötietojasi Oulun Diakonissalaitoksen Säätiö käsittelee, sekä pyytää itseäsi koskevat tiedot. Sinulla on myös oikeus vaatia virheelliset tiedot oikaistaviksi.
Tietojen tarkastusoikeus
Sinulla on oikeus tietää, käsitelläänkö henkilötietojasi vai ei, ja mitä tietoja sinusta on tallennettu.
Voit pyytää nähtäväksi henkilötietojasi oheisella lomakkeella tai vapaamuotoisesti laaditulla kirjallisella pyynnöllä. Pyynnöstä tulee käydä selville; henkilön tiedot, jonka tietoja pyyntö koskee (henkilötunnus, nimi, osoite) ja miltä ajalta ja mihin palveluun liittyen tiedot halutaan.
Toimitamme tiedot mahdollisimman pian ilman aiheetonta viivytystä, kuukauden sisällä pyynnön vastaanottamisesta. Tiedot toimitetaan lähtökohtaisesti maksutta. Mikäli pyyntö on ilmeisen perusteeton ja kohtuuton, erityisesti jos pyyntöjä esitetään toistuvasti, voimme periä tietojen toimittamisesta aiheutuneet kustannukset tai kieltäytyä kokonaan toimittamasta tietoja. Tällaisessa tapauksessa vastauksessamme on perustelu pyynnön perusteettomuudesta tai kohtuuttomuudesta. Mikäli emme toimita tietoja, saat siitä kirjallisen todistuksen, samassa yhteydessä kerromme mahdollisuudesta tehdä valitus valvontaviranomaiselle.
Mikäli asiakassuhde perustuu hyvinvointialueen toimeksiantoon tai olet saanut palvelusetelin, toimii rekisterinpitäjänä ko. hyvinvointialue. Edellä mainittujen rekistereiden osalta pyydämme sinua olemaan yhteydessä suoraan ko. hyvinvointialueeseen.
Oikeus tietojen oikaisemiseen
Sinulla on oikeus vaatia, että sinua koskevat virheelliset, epätarkat tai puutteelliset tiedot oikaistaan tai täydennetään ilman aiheetonta viivytystä. Lisäksi sinulla on oikeus vaatia, että tarpeettomat tietosi poistetaan.
Voit pyytää tietojesi oikaisua oheisella lomakkeella.
Mikäli oikaisupyyntöösi ei suostuta, saat asiasta kirjallisen vahvistuksen.
Mikäli asiakassuhde perustuu hyvinvointialueen toimeksiantoon tai olet saanut palvelusetelin, toimii rekisterinpitäjänä ko. hyvinvointialue. Edellä mainittujen rekistereiden osalta pyydämme olemaan yhteydessä suoraan ko. hyvinvointialueeseen.
Oikeus tulla unohdetuksi, tietojen poistaminen
Sinulla on vain tietyissä poikkeustapauksissa oikeus saada henkilötietosi kokonaan poistettua rekistereistä. Tällaista oikeutta ei ole niissä tapauksissa, kun henkilötietojen käsittely on tarpeellista lakisääteisen velvoitteen noudattamiseksi. Tietojen säilyttämisessä ja poistamisessa noudatetaan arkistonmuodostussuunnitelmia ja lainsäädännön velvoittamia tietojen säilytysaikoja. Henkilötietoja voi pyytää oikaistavaksi oheisella lomakkeella.
Mikäli asiakassuhde perustuu hyvinvointialueen toimeksiantoon tai olet saanut palvelusetelin, toimii rekisterinpitäjänä ko. hyvinvointialue. Edellä mainittujen rekistereiden osalta pyydämme sinua olemaan yhteydessä suoraan ko. hyvinvointialueeseen.
Oikeus käsittelyn rajoittamiseen
Sinulla voi olla tietyissä tilanteissa oikeus pyytää henkilötietojesi käsittelyn rajoittamista siksi aikaa, kunnes tietosi on asianmukaisesti korjattu tai täydennetty.
