ODL
Nuoret tarvitsevat tukeamme

Lahjoittamalla tuet nuorten hyvää arkea sekä autat meitä tekemään nuorten yksinäisyyttä ja syrjäytymistä ehkäisevää työtä.

Apua lähelle, oululaisille nuorille

Nuorten ja nuorten aikuisten pahoinvointi on koko yhteiskunnan huolenaihe. Nyt on meidän aikamme kannatella heitä.

Oulussa työkyvyttömyyseläkettä saavien 18–34-vuotiaiden osuus ylittää koko maan keskiarvon. Ihmisten pahoinvointi lisääntyy, periytyy ja kasautuu yhä enemmän. Yhteiskunnalliset kustannukset kasvavat. Turvallisuus horjuu. Nuorten vanhemmat voivat huonosti eikä nuoren tukena välttämättä ole ketään.

Mitä me teemme?

Toimiva ja mielekäs arki – se ei ole kaikille samanlaista eikä itsestään selvää. Yhteiskunta vaatii meiltä paljon ja joskus tukea tarvitaan jo kodin ulkopuolelle lähtemiseen. Toiminnoissamme ODL:llä tuemme nuoria ja nuoria aikuisia arjen hallinnassa ja elämäntaitojen opettelussa. Pidämme yhteyttä tiiviisti, tapaamme säännöllisesti. Kun joku iso muutos tai elämän siirtymävaihe osuu kohdalle, me kuljemme rinnalla. Etsimme yhdessä nuoren omia tavoitteita ja etenemme niitä kohti rauhallisesti. Tarjoamme mahdollisuuden tutkailla työ- ja opiskeluvaihtoehtoja ja vahvistaa taitoja niitä varten.

Turvallinen olohuone – sekään ei ole itsestäänselvyys. ODL kohtaamispaikka Solmu ja nuortenkahvila Walkers sekä Valkean Nurkka tarjoavat paikan kohdata, tehdä yhdessä tai joskus vain olla. Kun ovi on auki, kahvipannu lämpimänä ja joku, joka kohtaa kadulla tai kutsuu sisään ja kuuntelee, suunta voi muuttua. Monella tapaa.

Luottamus, kannustus, ohjaus ja tuki – kaikkea sitä tarvitaan, jotta tulevaisuus voisi näyttää valoisammalta. Sitä me teemme.

Lahjoita verkossa

Muut lahjoitustavat

Voit tehdä lahjoituksen myös tekstiviestillä, MobilePay -numerolla tai tilisiirrolla.

Lähetä tekstiviesti numeroon 16588
30€, tekstaa 30 ODL
20€, tekstaa 20 ODL
10€, tekstaa 10 ODL

Lahjoita MobilePay -numerolla 19292

Lahjoita tilisiirrolla
Tilinumero: FI50 1840 3000 0459 10
Saaja: ODL
Viesti: nuoret TAI ikääntyvät

Lue lisää toiminnoistamme nuorille ja nuorille aikuisille

ODL Yhdessä
Yhdistämö – yksilöllistä tukea nuorille aikuisille
Tarjoamme viikoittaista yksilöohjausta ja tukea elämäntilanteessasi sekä autamme tulevaisuuden suunnitelmiesi…
18–35 Suomen kielellä, Usealla kielellä Työtön, Työelämän ulkopuolella, Eläkkeellä Apua arkeeni ja elämääni
ODL Yhdessä
Walkers – kohtaamispaikka nuorille
Walkersin kohtaamispaikasta löydät juttuseuraa ja tekemistä 13–18-vuotiaille tiistaista perjantaihin.
13–19 Suomen kielellä, Usealla kielellä Opiskelija, Työelämän ulkopuolella, Työtön Yhdessäoloa ja tekemistä
ODL Yhdessä
Etsivä nuorisotyö
Etsimme kanssasi vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin ja autamme sinua saavuttamaan…
16–29 Suomen kielellä Työelämän ulkopuolella, Opiskelija, Työtön, Työssä käyvä Apua arkeeni ja elämääni, Tukea työelämääni varten, Valmiuksia opintoihin
ODL Yhdessä
NURKKA – nuortentila Valkeassa
Nurkka on kauppakeskus Valkean nuortentila 13–29-vuotialle. Nurkassa voit viettää vapaa-aikaasi…
13–29 Suomen kielellä, Usealla kielellä Opiskelija, Työelämän ulkopuolella, Työtön Yhdessäoloa ja tekemistä
ODL Yhdessä
Solmussa – kohtaamispaikka nuorille aikuisille
Solmussa – nuorten aikuisten kohtaamispaikan toiminta on matalan kynnyksen avointa…
18–35 Suomen kielellä, Usealla kielellä Työtön, Työelämän ulkopuolella, Eläkkeellä Yhdessäoloa ja tekemistä
ODL Yhdessä
Nuorten työpajatoiminta
Työpajatoimintaa alle 29-vuotiaille nuorille.
16–29 Suomen kielellä Työtön, Työelämän ulkopuolella, Opiskelija Tukea työelämääni varten, Valmiuksia opintoihin

Yhteystiedot

Piritta Pietilä-Litendahl
Palveluvastaava
Outi Uusimäki
Diakonian asiantuntija