KotiKummi Jemina esittäytyy

Hei! Olen Jemina, 24-vuotias biologiopiskelija. Tulin Ouluun opiskeluiden perässä kolme vuotta sitten ja ihan mukavasti olen tänne jo ehtinyt kotiutua. Mietin jo Ouluun muuttamisen aikoihin vapaaehtoistoimintaan lähtemistä ja noin vuosi sitten päätinkin lähteä mukaan ODL:n KotiKummit-toimintaan, sillä se tuntui helpolta, mutta erityisen merkitykselliseltä tavalta aloittaa. Lisänä toivoin, että saisin sitä kautta uusia tuttavuuksia ja lisää iloa omaan elämään.
Sopiva ystäväpari löytyikin nopeasti ja olemme viime elokuusta asti tavanneet pirteän ja puheliaan ikäihmisystäväni kanssa mahdollisuuksien mukaan parin kolmen viikon välein. Meillä lähti keskustelu sujumaan ihan ensimmäisestä puhelusta asti ja sama meno jatkuu edelleen! Tapaamisissamme käymme läpi aina päivänpolttavat kuulumiset sekä mitä kaikkea on ehtinyt tapahtua viimeisimmän kohtaamisemme jälkeen. Siitä keskustelu soljuu aina eteenpäin ja voimme helposti viettää koko iltapäivän yhdessä jutustellen kahvipöydän ääressä ja olohuoneen puolella. Erityisen mielenkiintoista minulle on kuulla tarinoita ystäväni ja hänen omien ystäviensä nuoruusajoilta. Elämä on muuttunut hyvin paljon niiltä ajoilta, vaikka toisaalta samanlaiset aiheet ja ihmiselämän haasteet kohdataan edelleen myös nykyään. Koen, että keskustelu vanhempien ihmisten kanssa antaa paljon uusia arvokkaita näkökulmia ja ajatuksia sekä auttaa ymmärtämään erilaisia tilanteita, kokemuksia ja haasteita.
On aivan ihanaa, kun voi ihan vain omalla läsnäolollaan ja jutustelemalla tuottaa toiselle iloa arkeen. Samalla saa iloa myös itselle. Vaikka välillä arki käy kiireiseksi eivätkä tapaamiset aina onnistu ihan niin usein kuin toivoisimme, yhteiset hetket yhdessä ystäväni kanssa ovat muodostuneet merkitykselliseksi osaksi elämää. Sydäntä lämmittää joka kerta erityisesti, kun ystäväni kiittelee moneen kertaan siitä, että ehdin taas tulla käymään ja piristämään hänen päiväänsä.