Kesä tulee – hitaasti tai nopeasti – se tulee kuitenkin. Ainakin täällä pohjoisessa ihmisen olo kevenee, kun kelit lämpenevät ja valoa riittää jälleen. Tulee helpotusta elämään, kun ei enää tarvitse pukea neljää kerrosta vaatteita selviytyäkseen. Jo tämän vuoksi kesällä on helpompi elää ”hetkessä”.
Elämän helpottuessa mieleen alkaa rakentua tiettyä ”väljyyttä” ja tulee ”tilaa” pohtia asioita ja reflektoida omaa elämää. Tällaisia pohdintoja voi olla esimerkiksi:
- ”Mitä teen ja miksi?”
- ”Mihin tarpeisiin vastaan elämässäni?”
Omaa elämää ja toimintaansa on mahdollista reflektoida vaikkapa:
- ”Toiminko omien arvojeni vai muiden odotusten mukaisesti?”
- ”Täyttyvätkö päiväni niistä asioista, jotka ovat minulle tärkeitä vai kuluuko aikani toisarvoisiin asioihin?”
- ”Onko arjen strategiani suoriutua/selviytyä paremman puutteessa vai onko mielessäni tilaa myös toisenlaisille strategioille?”
Ihmisen sisäisen joustavuuden kykyyn kuuluu, että kykenemme tarvittaessa kompromisseihin omien tarpeiden ja ulkoisten vaatimusten välillä. Jos jollakin elämän osa-alueella asiat eivät singahtele ihan unelmatilassa, voi toiselta osa-alueelta saada tilalle korvaavaa kompensaatiota. Esimerkiksi jos työelämän alueella ei ole mahdollista saavuttaa tärkeiksi kokemiaan toiveita ja tarpeita, voi vapaa-ajan puolelta löytyä hyvinkin toimivia kompensaatioita. Monille riittää ihan hyvin myös se, että työ on vain työtä eikä sen tarvitse näytellä merkityksellisempää roolia elämässä.
Iso osa meistä työikäisistä viettää merkittävän osan hereilläoloajastaan työn ja toimeentulon parissa. Jossain vaiheessa luontaisen kehityksen tai eteentulevien tapahtumien tai muutosten seurauksena ihminen saattaa alkaa pohtia asioiden mielekkyyttä kohdallaan. Teenkö tarkoituksenmukaisia asioita ja ovatko ne balanssissa oman hyvinvointini kanssa? Saavutanko sisäistä rauhaa, onnellisuutta tai aitoa iloa tällä tavoin?
IKIGAI
Japanista lähtöisin oleva ajatus oman ikigain etsimisestä, löytämisestä ja sen vaalimisesta on näihin kysymyksiin varsin hyödyllinen. Ikigain mukaan voidakseen hyvin ihminen tarvitsee asioilleen tarkoituksen, merkityksen ja niistä syntyvän suunnan elämälleen. Perinteisesti uskonnot ovat pyrkineet vastaamaan näihin eksistentiaalisiin kysymyksiin. Länsimaissa samaa ajattelufilosofiaa on lisäksi korostanut logoterapeuttinen tieteenala 1950-luvulta alkaen. Ikigaita hyödyntäen on mahdollista peilata ihmisen henkilökohtaisia tarpeita ja niiden toteutumista ulkopuolisen maailman odotuksiin. Ikigain alkuperäistä ajatusta on sovellettu vastaamaan länsimaalaisen ihmisen tarpeita merkitystä etsittäessä.
Ratkaisukeskeisenä työnohjaajana minua erityisesti kiinnostaa miten ikigain avulla voi auttaa ihmistä tarkastelemaan, kuinka nämä asiat näyttäytyvät hänen työssään ja elämässään. Millaista roolia ne näyttelevät ja kuinka paljon niille annetaan tilaa. Ikigain näkökulmasta keskeisiä kysymyksiä ovat:
- Mitä rakastat?
- Missä asioissa olet taitava?
- Mitä maailma tarvitsee?
- Mistä sinulle maksetaan?
Esimerkiksi jos ihmisellä on työssään mahdollisuus toteuttaa itseään ammatin (profession) ja tehtävän (vocation) osa-alueilla, elämä voi tuntua oikeinkin mukavalta. Tällöin ihminen kokee saavansa käyttää omia taitojaan ja ne vastaavat maailman tarpeisiin. Hän voi kokea saavansa työstään kelpo korvauksen, joka tyydyttää ja vastaa tarkoitukseensa hyvin. Hyvä niin. Työstä saatava kokemus rakentuu tällöin osaamisen, kyvykkyyden tai onnistumisen arvostamisesta, tai vaikka ihan vain perustehtävän onnistuneesta täyttämisestä. Tällöin kutsumuksen (mission) tai intohimon (passion) merkitykset eivät nouse tyydyttävän kokemuksen kannalta merkittäviksi tekijöiksi.
Voi olla myös niin, että ihmisellä kumpuaa sisältä päin tarve etsiä syvempää tarkoitusta työstään. Tällöin kutsumuksen (mission) tai intohimon (passion) alueiden jäädessä toteutumatta työskentely aiheuttaakin tyhjyyden tai hyödyttömyyden kokemusta. Tunnekokemuksesta voi olla vaikeakin saada kiinni, kun samaan aikaan asiat ovat ulkoisesti kunnossa. Ristiriitaisten tunteiden keskellä ihminen ihmettelee, ”Minullahan on kaikki hyvin, miksi silti tuntuu tältä?”. Filosofi Frank Martelan mukaan ihmisen elämä rakentuu kahden eksistentiaalisen kysymykseen varaan: 1. Miten selviän? ja 2. Mikä tekee elämästäni merkityksellisen?
