Pekka Halonen on monien muiden ODL:n työntekijöiden tavoin tehnyt pitkän uran talossa. Eläkkeelle hän siirtyy hyvillä mielin, mutta erityisesti omasta tiimistä irrottautuminen tuntuu haikealta.
Millainen työurasi ODL:llä on ollut?
Aloitin ODL:llä vuoden 2003 maaliskuun alussa aluksi kiinteistötöiden johtajana. Toimin tuolloin kiinteistöhuollon esihenkilönä. Nykyisessä tehtävässäni kiinteistöpäällikkönä olen toiminut yli 15 vuotta. Työhöni on kuulunut esimerkiksi kiinteistöjen ylläpito-, tilahallinto-, turvallisuus- sekä erilaiset kaavakehitystehtävät.
Aloittaessani työuran ODL:llä kantakortteli oli peruskorjauksen tarpeessa. Peruskorjaukset käynnistyivät vuonna 2005 perustusten saneerauksella ja jatkuivat Isokatu 47, Albertinkatu 18 sekä Sepänkatu 17 kiinteistöjen remonteilla.
Alun alkaen kantakorttelin palvelun tuottaminen oli ODL:n omaa toimintaa. Nykyisin tiloissa toimii myös Terveystalo, joka on ollut pitkäaikainen vuokralainen tiloissamme. Alkuvaiheessa tätä koko projektia kutsuttiin Hyvinvointikeskukseksi. Viimeisimmät peruskorjaukset tehtiin Isokatu 43 ja 45 kiinteistöissä muutama vuosi sitten.
Rakennuttamistehtäviä on ollut paljon muuallakin kuin Kantakorttelissa. Ouluun, Ylitornioon, Liminkaan ja Kempeleeseen rakennettiin tehostetun palveluasumisen yksiköitä ja lastensuojeluyksikköjä. Jääliin kaavoitettiin ODL:n tontteja. Monia kymmeniä erilaisia rakennus- ja korjaushankkeita on toteutettu vuosien varrella.
Minkälaiset tunnelmat sinulla on eläkkeelle jäämisestä?
Vähän ristiriitaiset tunteet, vaikka hyvillä mielin tietysti jään eläkkeelle. Jos omalta kannalta ajattelen, niin menetän hyvän työyhteisön, jonka parissa olen saanut työskennellä yli 20 vuotta. Sosiaalisella puolella se tulee olemaan iso aukko. Aika näyttää, miltä se alkaa tuntumaan. Hyvillä mielin kuitenkin jään, se on selvä asia.
Kiinteistöpalveluiden tiimi on aivan loistava – täällä on ollut hyvä henki koko sen reilun 20 vuoden ajan. Suurin osa henkilöstömuutoksista on ollut eläkkeelle siirtymisiä. Olemassa olevalla henkilöstöllä on pystytty rakentamaan tehtävämuutoksia, ja koulutuksilla on kehitetty osaamista. Täällä on oikeasti ammattitaitoisia tekijöitä. Hyvällä mielellä voin siirtyä eläkkeelle.
Olen kiitollinen, että olen saanut olla ODL:llä kaikki nämä vuodet. ODL on oikeudenmukainen työnantaja monessakin suhteessa, täällä on helposti lähestyttävä henkilöstö ja johto. Työnantajan puolelta tapahtuu jatkuvasti selkeää panostusta erilaisiin työntekijöihin liittyviin asioihin. ODL huolehtii työntekijöistään erittäin hyvin, ja asioita viedään eteenpäin ammattitaitoisesti.
ODL:n kiinteistöpäällikkö Pekka Halosen (keskellä) läksiäisiä vietettiin 19.12.2024. Paikalle saapui suuri joukko kaipaamaan jääviä kollegoja ja yhteistyökumppaneita. Kuvassa etualalla kiinteistöhoitaja Ville Siekkinen ja vasemmassa reunassa SDO:n koulutuspäällikkö Hanna Ruuttunen. Oikeassa reunassa on ODL:n toimitusjohtaja Mikko Lapola vierellään ODL:n uusi kiinteistöpäällikkö Jukka Vesikko.
Onko jotain erityisiä muistoja työuran varrelta?
Hauskoja muistoja tiimin toimintaan liittyen, esimerkiksi kehittämisiltapäivistä, ja niitä muistoja on paljon. Oma tiimini on omalla toiminnallaan tukenut myös minun työtäni. Haikein mielin on erkaannuttava heistä.
Työuran varrella on tullut eteen uusia asioita ja haasteita. ODL on pystynyt tarjoamaan sellaisiakin töitä, joita en aikaisemmin ole päässyt tekemään. Minulle tämä on ollut haasteellinen ja mielekäs, mielenkiintoinen työ.
Minkälaisia suunnitelmia sinulla on tuleville vuosille ja päiville?
Avoimia suunnitelmia, kun nykyään eläkkeelläkin saa tehdä töitä. Pyrin nauttimaan eläkkeellä olosta ja teen siinä rinnalla jotain pienimuotoisempaa. En jää pelkästään oloneuvokseksi. Harrastuksia tulee lisää, ja jonkinlaista liikehdintää tulee olemaan. Vaikka talkootyötä, mutta paikalleni en jää. Jotakin värkkäämistä pitää olla.
ODL Kiinteistöpalvelut huolehtii ODL:n kaikista kiinteistöistä kantakorttelissa ja muualla Pohjois-Suomessa. Tarjoamme laadukkaita vuokra-asuntoja, toimitiloja ja juhlapaikkoja.
ODL on tukenasi elämän solmuissa – avaamassa solmuja ja solmimassa uusia tukevia liitoksia. Ammattilaisemme kulkevat rinnallasi, kun tarvitset tukea henkiseen tai fyysiseen hyvinvointiin tai asumiseen. Meille voit tulla sellaisena kuin olet.