ODL
Siirry ajankohtaisiin

Lahjoitus ODL:n Yhdistämö-toiminnalle

LähiTapiola Pohjoinen on tehnyt 10 000 euron suuruisen lahjoituksen Oulun Diakonissalaitoksen Säätiön Yhdistämö-toiminnalle. Hyvinvoiva Pohjoinen -lahjoitusten teemana vuonna 2023 on mielenterveys ja henkinen hyvinvointi.

– Alueellamme on kasvava määrä nuoria aikuisia, jotka kokevat yksinäisyyttä, ahdistuneisuutta ja osattomuutta. He ovat työn ja koulutuksen ulkopuolella huolimatta kaikesta heidän potentiaalistaan.  Lahjoituksen avulla voimme jatkaa pienimuotoisesti Yhdistämö-toimintaa syyskaudella 2023 ja mahdollistaa kotiin jalkautuvia kohtaamisia, säännöllisiä ryhmätoiminnot ja tuettua vertaistoimintaa, toteaa ODL:n palveluvastaava Piritta Pietilä-Litendahl.

ODL:n ja Diakonia-ammattikorkeakoulun yhteistyönä toteutettu Yhdistämö-hanke päättyi 30.4.2023. Yhdistämö oli nuorten aikuisten sosiaaliseen vahvistumiseen ja kuntoutumiseen tähtäävä kehittämishanke, jossa edistettiin työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevien 18–35-vuotiaiden osallisuutta sekä toimintakykyä kohti koulutusta ja työelämää.

LähiTapiola Pohjoinen lahjoitti 160-vuotissyntymäpäivänsä kunniaksi yhteensä 160 000 euroa yleishyödylliseen toimintaan 13 eri mielenterveystyöhön tai henkiseen hyvinvointiin keskittyvälle toimijalle Pohjois- ja Keski-Pohjanmaalla.

Lue lisää LähiTapiola Pohjoisen uutisesta tästä linkistä.