Kun ODL perustettiin vuonna 1896, Oulu näytti hyvin erilaiselta. Asukkaita oli noin 12 000, mutta asuintilasta alkoi olla pulaa. Yhdessä huoneessa asui keskimäärin 3,6 henkilöä. Siitä oli oma rauha kaukana. Tänä päivänä olemme hyvin erilaisten haasteiden äärellä. Viime vuonna 75 vuotta täyttäneistä pohjoispohjalaisista 17 017 henkilöä asui yksin. Se tarkoittaa, että vähän yli joka toinen sen ikäinen ihminen asui yksin.
Yksi aikamme monimutkaisista ja laajoista haasteista on yksinäisyys. Yksin asuminen ei suoraan tarkoita, että ihminen kokisi yksinäisyyttä. Moni kuitenkin kokee, että yksinäisyys johtuu yksin asumisesta tai parisuhteen puuttumisesta. Olennaista on, että on ero sen välillä, mitä ihminen elämäänsä toivoisi ja mikä on todellisuus.
Vaaran paikka
Yksinäisyys on vaarallinen ilmiö. Se haavoittaa ihmistä syvältä. Lukuisia kertoja olen kuullut toiveen ”Kuolisinpa pois”. Se pitää usein sisällään ajatuksen, että toiveen esittäjä on unohdettu tähän elämään ja yksinäisyyteen. Ilmiön vaarallisuutta kuvaa, että tutkimusten mukaan pitkäkestoinen yksinäisyys voi johtaa vakaviin mielenterveysongelmiin, sydän- ja verisuonitauteihin, immuunijärjestelmän heikkenemiseen ja jopa kasvattaa riskiä ennenaikaiseen kuolemaan.
Ilmiö on monelle tuttu. Vaikka juuri nyt ei kokisi yksinäisyyttä, meistä jokaisella on siihen alttius. Elämäntilanne voi muuttua hetkessä. Tilanne työelämässä muuttuu ja yksi yhteisö menetetään. Läheinen ihminen rinnalta sairastuu vakavasti tai kuolee. Oma toimintakyky heikkenee, ei enää pystykään osallistumaan vaikkapa harrastuksiin. Taloustilanne muuttuu. Tulee muutto uudelle paikkakunnalle.
Vaikuttamisen paikka
Monen yhteiskunnallisen ongelman edessä tuntee itsensä voimattomaksi. Tuntuu, että asian parantamiseen tarvittava valta-asema, rahamäärä tai tietotaito on jotain sellaista, jota meistä harvalla on. Mutta yksinäisyyden kanssa tilanne on toisin. Se on asia, jossa pienetkin teot tai ihan jo asenne, suhtautuminen saattaa aloittaa ratkaisevan positiivisen käänteen ihmisessä.
Ensimmäinen taso, millä voimme yhdessä yksinäisyyttä vähentää on välittämisen ja sydämen taso. Miten me katsomme toisiamme, tervehdimmekö, kysymmekö kuulumisia ja myös kuuntelemme vastauksen. Jos toinen tuntuu tarvitsevan jotain, kysymmekö, voisimmeko jotenkin auttaa. Se on rakkauden ja ystävyyden asennetta. Siinä asenteessa on tasavertaisuuden sävy. Siinä ei ole auttajia tai autettavia, on vain ihmisiä tätä samaa, keskeneräistä maailmaa ja elämää jakamassa. Se ei ole vaaleanpunaista höttöä vaan se on radikaalia, käänteentekevää.
Toinen taso, jolla yksinäisyyttä vähennetään, on osallistumisen taso. Monet tahot järjestävät erilaista toimintaa, joka avaa mahdollisuuden olla osa porukkaa. Monesti näitä toimintoja pääsee myös mukaan suunnittelemaan. On hyvin laajalti tunnustettu ajatus, että yhteisöt kannattelevat meitä, ne lisäävät elämän merkityksellisyyden tunnetta ja hyvinvointia.
Vapaaehtoisuuden paikka
Kolmas taso on toisen rinnalle tulemisen ja hyvän tekemisen taso. Tässä tasossa kiinnostavaa on se, että hyödyt virtaavat molempiin suuntiin. Hyvän tekemisestä hyötyy se, joka saa vaikkapa apua toiselta, mutta tutkitusti hyötyy myös se, joka sitä hyvää tekee. Hyvän tekeminen lisää iloa ja merkityksellisyyden kokemista. Konkreettisina terveysvaikutuksina se voi laskea verenpainetta ja lisätä elinvuosia. Yksi keskeinen hyvän tekemisen muoto yksinäisyyden torjumisessa on vapaaehtoistoiminta.
Haasteen paikka
Tilastojen mukaan 40 prosenttia 65-84-vuotiaista yksinäisyyttä kokevista ei ole hakenut apua yksinäisyyteensä. Valmius ottaa apua vastaan on monelle haaste. Se vaatii tunnistamista. Pysähtymistä huomaamaan, että tässä kohtaa tarvitsisin toista ihmistä ja apua. Se vaatii tunnustamista ja asian myöntämistä. Pitää päästää irti ajatuksesta, että on selvittävä yksin – ennenkin on selvitty. Tai että on oltava aina vahva ja itsenäinen. Se vaatii myös luottamusta. Ei ole aina helppoa päästää toista ihmistä lähelle, elämää jakamaan.
Olisimmeko jo valmiita haastamaan sitä ajatusta, että apua ei voi pyytää? Siihen haluaisin kutsua. Ja kutsua myös niihin arkisiin, ystävällisiin pysähtymisiin ja kohtaamisiin. Kutsua mukaan toimintoihin, osaksi porukkaa. Kutsua vapaaehtoiseksi, jos voimia riittää. Ja kutsua etsimään itselle apua yksinäisyyteen, vaikkapa vapaaehtoista ystävää rinnalle kulkemaan.
Tutustu ODL:n vapaaehtoistoiminnan muotoihin täältä.
ODL on tukenasi elämän solmuissa – avaamassa solmuja ja solmimassa uusia tukevia liitoksia. Ammattilaisemme kulkevat rinnallasi, kun tarvitset tukea henkiseen tai fyysiseen hyvinvointiin. Meille voit tulla sellaisena kuin olet.