Kidutusta tapahtuu yhä yli puolessa maailman valtioista. Sen tarkoitus ei ole vain tuottaa kipua, vaan murentaa ihmisen mieli, identiteetti, turvallisuuden tunne ja luottamus muihin. Jäljet voivat näkyä kehossa, mielessä ja ihmissuhteissa vuosikymmeniä tai koko loppuelämän.
YK:n kansainvälinen päivä kidutuksen uhrien puolesta 26. kesäkuuta muistuttaa, että kidutus on kansainvälisen oikeuden mukaan rikos, jota ei voi oikeuttaa. Valtioilla on velvollisuus tunnistaa uhrit ja tarjota heille asianmukaista hoitoa ja kuntoutusta. Myös Suomi on sitoutunut tähän ratifioimalla YK:n kidutuksen vastaisen sopimuksen vuonna 1989.
Trauma koskettaa myös yhteiskuntaa
Suomessa elää ihmisiä, joita on kidutettu sodissa, vankiloissa tai poliittisen vainon seurauksena. Osa on saanut Suomesta kansainvälistä suojelua juuri kidutuksen vuoksi. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa toi sodan ilmiöt lähelle myös suomalaisia, kun viranomaiset ja ihmisoikeusjärjestöt alkoivat raportoida ihmisoikeusrikkomuksista ja sotarikoksista, kuten siviilien surmaamisesta ja kidutuksesta. Kidutuksen vaikutukset ulottuvat yksilöä laajemmalle: perheisiin, yhteisöihin ja sukupolvien yli. Väärin käytetty valta voi hiljentää kokonaisia ihmisryhmiä ja rapauttaa luottamusta yhteiskuntaan.
Maailman epävakaus lisää myös Suomessa tarvetta tunnistaa ja hoitaa kidutuksen seurauksia. Ne voivat näkyä masennuksena, unettomuutena, kipuina, muistivaikeuksina ja vaikeutena luottaa muihin. Ilman oikea-aikaista ja koko perheen huomioivaa apua trauma voi pitkittyä ja siirtyä seuraaville sukupolville.
Oikea apu ehkäisee ylisukupolvisia traumoja
Suomessa järjestöillä on ollut merkittävä rooli kidutettujen kuntoutuksessa. Diakonissalaitokset Helsingissä ja Oulussa ovat vuosikymmeniä tarjonneet hoitoa, kuntoutusta, koulutusta ja asiantuntijatukea. Kun vastuut painottuvat yhä enemmän julkisiin palveluihin, tiivis yhteistyö sektorien välillä korostuu. Erityispalvelut on jatkossakin järjestettävä niin, että paras osaaminen hyödynnetään.
Keskeistä on tunnistaa kidutuksesta kärsineet ja traumatisoituneet palveluissa sekä ohjata heidät oikea-aikaisen avun piiriin. Muuten he jäävät helposti väärinymmärretyiksi tai tarvitsemiensa palvelujen ulkopuolelle. Kuntoutuksessa on kyse muustakin kuin oireiden hoidosta. Tavoitteena on palauttaa toimintakykyä, osallisuutta ja turvallisuuden tunnetta sekä ehkäistä traumojen siirtymistä sukupolvelta toiselle. Oikea apu auttaa ihmistä rakentamaan elämäänsä uudelleen ja luottamaan tulevaisuuteen.
Tietoa, tunnistamista ja turvallisia kohtaamisia tarvitsevat sekä kidutuksen uhrit ja heidän läheisensä että ammattilaiset. Se on inhimillinen velvollisuus ja yhteiskunnan kriisinkestävyyden edellytys.
Kirjoittajat:
Piritta Pietilä-Litendahl, filosofian tohtori, työskentelee palvelupäällikkönä Oulun Diakonissalaitoksen Säätiössä.
Mari Tikkanen, valtiotieteiden maisteri, toimii Helsingin Diakonissalaitoksen säätiön ylläpitämän Psykotraumatologian keskuksen yksikönjohtajana.
Kirjoitus on julkaistu alun perin Helsingin Sanomien mielipidepalstalla 26.6.2026.