Meidän mielestä on pohjoisen eri toimijoiden yhteisö, jonka tarkoituksena on edistää nuorten mielenterveyttä ja hyvinvointia Pohjois-Suomessa.
Meidän mielestä -kampanjan mahdollistajina ovat toimineet pohjoissuomalaiset alueelliset yhtiöt Kaleva Media, LähiTapiola Pohjoinen ja Osuuskauppa Arina. Kampanjan suunnittelussa, toteutuksessa ja asiantuntija-apuna ovat olleet lisäksi mukana nuorten mielenterveyden edistämiseksi konkreettista työtä tekevät paikalliset järjestötoimijat Nuorten Ystävät, ODL ja MIELI Oulun seudun mielenterveysyhdistys. Myös Oulun kaupunki on mukana kampanjassa tukemassa ja mahdollistamassa nuorten mielenterveyden edistämistä.
Meidän mielestä -kampanja avataan Valkeassa KesäkatuPOP-tapahtumapäivänä lauantaina 8.10. Kesäkadun lavalle kutsutaan klo 11–12 päättäjiä, mediaa ja nuorisotoimijoita keskustelupaneeliin. Paneelin juontaa Kalevan päätoimittaja Sanna Keskinen.
Valkean toiseen kerrokseen syyskuussa avatussa Oulun kaupungin nuorisopalveluiden popup-kohtaamistilassa ovat klo 11–15 tavattavissa useat Oulun seudun nuoriso- ja mielenterveystoimijat. ODL:stä toimintaansa ovat esittelemässä Walkers, Startti ja Yhdistämö.
Meidän mielestä -yhteisön tavoite on kasvattaa tietoisuutta nuorten mielenterveyden yhä huolestuttavammasta tilanteesta Pohjois-Pohjanmaan alueella, sekä vaikuttaa konkreettisesti mielenterveysongelmien taustalla oleviin syihin. Yhteisö uskoo, että yhdessä saadaan enemmän aikaiseksi, kuin kukin taho yksinänsä. Lisäksi haastetaan päättäjät, yritykset ja jokainen pohjoissuomalainen antamaan tukensa paremman pohjoisen mielen hyväksi.
Lue lisää: kalevamedia.fi/meidanmielesta