Oulun Diakonissalaitos, Nuorten Ystävät sekä niiden omistama Hoivatie ovat mukana auttamassa Ukrainan sodasta kärsiviä lahjoittamalla Kirkon Ulkomaanavulle 20 000 euroa.
”Haluamme olla auttamassa niitä perheitä, jotka ovat sodan vuoksi joutuneet jättämään kotinsa”, Nuorten Ystävien pääsihteeri Arja Sutela sanoo.
Hoivatie on ilmoittanut maahanmuuttovirasto Migrille valmiutensa ottaa vastaan Ukrainasta tulevia pakolaisia ja auttaa heitä yhdessä Oulun Diakonissalaitoksen ja Nuorten Ystävien kanssa selviämään kriisistä ja palaamaan mahdollisimman normaaliin arkeen.
”Voimme tarjota majoitusta usealla eri paikkakunnalla ja hyödyntää henkilökuntamme kriisityön osaamista pakolaisten auttamisessa”, Hoivatien toimitusjohtaja Tiina Haanpää toteaa.
Ukrainan kriisin vaikutukset näkyvät myös Pohjois-Pohjanmaalla.
”Oulun Diakonissalaitos käynnistää maaliskuussa uuden toiminnan Ukrainasta, Venäjältä ja Valko-Venäjältä tulleille ja Pohjois-Pohjanmaalla pysyvästi tai väliaikaisesti asuville henkilöille ja perheille”, ODL:n toimitusjohtaja Mikko Lapola kertoo.
Toiminnassa trauma- ja kriisityön ammattilaiset tarjoavat keskustelutukea ja jalkautuvaa arjen apua akuuttiin tilanteeseen niille, joita Ukrainan tilanne erityisesti koskettaa.
Oulun Diakonissalaitos ja Nuorten Ystävät ovat olleet yli sadan vuoden ajan auttamassa tukea tarvitsevia. Hoivatie on näiden kotimaisten yleishyödyllisten yhteisöjen omistama sosiaalipalveluja tuottava yhtiö.