Näissä tunnelmissa ei ole ihme, jos työn imun ja innostuksen hetket alkavat vähentymään ja tilalle tulee palkitsematonta puurtamisen ja työstä selviytymisen tunnetta. Ihminen saattaa silloin yrittää kompensoida tyhjyyden kokemustaan muualta saatavin keinoin. Sanonnan mukaan ”ihminen ei voi kuitenkaan koskaan saada tarpeekseen sitä mitä hän ei tarvitse”. Tilanteen jatkuessa kehityskulku voi johtaa kyynistymiseen ja työhön leipääntymiseen, työstä johtuvaan uupumukseen tai pahemmassa tapauksessa masennukseen.
Psykiatri ja psykoterapeutti Juhani Mattilan (2021) mukaan työssään uupunut ihminen on ennen kaikkea kadottanut merkityksellisyyden kokemuksen työhönsä. Hän tarvitsisi tämän kokemuksen takaisin itselleen muodossa tai toisessa muodostaakseen uuden kestävän suhteen työhönsä, elämäänsä ja itseensä.
Voi olla myös niinkin päin, että ihminen kokee työssään hyvin helpolla voimakkaitakin kutsumuksen (mission) tai intohimon (passion) kokemuksia, joka tuottaa vahvaa mielekkyyden tunnetta. Ongelmana on kuitenkin toimeentulo, jos ihminen ei ansaitse toiminnallaan siten että tulisi toimeen. Ikigaita kuvaavan kuvion avulla on mahdollista tarkastella monipuolisesti eri osa-alueiden välisiä yhteyksiä ja tasapainoa erilaisissa sisäisissä ristiriitakokemuksissa esim. liian haastavat työtehtävät, hyödyttömyyden kokemukset jne.
Ikigai tarkoittaa länsimaisittain käännettynä jotakuinkin tekemisen iloa (Garcia&Miralles 2016). Aitoa ”Tekemisen iloa” on mahdollista kokea silloin kun aiemmin mainitut osa-alueet (rakkaus, taidot, maailman tarpeet, toimeentulo) pääsevät toteutumaan riittävällä tavalla ihmisen omien tarpeiden, arvojen ja elämänkatsomuksen mukaisesti. Ikigain löytymisen kannalta ydinjuttu olisi ymmärtää alkaa etsiä sitä mitä tarvitsee sen sijaan että vain mitä sitä haluaisi.
Ikigai auttaa myös pohtimaan kuinka paljon ihminen on sisäisesti motivoitunut ponnistelemaan. On selvää, että oman arvomaailman kanssa linjassa olevat asiat motivoivat sisäisesti eniten. Tällöin raskaaksikin koettu ponnistelu antaa merkityksen tarkoituksesta, jolloin vähemmän on tarvetta edetä väkisin puskemalla. Logoterapia-ajattelun kehittäjä Viktor E. Frankl (1946) on todennut, että ”ihminen ei tarvitse vain leppoisaa ja helppoa elämää vaan haasteen, joka saa hänet käyttämään kykyjään ja taistelemaan vallitsevissa olosuhteissa”. Japanissa Okinawan saarella asuu maailman pitkäikäisin populaatio. Heidän elämäntapoihin kuuluu terveellisen ravinnon lisäksi myös ihan keskeisesti hyväntuulisuus ja hauskanpito, runsas ajanvietto itselle tärkeiden ihmisten seurassa sekä itselleen merkityksellisten asioiden edistäminen ja niille omistautuminen. Historiaa tuntevat tietävät, ettei Okinawan saaren asukkaiden elämänkohtalot ole aina olleet sieltä helpoimmasta päästä.
Ikigai avaa mahdollisuuksia vahvistaa elämäänsä yhä enemmän itsevalittuun suuntaan, jossa itsestä riippumattomien tekijöiden vaikutus alkaa määrittyä uudella tavalla. Tämä kehitys vapauttaa voimavaroja ja johtaa entistä tasapainoisempaan suhteeseen itsensä kanssa. Monen kohdalla yksinkertaisesti käy niin, että ylimääräinen puskeminen ja puristaminen vähenevät, ja tietoisuus omaan hyvinvointiin vaikuttavista asioista lisääntyy. Mielestäni tärkeä asia on oivaltaa, että hyvinvointi ei tarkoita samaa asiaa kuin että kaikki asiat olisivat vain leppoisia tai sujuisivat helposti. Hyödynnän itse ratkaisukeskeisessä työnohjaustyöskentelyssäni ja valmennuksessani ikigain mallia ihmisen ja hänen työn suhteen väliseen tarkasteluun. Kokemukset ovat olleet erittäin hyviä.
Toivotan kaikille kohta alkavaa kesää rentoutuen kaikenlaisten pohdintojen äärellä!
(ps. ikigaista innostuneet: Hyvä kirja: Ikigai – pitkän ja onnellisen elämän salaisuus japanilaisittain (2016). Työn merkityksellisyydestä kiinnostuneita suosittelen perehtymään Frank Martelan tuotantoon. Logoterapian näkökulmiin voi tutustua perehtymällä mm. Viktor E. Frankin teoksiin).
Kirjoittaja on Matti Vainiokangas, psyk.sh, TtM, ratkaisukeskeinen työnohjaaja, joka työskentelee hankeasiantuntijana ODL säätiön Jatkoon! -hankkeessa (mikoyrittäjien työhyvinvointihanke) sekä itsenäisenä yrittäjänä Mielen Mahdollisuudet Oy:ssa (Työnohjauksen/valmennuksen/työyhteisöjen sisäisen yhteistyön kehittämisen palvelut)