Kevät on upeaa aikaa ja monelle opiskelijalle se merkitsee siirtymävaihetta opintojen pian päättyessä – kuten myös minulle. Sain upean mahdollisuuden suorittaa Liikuntalääketieteen maisteriohjelmaan kuuluvan asiantuntijaharjoittelun Liikuntaklinikalla ja tiesin odottaa, että tämä harjoittelu tulisi kehittämään minua monipuolisempana asiantuntijana. Mitä en tiennyt on se, kuinka suuresti odotukseni ylitettäisiin.
Rajoja rikkovaa asiantuntijuutta
ODL Liikuntaklinikka tunnetaan uraauurtavasta tutkimus- ja kehitystyöstään sekä ensiluokkaisesta sekä laadukkaasta palvelutoiminnastaan. Harjoittelun aikana on ollut upeaa todistaa miten innovatiivinen yhteistyö eri tieteenalojen asiantuntijoiden välillä johtaa uuden syntymiseen. Mikä parasta, olen myös saanut olla siinä itse mukana.
Liikunta ja terveys yhdistävät eri alojen ammattilaisia merkittävissä määrin ja uusien näkökulmien tuominen omaan työhön todella rikastaa ajattelua ja avaa uusia oppimismahdollisuuksia. Mielestäni tämä on jokaisen hyvä pitää mielessä myös omassa työssä ja arjessa.
Kuin kala vedessä
Heti aloitettuani huomasin, miten hyvin minut otettiin vastaan työyhteisössä. Oppimiseni kannalta on ollut erittäin merkittävää, että olen saanut tuoda vapaasti omia ajatuksiani esiin ja keskustella niistä muiden kanssa. Liikuntaklinikalla sain tehdä työtä omana itsenäni ympäristössä, jossa molemminpuolinen kunnioitus ja arvostus ovat läsnä yhteistoiminnassa ja jokaista yhteisön jäsentä ja hänen osaamistaan arvostetaan.
Aktiivinen osallistuminen ja oma-aloitteinen toimintatapa harjoittelujakson aikana on mahdollistanut paljon ja kevään aikana kerätyn tiedon jäsentely jatkuu varmasti vielä pitkään. Haluaisinkin kiittää kaikkia työkavereita ja kanssakeskustelijoita osallisuudesta onnistuneeseen harjoittelukokemukseeni. Jatketaan yhdessä kehittymistä.
Minustako asiantuntija?
Asiantuntijuus on käsite, jota olen joutunut pohtimaan viimeisten vuosien aikana paljon ja olen pohdinnoissani päätynyt sen olevan paljon muutakin kuin ”apteekin hyllyltä” löytyvät vastaukset. Laajat teemat vaativat moniammatillista yhteistyötä ja osana asiantuntijaorganisaatiota olen päässyt kehittymään valtavasti kohti tavoittelemaani monipuolista asiantuntijaroolia. Haluankin haastaa myös tulevat asiantuntijaharjoittelijat rohkeasti tuomaan esille omaa osaamistaan sekä näkemyksiään työyhteisöissä. Helppoa se ei aina ole, mutta siitä hyötyvät kaikki.
Niko-Petteri Hirvonen, Liikuntalääketieteen maisteriopiskelija, ODL Liikuntaklinikka