Suomessa liikkumisesta ja liikunnasta puhutaan usein tavalla, joka muistuttaa enemmän urheilua kuin arkea. Keskustelu täyttyy täsmällisistä sykerajoista, tekniikkavinkeistä, kehon muokkauksesta ja tavoitteiden asettamisesta. Todellisuudessa liikkuminen on arkea, mahdollisuuksia ja pieniä päätöksiä, jotka tukevat hyvinvointia. Silti viestintä, puhe ja kuvasto, painottuvat yhä siihen, mitä vain pieni osa väestöstä tekee.
Kuvitellaan Sirpa, jolle jo sukkien pukeminen on aamuisin hankalaa. Hänelle ei ole merkitystä sillä, millä sykealueella pitäisi liikkua tai millainen kyykky on tehokkain pakaran muokkaaja. Sirpalle tärkeintä on, että liikkuminen on ylipäätään mahdollista – että hän löytää pian kotikynnyksen jälkeen pehmeäpintaisen polun, jossa polvivaivaisenkin on hyvä kävellä.
Mutta ennen kuin Sirpa lähtee ulos, joutuu hän ylittämään toisenkin kynnyksen: mielikuvan. Monille ajatus “liikunnallisesta elämäntavasta” tuo mieleen jotain sporttista, hikistä ja vaativaa – sellaista, joka ei mahdu arkeen, jossa on työpaineet, hoivavastuut ja taloushuolet. Liikunta, sellaisena kuin Sirpa sen mielikuvissaan näkee, ei yksinkertaisesti mahdu hänen elämäänsä. Ja se on täysin ymmärrettävää.
Silti juuri tämä mielikuva liikkumisesta dominoi. Liikunnasta viestitään usein suoritusten, ulkonäön ja näkyvän liikkeen kautta. Harvoin arjen pienten askelten, hitauden ja tavallisuuden kautta. Ja kun kuvasto kaventuu, kapenee myös käsitys siitä, millainen liike on ‘riittävää’. Arjen luontainen liike vähenee, kun robotit siivoavat, ostokset toimitetaan ovelle ja työpäivät kuluvat istuen. Yhtäkkiä huomaamme, että liikkeestä tulikin projekti, ei osa elämää.
Mutta juuri sitä liikkumisen pitäisi olla: tavallista, vaatimatonta, säännöllistä, pientä mutta merkityksellistä liikettä. Sellaista, johon Sirpa – ja me kaikki muut – voimme tarttua ilman, että osaamme juosta tai kyykätä ”oikein”.
Liike ei ole urheilun pikkuveli. Se on kokonaan oma maailmansa, ja se kuuluu kaikille. Juuri siksi vastuu liikkumisen mielikuvista ei ole vain liikunta-alalla, vaan aivan jokaisella meistä. Kuvissa, joita jaamme. Tavassa, jolla puhumme liikkeestä. Esimerkeissä, jotka nostamme näkyviin. Samansuuntaisia johtopäätöksiä on esitetty myös Tampereen yliopistossa laaditussa liikkumisen edistämisviestinnän suosituksessa, jossa korostetaan arjen liikkeen, pienten tekojen ja ei-syyllistävän viestinnän merkitystä erityisesti niille, jotka eivät vielä liiku riittävästi.
Kuva punnertavasta tai käsillä seisovasta, jo lapsena liikuntapataan pudonneesta sporttaajasta ei läheskään aina ole liikkumisen ilosanomaa levittävää sisältöä (vaikka tahtotila taustalla kannustava olisikin). Se luo mielikuvaa, jossa monen on vaikea nähdä itseään.
Jos mietimme, miksi suurin osa suomalaisista ei liiku tarpeeksi, tästä syy–seuraus-yhteydestä voisi olla hyvä aloittaa.
Liikkuminen on yhteiskunnallinen kysymys
Kuten totesin, liikkumisen edistäminen ei ole vain liikunta-alan ammattilaisten tehtävä. Se on yhtä lailla kaupunkisuunnittelua, työelämävalintoja, koulujen ja perheiden arkea ja terveydenhuollon toimia. Yksilön valinnat syntyvät pitkälti näiden puitteissa. Kun liikkumisen edistäminen nähdään osana arjen rakenteita ja yhteisiä valintoja – ei yksilön projektina – sitä myös aletaan edistää eri tavalla.
Myös ohjaus ja kohtaaminen tarvitsevat muutosta. Ammattilaisilta kaivataan vähemmän neuvoja ja ohjeita ja enemmän asiakkaan tilanteen ymmärtämistä sekä kohtaamisen ja motivoivan vuorovaikutuksen taitoja. Tärkeää ei ole tieto optimaalisesta treenitehosta tai oikeista lajeista, vaan se, että ne 60 %, jotka eivät vielä liiku riittävästi, oivaltaisivat erityisesti pienten tekojen voiman. Pienet onnistumiset kun tyypillisesti lisäävät onnistumisen ja pystyvyyden kokemusta, mikä taas luo pohjaa suuremmillekin muutoksille.
Liikkumisen edistäminen on pitkälti mielikuvien muokkaamista. Kun liikkuminen irrotetaan suorittamisesta ja sidotaan tavalliseen arkeen, se alkaa näyttää mahdolliselta – ja voi tulla luontevaksi osaksi elämää, myös Sirpalle.
Vasta silloin Suomi todella liikkuu.
TULOSSA: Liikkumisen edistäminen sosiaali- ja terveyspalveluissa -koulutus: ti 10.2.2026 klo 8.00-9.00 ja ke 18.2.2026 klo 15.00-16.00, Liikkuminen ja syrjäytymisen ehkäisy -koulutus: Ti 24.2.2026 klo 8.00-9.00 ja ke 11.3.2026 klo 15.00-16.00
Koulutukset on suunnattu Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella työskenteleville sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille (julkinen sektori) sekä Pohjois-Pohjanmaalla työskenteleville sosiaali- ja terveydenhuoltoalan opettajille (ammattiopistot, AMK, yliopisto).
Liikuttava sote -hanke tarjoaa Pohjois-Pohjanmaan sote-ammattilaisille ja sote-alan opettajille maksutonta täydennyskoulutusta liikkumisen puheeksiotosta. Liikuttava sote -hanke vastaa samalla hallitusohjelman Suomi liikkeelle -ohjelman tavoitteeseen liikuntaosaamisen vahvistamisesta terveydenhuollossa. Hankkeen päätoteuttajana on Oulun Diakonissalaitoksen Säätiö sr ja osatoteuttajana Diakonia-ammattikorkeakoulu. Hankkeen päärahoittaja on Euroopan sosiaalirahasto (ESR+). Euroopan sosiaalirahaston (ESR+) rahoituksen myöntäjänä on Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus. Hanketta rahoittavat myös ODL Säätiö ja Diakonia-ammattikorkeakoulu.