Mikäli asiakassuhde perustuu hyvinvointialueen toimeksiantoon, toimii rekisterinpitäjänä ko. hyvinvointialue. Edellä mainittujen rekistereiden osalta pyydämme olemaan yhteydessä suoraan ko. hyvinvointialueeseen.
Oikeus siirtää tiedot järjestelmästä toiseen
Oikeutta sovelletaan vain silloin, kun henkilötietoja käsitellään asiakkaan suostumuksen tai sopimuksen perusteella ja käsittely suoritetaan automaattisesti. Oikeutta ei sovelleta, kun henkilötietojen käsittely on tarpeen rekisterinpitäjää koskevan lakisääteisen velvoitteen noudattamiseksi.
Mikäli asiakassuhde perustuu hyvinvointialueen toimeksiantoon, toimii rekisterinpitäjänä ko. hyvinvointialue. Edellä mainittujen rekistereiden osalta pyydämme olemaan yhteydessä suoraan ko. hyvinvointialueeseen.
Oikeus tehdä valitus viranomaiselle
Sinulla on oikeus tehdä valitus valvontaviranomaiselle, jos katsot, että henkilötietojesi käsittelyssä rikotaan EU:n yleistä tietosuoja-asetusta (EU) 2016/679.
Suomessa valvontaviranomainen on tietosuojavaltuutettu.
Käyntiosoite: Lintulahdenkuja 4, 00530 Helsinki
Postiosoite: PL 800, 00531 Helsinki
Vaihde: 029 56 66700
Faksi: 029 56 66735
Sähköposti: tietosuoja(at)om.fi
Lokitiedot
Sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakkaana sinulla on oikeus saada tietää, kuka on käsitellyt sinun tietojasi ja mikä on ollut käytön peruste sekä pyytää selvitystä, jos epäilet tietojesi väärinkäyttöä.
Sosiaali- ja terveydenhuollossa asiakastietojen käsittelyn perusteena on asiakas- tai hoitosuhde, muu työtehtävä tai muu lakiin perustuva oikeus. Ammattihenkilöt ja muut asiakastietoja työssään käsittelevät henkilöt saavat käsitellä vain lakisääteisen tehtävän edellyttämiä välttämättömiä asiakastietoja. Mikäli lokitietopyyntöösi ei suostuta, saat siitä Hoivatieltä kirjallisen vastauksen. Vastaus sisältää kieltäytymisen syyn ja ohjeet, kuinka voit tehdä valituksen valvontaviranomaiselle.
Mikäli asiakassuhde perustuu hyvinvointialueen toimeksiantoon tai olet saanut palvelusetelin, toimii rekisterinpitäjänä ko. hyvinvointialue. Edellä mainittujen rekistereiden osalta pyydämme olemaan yhteydessä suoraan ko. hyvinvointialueeseen.
Voit pyytää lokitietojasi laatimalla vapaamuotoisen Lokitieto- ja selvityspyynnön tai oheisella lomakkeella ja lähettämällä sen allekirjoitettuna
ODL tietosuojavastaava
Albertinkatu 18 A
90100 OULU
Tietosuojaselosteet
Sosiaalipalveluiden asiakasrekisteri
Terveyspalveluiden potilasrekisteri
Koulutusilmoittautumisten ja -palautteiden asiakasrekisteri
Merke 2 hankkeen asiakasrekisteri
Työpajoilta työelämään -hankkeen asiakasrekisteri
Nuorisopalvelujen asiakasrekisteri
Vapaaehtoistoiminnan asiakasrekisteri
ODL Yhdessä palveluneuvonnan asiakasrekisteri
Prikka kiertoon 2023-2025 tietosuojaseloste
ODL asiakasrekisteri tapahtumiin ilmoittautumiset
Mieliluontoon asiakasrekisteri
Nuoren urheilijan terveellinen keho- ja ruokasuhde -hankkeen asiakasrekisteri
Liikuttava sote -asiakasrekisteri
Reunalta -hankkeen asiakasrekisteri
Lisätietoja
Voit kysyä lisää tietosuojasta ja henkilötietojen käsittelystä tietosuojavastaavalta.
Puh. 044 3932 510