Tietoisku: REDs
Lähivuosien tutkimuksissa urheilijan alipalautumisen taustalta on enenevissä määrin löytynyt energiavaje. Vuonna 2014 kansainvälinen olympiakomitea määritteli siitä oireyhtymän; REDs. Se tarkoittaa, Relative Energy Deficiency in sports, eli suhteellinen energiavaje urheilussa.
Sen syynä pidetään liian vähäistä hiilihydraattien saantia ravinnosta. Vaikka itse ylirasitustilassa ja energiavajeesta johtuvassa alipalautumisessa on paljon yhteneviä oireita, on niiden syy pohjimmiltaan erilainen. Hyvin usein nämä kuitenkin kulkevat käsi kädessä.
Energiavajeessa päivän aikana saatu energia ei riitä kattamaan rasitukseen ja kehon perusaineenvaihduntaan kuluvaa energiaa. Mikäli tätä jatkuu pitkään, alkaa keho säästämään energiaa perusaineenvaihdunnasta. Oireet voivat olla moninaiset, muun muassa energiantuotannossa tapahtuu heikkenemistä. Keho ei pysty täyttämään lihasten energiavarastoja.
Kun keholla ei ole energiaa palautua, alkaa se vaikuttamaan treeneissä. Voimantuotto laskee, kestävyys tuntuu heikkenevän, keskittymisessä ja koordinaatiossa alkaa olla haasteita. Tekniikka pettää, riski rasitus- ja tapaturmavammoille kasvaa. Treeni ei etene, vaikka pitäisi useampia välipäiviä. Keho ei palaudu.
Urheilijan ylirasitustilassa taas energiansaanti voi olla riittävää, ja alipalautuminen johtuu muista syistä. Esimerkiksi unen määrä voi olla liian vähäinen, treenien väli liian lyhyt eikä keholla ole aikaa levätä. Ylimääräinen stressikin heikentää palautumista. Yleensä kuitenkin ylirasitustila on urheilijalla monitekijäinen, ja usein energiavaje on mukana yhtenä osatekijänä.
Epäiletkö oirekuvasi taustalla energiavajetta? Varaa aika urheilulääkärille.