Tuula Karvonen, vapaaehtoistoiminnan koordinaattori
Kuka olet? Kerro itsestäsi.
Olen keikkavapaaehtoistoiminnan koordinaattori. Koulutukseltani olen yhteiskuntatieteiden maisteri (olen opiskellun myös mm. terveystieteiden perusopinnot, johtamisen erikoisammattitutkinnon, näyttötutkintomestarin tutkinnon sekä YO-merkonomin tutkinnon). Elämäni nautinnot ovat koostuneet perheestä, työstä, opiskelusta, ihmisistä ja vapaa-ajasta. Nyt päätin kasvattaa vapaa-ajan osuutta – saan liikkua, puuhastella, lukea, tehdä käsitöitä ja vain olla – nauttia elämästä hieman uudella tavalla.
Kerro urastasi lyhyesti ja nykyisestä työtehtävästäsi ODL:llä ja mikä tässä työtehtävässä on erityisesti sellaista mistä pidät.
Tulin vakituisesti töihin ODL:lle huhtikuussa 2000, sitä ennen olin tutustunut taloon tekemällä keikkoja ammatillisena kuntoutusohjaajana, nyt koordinoin vapaaehtoisten keikkoja. Lähes 20 vuotta tein töitä työikäisten parissa, paljon nuorten ja mielenterveyskuntoutujien parissa. Ammatillisen kuntoutuksen loputtua ODL:lta siirryin talon sisällä onnekkaiden sattumien kautta ikäihmisten palveluihin, Keikka-apuun. Parasta työssäni ovat olleet ja ovat ihmiset (työkaverit, asiakkaat, vapaaehtoiset ja yhteistyökumppanit).
Miksi juuri ODL? Mikä täällä saa sinut viihtymään?
Arvomaailma, ihmiset, tekemisen meininki, luottamus/luotettavuus, joustavuus – paljon minulle sopivia hyviä asioita. Ajattelin viihtyä täällä eläkkeelle jäämiseen saakka.