ODL
Tapamme toimia

Laatu- ja ympäristöasioissa kannamme vastuuta ihmisistä, ympäristöstä ja taloudesta

ODL:n tapa toimia laatu- ja ympäristöasioissa

ODL:n ja sen omistamien yhtiöiden toiminta perustuu vastuullisuuteen, vaikuttavuuteen ja vahvaan eettiseen arvopohjaan. Tarjoamme elämänhallintaa tukevia sosiaalisen vahvistamisen palveluita sekä edistämme ihmisten hyvinvointia ja siihen liittyvää tieteellistä tutkimusta.

Koordinoimme vapaaehtoistoimintaa sekä edistämme kohtaamisia ja merkityksellisyyden kokemuksia. Toteutamme aktiivisesti terveyttä ja hyvinvointia sekä työllistymistä edistäviä hankkeita, kehitämme palveluita sekä uusia työkaluja ja menetelmiä hyvinvoinnin edistämiseen. Vuokraamme asunto-, liike- ja kokoustiloja.  Vaikutamme ja vahvistamme sekä vakiinnutamme uusia tapoja toimia ihmisten parhaaksi.

Yhteiskuntavastuullisuutemme näkyy toiminnassamme vastuuna ihmisistä, ympäristöstä ja taloudesta. Toimintamme perusta on asiakaslähtöisyydessä – tuemme ja kuljemme rinnalla, autamme elämän eri vaiheissa hyvinvointia vahvistaen. Huolehdimme henkilöstön hyvinvoinnista ja osaamisesta – tähtäämme erinomaiseen työntekijäkokemukseen. Toimimme verkostoissa kumppaneidemme kanssa yhteistyötä tehden.

Ympäristöasioissa keskeistä meille on jätteiden tehokas hallinta, toimintanne energiatehokkuus, kiinteistöjen elinkaariajattelu, kestävät hankinnat, työmatkapäästöjen vähentäminen ja ympäristön huomioiva sijoitustoiminta. Vastuu taloudesta on toimimista palveluiden tuottajana, työllistäjänä, veronmaksajana, sosiaaliturvan rahoittajana ja osaamisen edistäjänä. Liiketoimintayhtiöiden tuottama voitto käytetään säätiön yleishyödyllisten palveluiden ja diakonian toteuttamiseen.

Laatu- ja ympäristötoimintamme periaatteet

Huolehdimme laadun toteuttamisen riittävistä edellytyksistä, johdamme prosesseja sovitulla tavalla ja toteutamme jatkuvan parantamisen periaatteita. Huomioimme toimintanne ympäristövaikutukset ja sitoudumme kiinteistöjemme elinkaariajatteluun.

Ammattitaitoinen, motivoitunut ja vastuullinen henkilöstö on avainasemassa laatu- ja ympäristötavoitteiden toteuttamisessa asiakkaidemme ja yhteiskunnan parhaaksi. Tuemme laatu- ja ympäristötavoitteidemme toteutumista seuraavasti:

  • Sitoudumme ISO 9001-laatustandardiin ja ISO 14001-ympäristöstandardiin perustuvan laatu- ja ympäristöjärjestelmämme jatkuvaan parantamiseen
  • Noudatamme toiminnassamme ODL:n arvoja, visiota ja strategiaa, säätiön sääntöjä, laadittuja ohjeita ja lainsäädäntöä
  • Seuraamme ja arvioimme toimintamme laatua ympäristönäkökulma huomioiden ja reagoimme nopeasti muutostarpeisiin
  • Sitoudumme kaikessa toiminnassamme laadun ja ympäristönäkökulmien jatkuvaan parantamiseen ja reagoimme aktiivisesti laatupoikkeamiin.

 

Oulussa 3.8.2022

Mikko Lapola, toimitusjohtaja
Oulun Diakonissalaitoksen Säätiö sr