HAU-HAU vaan kaikille tasapuolisesti!
Nimeni on Dori ja olen sileäkarvainen kettuterrieri. Toimin vapaaehtoisena ystävänä eli KotiKummina yksinäisille ikääntyneille ihmisille. Olenhan ihmisen paras ystävä! Kuvassa kanssani on emäntäni Kaisu. ODL:n Salla löysi Kaisulle ja minulle ikääntyneen ystävän, joka tykkää sekä koirista että ihmisistä. Kaisu on innokas liikkumaan, kuten minäkin ja on mukanani kun käyn tapaamassa ystäviä. Kaisu soittaa ystävällemme, kyselee kuulumisia ja sopii käynneistä. Puhelimeen vastaa iloinen ja niin onnellinen ystävä. Kotiin lähtiessämme ystävämme muistaa aina kiitellä käynnistämme. Kyllä joka kerta tulee oikein hyvä mieli myös itselle ja Kaisulle myös. Ilo on todella kolminkertainen!
Olen ”avojalkainen” oululainen, syntymäkotini oli Heinäpäässä. Työelämästä vierähti viimeiset 30v Oulun yliopistollisessa sairaalassa, jossa toimin ravitsemuksen vastuuhenkilönä. Kun jäin eläkkeelle vuonna 2016, tuli yhtäkkiä runsaasti vapaa-aikaa. Hankin vanhan mummolani omistukseeni Haukiputaalta, joka on minulle erittäin tärkeä puuhapaikka. Asustelen siellä noin 8 kk vuodesta ja teen siellä erilaisia piha- ja ulkotöitä. Erityisesti pidän halkojenhakkaamisesta. Käymme Dorin kanssa yhdessä tapaamassa ystäväämme. Erityisesti kanssakäymiset ja keskustelut ystävän kanssa ovat antoisia. Ne tuovat lisää sosiaalisia kontakteja ja antavat roimasti uusia ajatuksia.