Reunalta-hankkeessa tuemme 15–35-vuotiaita nuoria ja nuoria aikuisia silloin, kun arki tuntuu olevan solmussa. Työmme lähtee liikkeelle asiakkaan omista voimavaroista ja tavoitteista, ei valmiista listasta asioita, jotka pitäisi korjata. Kun olemme tehneet tätä työtä jonkin aikaa, yksi ajatus on noussut ylitse muiden: pienet positiiviset asiat ovat kaikkein tärkeimpiä.

Entä jos aloitettaisiin toivosta?
Meillä olisi houkutus ajatella, että muutos syntyy siitä, kun otetaan hihat ylös ja ryhdytään hommiin. Todellisuudessa tämä ajattelutapa ei useinkaan toimi, eikä se ole vaikuttavaa. Moni asiakkaistamme on kohdannut elämässään paljon patistamista, neuvomista ja vastuuttamista oman tilanteensa ratkaisemiseksi. Sitä on tarjottu jo aiemmin, eikä se ole auttanut. Se, mitä he oikeasti tarvitsevat meiltä, on tuki, kannustus ja ennen kaikkea toivon lainaaminen silloin, kun sitä ei itsellä ole.
Kun usko omaan pärjäämiseen horjuu
Taustalla on usein monia syitä sille, miksi asiakas ei usko omaan pystyvyyteensä. Elämänhistoria, ylisukupolviset kokemukset tai pitkään jatkunut tunne siitä, ettei omaan elämään voi vaikuttaa, voivat viedä uskon siihen, että asiat voisivat muuttua.
Siksi työssämme on tärkeää tuoda esiin asiakkaan taitoja ja vahvuuksia, joita hän ei välttämättä vielä itse tunnista. Joskus tarvitaan toinen ihminen näkemään mahdollisuuksia silloin, kun niitä ei itse osaa huomata.
Taikasauva, kissa ja ensimmäinen askel
Erään tapaamisen aluksi teimme asiakkaan kanssa harjoituksen, jossa kirjasimme paperille asioita otsikolla ”Jos minulla olisi taikasauva”. Asiakas toivoi kissaa.
Se tuntui aluksi pieneltä toiveelta, mutta työskentelyn edetessä hän rohkaistui ja lopulta hankki kissan. Hän alkoi uskoa omaan pärjäämiseensä sen kanssa.
Tämä pieni askel kertoo jotain suurempaa: monet pienet askeleet vievät kohti isompia unelmia. Ne nivoutuvat yhteen kokonaisuudeksi, jossa on paljon merkityksellisiä ja hyviä asioita.
Asiakas on enemmän kuin tilanteensa
Ohjaajan näkökulmasta tässä työssä on kyse ennen kaikkea kohtaamisesta. Ei terapiasta eikä valmiista ratkaisuista, vaan siitä, että asiakas saa olla tapaamisessa oma itsensä, ei diagnoosinsa tai taustansa määrittämä henkilö.
Luottamus rakentuu ajan kanssa, usein hitaasti, ja se vaatii meiltä kykyä tunnustella, missä kohtaa asiakas on valmis ottamaan seuraavan askeleen. Emme voi kiirehtiä prosessia, mutta voimme olla läsnä silloin, kun asiakas on valmis etenemään.
Kiireettömän kohtaamisen voima
Olemme huomanneet, että alkuvaiheen vahva ja aktiivinen tuki vaikuttaa paljon siihen, miten asiakkuus lähtee liikkeelle. Kun asiakasta tuetaan heti alusta saakka, sitoutuminen työskentelyyn on vahvempaa.
Olemme myös oppineet, että työskentelyn vaikutukset näkyvät eri tavoin asiakkaan elämäntilanteesta riippuen. Silloin, kun arjessa on paljon muuta kuormaa, työ ei aina tehoa samalla tavalla. Mutta silloin, kun asiakkaalla on edes pieni tila ottaa vastaan tukea, voivat pienetkin asiat johtaa yllättävän nopeisiin ja suuriin muutoksiin.
Pienistä onnistumisista kasvaa muutos
Tämä työ ei ole rakettitiedettä. Se on kohtaamista, kohtaamista ja vielä kerran kohtaamista.
Työntekijän näkökulmasta tämä voi ajoittain tuntua hyvinkin arkiselta, sillä etenemiseen ei ole olemassa valmista ratkaisua, menetelmää tai oikotietä. Perusasioihin panostaminen ei ehkä kuulosta kovin mullistavalta, mutta juuri siinä piilee työn voima.
Kyse on siitä, että annamme asiakkaalle tilaa kertoa itsestään omaan tahtiinsa. Siitä, että olemme aidosti kiinnostuneita hänen elämästään, emme vain hänen ongelmistaan.
Kun tämä toteutuu, näemme usein saman ilmiön: pieni toivon kipinä, kuten toive omasta kissasta, voi kasvaa uskoksi siihen, että elämässä on mahdollista tavoitella ja saavuttaa hyviä asioita.
Yksi kohtaaminen kerrallaan
Jatkamme tätä työtä edelleen samalla tavalla kuin ennenkin: yksi kohtaaminen, yksi onnistuminen ja yksi pieni askel kerrallaan.
Juuri niistä pienistä askelista rakentuu vähitellen jotain suurempaa. Joskus muutos alkaa yhdestä keskustelusta, joskus yhdestä onnistumisesta tai yhdestä uskalluksesta haaveilla. Siksi uskomme edelleen siihen, että tärkeintä työssämme on kohdata ihminen aidosti, arvostavasti ja hänen omista lähtökohdistaan käsin. Kun toivo saa tilaa kasvaa, voi myös suunta elämässä muuttua.
ODL Reunalta -hankkeessa kehitetään nuorten, nuorten aikuisten ja ammattilaisten kanssa yhdessä toimintamalleja ja työkaluja erityisesti ylisukupolvista huono-osaisuutta kokevien nuorten osallisuuden ja yhdenvertaisen osallistumisen mahdollistumiseksi ja yhteiskuntaan kiinnittymiseksi. Hankkeessa tehdään työtä myös nuorten hyvinvoinnin polarisoitumisen ehkäisemiseksi. Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat ne nuoret ja nuoret aikuiset, jotka kokevat ylisukupolvista huono-osaisuutta sekä syrjäytymisvaarassa olevat nuoret perheet. Reunalta-hanke toteutetaan yhteistyössä Oulun Diakonissalaitoksen Säätiön (ODL) ja Diakonia-ammattikorkeakoulun kanssa (DIAK).
