Moni haluaisi aloittaa juoksuharrastuksen, koska se on helppo, tehokas ja myös edullinen liikuntaharrastus. Juoksua pystyy lisäksi harrastamaan melkein missä ja milloin vain.
Miksi juoksuharrastus jää sitten monelta vain yritykseksi? ODL Liikuntaklinikan testauspäällikkö Jaakko Tornberg listaa kolme tyypillistä syytä:
1) omaan kuntotasoon nähden vääränlainen harjoittelu – suurimmalle osalle meistä juoksu on itseasiassa liian kovatehoista, jotta se kehittäisi peruskestävyyttämme eli kestävyysharjoittelun ydintä parhaiten. Kävely taas ei tunnu oikealta harjoittelulta, eikä olekaan optimaalista harjoittelua juoksun näkökulmasta. Juoksun sekä kävelyn yhdistämistä taas ei osata tehdä niin, että siitä saataisiin aikaan kehittävää ja mielekästä harjoittelua. Lopputuloksena voi siis olla vääränlainen peruskestävyysharjoittelu ja turhautuminen koko kestävyysharjoitteluun.
2) maltin puute – tuloksia halutaan nopeasti, mutta varsinkin peruskestävyyden kehittämiseen ei ole oikoteitä. Riittävä määrä oikeanlaista harjoittelua kyllä kehittää kaikkia, mutta edelliseen kohtaan viitaten monella loppuu maltti, varsinkin jos harjoittelu ei ole itselle sopivalla tasolla.
3) vammat – säännöllisen ja kehittävän harjoittelun aloittaminen reippaasti voi tuoda rasitustyyppisiä vaivoja, etenkin jos lihaskunnossa ja lihastasapainossa on puutteita. Tämä on usein myös iso tekijä juoksuinnostuksen hiipumisessa.
Näihin kaikkiin kolmeen kohtaan on löydettävissä ratkaisut ja se onnistuu usein parhaiten osaavan asiantuntijan tuella, joka hyödyntää oikeita menetelmiä. ODL Juoksukoulu on kahdeksan kuukautta kestävä juoksuvalmennus, joka antaa eväät pysyvään juoksuharrastukseen.
Ilmoittaudu huhtikuussa alkavaan ODL Juoksutekniikkavalmenukseen!