ODL
Vapaaehtoistarina

Tutustu yhteen tarinaan ja vapaaehtoiseen meillä ODL:llä.

Sirkka, ODL Vapaaehtoinen

Sirkka tekee vapaaehtoistyötä hävikkiruoan parissa Prikka kiertoon-hankkeessa, Vapaaehtoisena ollessaan Sirkka on ehtinyt olla monessa mukana. Uusia ystäviäkin Sirkka on toiminnasta saanut.

Lue alta Sirkan vapaaehtoistarina.

Innostuin lähtemään vapaaehtoistyöhön uteliaisuudesta

Olen toiminut Prikan vapaaehtoisena nyt yli vuoden. Aloitin lokakuussa 2021 vapaaehtoistyöhön perehtymisellä ja marraskuussa 2021 tein ensimmäisen ruoanlajitteluvuoroni keskuksella. Olen toiminut pääasiassa ruoanlajittelu tehtävissä Prikka kiertoon -logistiikkakeskuksella, ja sen lisäksi olen toiminut tapahtuma-avustajana erilaisissa tapahtumissa sekä Maistuva hävikkiruoka- ryhmässä apukokkina.

Vapaaehtoistyöni on ollut pääasiassa ruoan lajittelua logistiikkakeskuksella. Olen ollut myös keräämässä ruoka-aputoimijoille lähteviä kuormia keskuksella. Vapaaehtoistyöni sisältää lisäksi uusien vapaaehtoisten ja työntekijöiden neuvomista ja ohjaamista keskuksella.

Tapahtuma-avustajan tehtävät ovat tuoneet vaihtelua vapaaehtoistehtäviini. Olen ollut esimerkiksi osallistavan kehittämisen OSKE-tori tapahtumassa ja hävikkiruokafestivaaleilla avustamassa. Näissä tapahtumissa olen päässyt tutustumaan uusiin ihmisiin ja uusiin toimijoihin. Tavallaan nämäkin ovat avartaneet omaa näkökantaani asioihin, kun on päässyt tutustumaan muiden toimijoiden toimintaan, mihin en ole aiemmin perehtynyt. Maistuva hävikkiruoka -ryhmässä puolestaan olemme tehneet ryhmän kanssa yhdessä esimerkiksi kasvissosekeittoa, salaattia ja pannurieskaa.

Alun perin innostuin lähtemään vapaaehtoistyöhön uteliaisuudesta. Tyttäreni kertoi minulle Prikasta, kun hän oli nähnyt Rauhan Tervehdyksestä ilmoituksen vapaaehtoistoiminnasta. En tuolloin vielä tiennyt, millaista vapaaehtoistyö on, mutta oitis ilmoittauduin!

Siitä tulee hyvä mieli, kun on voinut olla avuksi

Minulle on selvinnyt, että vapaaehtoistyö on antoisaa. Sen myötä olen tavannut esimerkiksi uusia ihmisiä. Logistiikkakeskuksella saan myös viikoittain kerätä itselleni ruokakassin, joka auttaa minua myös taloudellisesti. Lisäksi itse yritän pitää huolta kotona siitä, ettei ruokahävikkiä syntyisi, eli ympäristöasiat ja ruokahävikin vähentäminen ovat minulle tärkeitä asioita.

Olen saanut Prikan vapaaehtoistyön kautta uusia ystäviä, hyvää mieltä sekä järjestelmällisyyttä ja rytmiä viikkoon. Olen saanut vapaaehtoistyöni kautta lisätietoa elintarvikkeista ja oppinut ja saanut lisää ideoita siitä, miten tuotteita voisi vielä edelleen käyttää. Keskukselle tulee myös usein tuotteita, joita en ole itse vielä kokeillut, ja olen sitten kokeilun jälkeen rohkaistunut niitä itsekin ostamaan.

On mukavaa, kun vapaaehtoistyö Prikassa on yhdessä tekemistä. Lajittelun lomassa voi vaihtaa muiden kanssa kuulumisia, ja välillä keskitymme vain lajittelemaan. Minulla on jäänyt mieleen myös hankkeen alkuaika keskuksella, se oli vähän opettelua ja osittain kangarteluakin, kun kaikki yrittivät vasta opetella toimintaa. Mutta juttu on nyt mielestäni selkiytynyt ja toiminta kasvanut hurjasti.

On myös ihanaa, kun meitä vapaaehtoisia muistetaan kiittää: on kesätapahtumia, teatteria ja pikkujouluja. Keskuksella saa myös suoraa kiitosta tehdystä työstä. Siitä tulee hyvä mieli, kun on voinut olla avuksi.

Tarina on kirjoitettu vapaaehtoisen haastattelun pohjalta.