ODL
Hyvä arki yhdessä -ryhmätoiminnan tapaamiset

Tule mukaan ystäväksi maahan muuttaneelle!

 

Kuvaus

Hei sinä työikäinen – tervetuloa mukaan toimintaan!

Voit toimia tärkeänä ihmisenä uuden ystävän kotoutumisessa. Vapaaehtoiset haastatellaan ja perehdytetään vapaaehtoistoimintaan sekä kieli- ja kulttuurisensitiiviseen kohtaamiseen. Toiminnan aikana vapaaehtoinen saa jatkuvaa tukea koordinaattorilta ja toisilta vapaaehtoisilta virkistäytymishetkiä unohtamatta.

Ryhmätoiminnassa vapaaehtoiset ja maahan muuttaneet voivat tutustua rauhassa toisiinsa. Ryhmässä kahvitellaan, jutellaan, pelataan pelejä ja voidaan myös käydä pienillä retkillä keskustan alueella.

Tavoitteena ryhmätoiminnassa on samalla luoda pohjaa kahdenväliselle ystävätoiminnalle. Ryhmätoiminnan lisäksi vapaaehtoinen ja maahan muuttanut voivat tavata omien aikataulujensa mukaan esimerkiksi kahvittelun tai ulkoilun merkeissä.

Kevään 2026 ryhmäkerrat

  • Ma 23.3
  • Ti 7.4.                 
  • Ma 20.4.             
  • Ma 4.5.             
  • Ma 18.5.           
  • Ma 1.6.               
  • Ma 15.6.           
  • Ma 29.6.

Ryhmä kokoontuu klo 16-18 ODL:n tiloissa (Isokatu 47, 3. krs).

Tapahtuman tiedot

Järjestäjä

Hyvä arki yhdessä -hanke

Päivämäärä

29.6.2026

Ajankohta

16:00–18:00

Sijainti

Isokatu 47, 3. krs Karttalinkki

Hinta

Maksuton

Lisätiedot

Hyvä arki yhdessä -hanke toteutetaan vuosina 2025–2027 osana Euroopan sosiaalirahasto plus (ESR+) -ohjelmaa. Hankkeen toiminta-aika on 1.3.2025–31.8.2027, ja se kohdistuu Oulun kaupungin alueelle. Hankkeen päätoteuttajana toimii Oulun ev.lut. seurakuntayhtymä, ODL ja DIAK toimivat hankkeen osatoteuttajina. 

Ilmoittautuminen

Ilmoittaudu mukaan täältä. Valitse valikosta ”Vapaaehtoistoiminta maahan muuttaneiden parissa / Hyvä arki yhdessä”