ODL
Siirry ajankohtaisiin

Fysioterapiaopiskelijana ODL:ssä

Kun fysioterapeuttiopiskelija Meri Heikura aloitti harjoittelunsa ODL Liikuntaklinikalla, hän ei osannut aavistaa, kuinka paljon käytännön kokemusta saisi asiakkaiden tutkimisesta ja ohjaamisesta. Lue alta opiskelijan tunnelmia harjoittelusta.

Fysioterapiaopiskelija Meri Heikura ODL Liikuntaklinikka.

Moi! Olen Meri, fysioterapeuttiopiskelija, ja olin helmikuussa reilut kolme viikkoa harjoittelujaksolla ODL:ssä. ODL sekä ohjaajani, urheilufysioterapeutti Satu Siirtola, olivat minulle jokseenkin tuttuja jo ennen harjoittelua, mutta tästä huolimatta harjoittelun aloittaminen toki jännitti. Jännitys osoittautui kuitenkin turhaksi, sillä jo ensimmäisten päivien aikana huomasin, kuinka hyvin minut otettiin vastaan.

Iso osa harjoittelustani on kului vastaanotolla asiakastilanteissa, joissa olen oppinut paljon asiakkaan tutkimisesta ja ohjaamisesta sekä saanut valtavasti tietoa erilaisista harjoitteista. Lisäksi olen päässyt tekemään lihastasapainokartoituksia, tutustumaan testauksiin ja kuuntelemaan ravitsemuskoulutuspäivää.

Harjoittelujakso on ollut erittäin antoisa, ja tästä minun on hyvä jatkaa vielä viimeinen vuosi opintoja. Kiitos paljon ODL:lle tästä mahdollisuudesta!

ODL Liikuntaklinikalla voi harjoitella erilaisiin terveyden ja hyvinvoinnin työtehtäviin, ja tutkimusta tehdään liikuntatieteellisestä ja liikuntalääketieteellisestä näkökulmasta. Esimerkiksi fysioterapeutin, terveystieteen, liikuntatieteen tai liikuntalääketieteen opiskelijat voivat hakea meiltä harjoittelupaikkaa.

Lue lisää opiskelijaharjoittelusta ODL:llä nettisivuiltamme.