ODL
Siirry ajankohtaisiin

Nuoriasiavaltuutetun viran perustamisesta lakialoite

Kansanedustaja Hanna Holopainen on tehnyt nuoriasiavaltuutetun viran perustamisesta lakialoitteen eduskuntaan. Nuorten järjestämässä tilaisuudessa saatiin nimiä lakialoitteeseen lähes kaikista puolueista.

Kansalaisaloite nuoriasiavaltuutetun viran perustamisesta poiki lakialoitteen

Viime keväänä joukko nuoria valmisteli yhteistyössä usean nuorten parissa työskentelevän toimijan kanssa kansalaisaloitteen nuoriasiavaltuutetun viran perustamisesta. Aloitteen taustalla oli huoli siitä, ettei Suomessa ole yksiselitteistä ja riippumatonta tahoa, jonka tehtävänä olisi varmistaa nuorten aikuisten aseman ja oikeuksien toteutuminen.

“Nuoriasiavaltuutetun viran perustaminen ei yksin ratkaise kaikkia ongelmia, mutta olisi askel oikeaan suuntaan nuorten hyvinvoinnin parantamiseksi. Toivon, että nuoriasiavaltuutetun kautta kaikki nuoret saisivat äänensä kuuluviin, eikä kukaan jäisi yksin,” sanoo nuori Mila Nikkanen, joka on ollut mukana edistämässä nuoriasiavaltuutetun viran perustamista.

Kansalaisaloite ei saanut täysi-ikäisiltä suomalaisilta tarvittavan suurta äänimäärää tuekseen määräajan puitteissa. Kansanedustaja Hanna Holopainen piti aloitetta kuitenkin niin tärkeänä, että teki asiasta lakialoitteen suoraan eduskuntaan.

“Nuoret ansaitsevat oman valtuutettunsa. Oikeusministeriön yhteydessä toimii lapsiasiavaltuutettu ja vanhusasiavaltuutettu, mutta tarvitsisimme riippumattoman tahon valvomaan myös nuorten aikuisten oikeuksien toteutumista. Paljon puhutaan nuorten ongelmista, mutta konkreettiset toimet nuorten hyvinvoinnin parantamiseksi ovat vähissä,” kommentoi lakialoitteen jättänyt kansanedustaja Holopainen (Vihr.).

Merkityksellisiä keskusteluja nuorten ja kansanedustajien kohtaamisissa

Nuoret vierailivat eduskunnassa esittelemässä ajatustaan nuoriasiavaltuutetun virasta. Kahden tunnin mittaisessa tilaisuudessa kävi kymmeniä kansanedustajia ja avustajia keskustelemassa nuorten kanssa. Keskustelut olivat merkityksellisiä niin nuorille kuin kansanedustajillekin. “Hyvien keskustelujen jälkeen päätin allekirjoittaa lakialoitteen”, totesi Mika Poutala (KD) omassa Instagram-päivityksessään.

”Oli hienoa, että niin monet kansanedustajat olivat kiinnostuneita kuulemaan meidän nuorten kokemuksia ja ajatuksia. Tuli tunne, että he jakavat kanssamme huolen nuorten hyvinvoinnista ja tulevaisuudesta”, iloitsee Mila Nikkanen.

Nimiä lakialoitteelle saatiin heti kasaan hyvä määrä. Kansanedustajien on mahdollista allekirjoittaa lakialoite 20.10. saakka.

Kansalaisaloitetta nuoriasiavaltuutetun viran perustamiseksi valmistelivat yhdessä nuorten kanssa Diakonissalaitos, Suomen Diakoniaopisto, Diakonia-ammattikorkeakoulu, Oulun Diakonissalaitoksen säätiö, Lahden Diakonialaitos, Länsi-Suomen Diakonialaitos ja Step-koulutus.

Kuvia tilaisuudesta näet täältä.