Pohjois-Pohjanmaalla toteutettu osaamistarvekartoitus paljastaa merkittäviä puutteita sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten sekä sote-alan opettajien koulutuksessa koskien liikkumisen edistämistä. Tammikuussa valmistuneen raportin mukaan vain 18 % vastaajista koki saaneensa riittävästi koulutusta osana tutkintoaan. Koulutuksen sisältöjen vaihtelevuus eri oppilaitosten ja tutkintojen välillä on vaikuttanut siihen, kuinka hyvin ammattilaiset pystyvät ottamaan liikkumisen puheeksi asiakastyössä. Liikkumisen merkitys terveyden edistämisessä ei ole vähäpätöinen: tutkimukset osoittavat sen olevan yksi tehokkaimmista keinoista ehkäistä ja hoitaa elintapasairauksia sekä edistää kokonaisvaltaista hyvinvointia. Silti osaamisvaje heikentää kykyä hyödyntää tätä potentiaalia asiakastyössä. Kartoituksen tulokset perustuvat 181 vastaajan näkemyksiin, joista 146 oli sote-ammattilaisia ja 35 alan opettajia. Tulokset korostavat koulutuksen laadun ja täydennyskoulutuksen merkitystä. Kartoituksen toteutti Liikuttava sote -hanke.
Koulutuksen haasteet: määrä ei aina takaa laatua
Raportti paljastaa, että erityisesti alempien korkeakoulututkintojen suorittaneet kokevat saaneensa riittämättömästi koulutusta liikkumisen edistämiseen. Vain 43 % vastaajista oli saanut liikkumisen edistämiseen liittyvää koulutusta osana tutkintoa, ja heistä vain 43 % piti saadun koulutuksen sisältöjä riittävänä käytännön työn vaatimuksiin nähden. Vastaajista fysioterapeutit erottuvat edukseen, arvioiden oman osaamisensa korkeammaksi kuin muiden vastaajaryhmien. Heikoimmaksi oman osaamisensa kokivat lääketieteen lisensiaatit. Täydennyskoulutus nousee merkittäväksi tekijäksi: täydennyskoulutusta saaneet ammattilaiset kokivat osaamisensa huomattavasti vahvemmaksi ja pystyivät useammin ottamaan liikkumisen puheeksi asiakastilanteissa.
Opettajien rooli liikkumisen edistäjinä
Sosiaali- ja terveysalan opettajat arvioivat valmiutensa liikkumisen sisältöjen opettamiseen keskimäärin kohtalaiseksi, mutta arvioivat samalla oman osaamisensa aiheesta yleisesti ammattilaisia heikommaksi. Täydennyskoulutuksen tarjoaminen myös opettajille nähdään raportissa keskeisenä kehityskohteena, sillä täydennyskoulutusta saaneet opettajat kokivat yli kaksi kertaa useammin valmiutensa hyväksi tai erittäin hyväksi.
Liikuttava sote -hanke vastaa tarpeeseen
Pohjois-Pohjanmaalla toimiva Liikuttava sote -hanke tarjoaa maksutonta täydennyskoulutusta Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille sekä sote-alan oppilaitosten opettajille. Hanke kehittää uusia toimintamalleja, jotka auttavat integroimaan liikkumisen edistämisen osaksi arjen sote-työtä sekä -opetusta. Tavoitteena on ammattilaisten ja opettajien osaamisen kehittämisen kautta parantaa kansanterveyttä ja vähentää siten myös elintapasairauksista johtuvia terveyspalvelujen tarpeita. Liikuttava sote -hanke vahvistaa Pohjois-Pohjanmaan sote-ammattilaisten osaamista terveyttä edistävästä liikkumisesta. Hankkeen päätoteuttajana on Oulun Diakonissalaitoksen Säätiö sr ja osatoteuttajana Diakonia-ammattikorkeakoulu. Hankkeen päärahoittaja on Euroopan sosiaalirahasto (ESR+). Euroopan sosiaalirahaston (ESR+) rahoituksen myöntäjänä on Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus. Hanketta rahoittavat myös ODL Säätiö ja Diak ammattikorkeakoulu.
Tulossa aiheesta: Avoin webinaari
Tuloksia esitellään kaikille avoimessa, maksuttomassa webinaarissa ke 26.2. klo 15.00-15.45. Webinaariin pääsee ilmoittautumaan täältä. Webinaarissa kuulemme, miten sote-alan ammattilaiset ja opettajat arvioivat oman osaamisensa ja roolinsa liikkumisen edistäjinä ja esittelemme keskeiset havainnot, kuten terveysliikuntaan ja liikkumisen puheeksiottoon liittyvän koulutuksen riittävyyttä koskevat haasteet ja täydennyskoulutuksen merkityksen. Lisäksi kerromme, kuinka Liikuttava sote -hanke voi vastata osaamisen kehittämiseen ja tarjota ratkaisuja, jotka tukevat liikkumisen integroimista arkeen.
Koko raportti on luettavissa Liikuttava sote -hankkeen kotisivuilta .
Lisätietoja raportista antaa:
Projektipäällikkö Saija Tiiro-Tulppo, p. 050 312 5757, saija.tiiro-tulppo@odl.fi
Projektityöntekijä Saara Loukkola, p. 050 409 8947, saara.loukkola@odl.fi