ODL
Siirry ajankohtaisiin

ODL Liikuntaklinikka tutkii ja hoitaa: Rasitusmurtuma

Toukokuu 2023: Rasitusmurtuma

Rasitusmurtuma voi ilmaantua poikkeavan liikuntarasituksen aikana tai liikunnan määrän tai intensiteetin lisäämisen seurauksena. Pääasiallinen oire on kipu murtuma-alueella. Kipu tuntuu alkuun rasituksessa, mutta myöhemmin myös levossa. Lähellä ihoa olevissa luissa, kuten sääriluussa ja jalkapöydän luissa, voi myöhemmässä vaiheessa esiintyä myös aristava kyhmy. Hoitoon on syytä hakeutua, mikäli poikkeuksellisen rasituksen jälkeen ilmaantunut kipu ei levossakaan hellitä.

Lääkärin suorittaman tutkimuksen lisäksi on usein tarpeen kuvata kipualue. Magneettitutkimus paljastaa parhaiten jo rasitusmurtuman esiasteen eli rasitusosteopatian. Pääasiallinen hoito rasitusmurtumassa on kuormituksen välttäminen. Varhaisessa vaiheessa rasitusmurtuma paranee välttämällä rasitusta muutaman viikon ajan, mutta pitkälle kehittynyt rasitusvaurio luussa voi vaatia yhtä pitkän hoidon kuin tavallinen murtumakin.

Kuntouttavat harjoitteet ja korvaava liikunta fysioterapeutin ohjaamana tukevat kuntoutumista ja turvaavat paluun oman lajin pariin. Rasitusmurtumien, kuten muidenkin rasitusvammojen, ehkäisemiseksi on tärkeää, että vaativia harjoituksia ei aloiteta äkillisesti vaan vähitellen rasitusastetta lisäten. Kasvuikäisen rasitusvammoja voidaan ehkäistä parhaiten siten, ettei murrosiän kasvupyrähdyksen aikana lisätä yksipuolisen lajiharjoittelun määrää, vaan päinvastoin pyritään monipuolistamaan harjoitusohjelmaa.

Voisiko vaivasi taustalla olla rasitusmurtuma? Ota yhteyttä asiantuntijoihimme.