KotiKummit-hanke alkaa olla lopuillaan, kun kehittämishankkeen toiminta-aika päättyy 31.7.2024. Paljon on saatu kolmessa vuodessa aikaan: yli 3500 toteutunutta vapaaehtoistoiminnan tuntia, lähes 120 muodostettua ystäväparia ja lukuisia yhdessä jaettuja muistoja ja keskusteluja, hetkiä ja kahvitteluja. Yli sadan ihmisen hyvinvointi on lisääntynyt hankkeen aikana.
Ikääntyneet ovat arvokas osa yhteiskuntaamme
Hankkeen yhtenä tärkeimmistä tavoitteista on ollut ikääntyneiden osallisuuden vahvistaminen. KotiKummit-toiminnan avulla on tuotu kuuluville oululaisten ikäihmisten ääni ja samalla vahvistettu tärkeää viestiä – ikääntyneet ovat arvokas ja merkittävä osa yhteiskuntaamme, jotka ansaitsevat tulla kuulluksi ja nähdyksi. KotiKummien ytimessä on ollut vastavuoroinen, molempia osapuolia osallistava ystävätoiminta. Yksi vapaaehtoinen kertoi kokemuksistaan villasukan kutomisen opettelussa, toinen taas moottoripyöriin liittyvästä keskustelusta ikääntyneen ystävänsä kanssa. Vapaaehtoinen kertoi ystävälleen uudesta hankinnastaan ja kävi ilmi, että myös ikääntynyt on kiertänyt nuorempana Pohjoismaita omalla ajokillaan.
Halu auttaa yhdistää eri toimijoita
Oppilaitosyhteistyön kautta KotiKummit-toimintaan lähti mukaan yhteensä 30 opiskelijaa, joilla suoritetun opintomerkinnän lisäksi oli halu vaikuttaa yhteiskunnallisesti ja toisaalta tutustua eri ikäisen ihmisen maailmaan ja elämään. Taustalla oli myös aito halu auttaa ja tukea yksinäisyyttä kokevia ikäihmisiä.
Yritysyhteistyön kautta myös paikalliset yritykset ovat saaneet mahdollisuuden lähteä mukaan yhteiskuntavastuulliseen toimintaan. Yhteensä hankkeen aikana yrityksiä oli mukana lähes 20, jotka lahjoittivat kaiken kaikkiaan yli 250 lahjakorttia ikääntyneen arjen piristykseksi ja elämykseksi. Ikääntyneille toivat iloa lukuisat pullakahvit, kukkakimput, lounaat sekä esimerkiksi kampaamossa käynnit. Mukana olleille yrityksille toteutettiin kysely keväällä 2024, jossa kysyimme syitä mukaan lähtemiselle sekä myös yleistä palautetta toiminnasta. Kyselyyn vastasi noin kolmannes mukana olleista yrityksistä. Suurin osa vastanneista ei ollut aiemmin ollut mukana vapaaehtoistoiminnassa. Yleisimmäksi syyksi mukaan lähtemiselle nähtiin halu auttaa ja vähentää ikääntyneiden yksinäisyyttä. Koettiin myös, että lahjakorttien lahjoittaminen helppo ja luonteva tapa yritykselle lähteä mukaan toimintaan.
Vapaaehtoisten tärkeä rooli
Vapaaehtoistoiminta on tärkeä ja oleellinen osa yhteiskuntaamme. Sen rooli ja merkitys tulevat yhä enemmän korostumaan tulevaisuudessa, kun toimintaedellytykset ja resurssit sen toteuttamiselle kaventuvat. Ikääntyneiden kotona asuminen ja yksinäisyys ovat yhteiskunnallisia haasteita, jotka eivät ole vähenemässä. Kolmannen sektorin rooli yksinäisyyden lievittäjänä sekä julkisten palveluiden tukijana on merkittävä. Vaikka KotiKummit hankkeena päättyy, onneksi tärkein siitä säilyy edelleen – ystävävapaaehtoistoiminta jatkuu myös tulevaisuudessa.
Suuri kiitos jokaiselle tähän mennessä mukana olevalle ja olleelle vapaaehtoiselle – ilman teitä KotiKummit-toimintaa ei olisi.
”Tämä on hyvin tärkeää. Vaikka aikani riittää vain yhden ihmisen yksinäisyyteen silti jokainen yksilö on tärkeä. Ja kuinka tärkeä hänestä onkaan tullut. Minun ystäväni.”
Lainaus ODL:n vapaaehtoistoiminnan tyytyväisyyskyselystä KotiKummit-toiminnassa mukana olleelta vapaaehtoiselta
KotiKummit on kolmivuotinen STEA-rahoitteinen hanke, jonka tavoitteena on oululaisten kotihoidon asiakkaana olevien yli 65-vuotiaiden ikäihmisten yksinäisyyden lievittäminen. Hankkeen toiminta-aika päättyy 31.7.2024.
Lue lisää KotiKummit-toiminnasta: