21.5. vietetään kulttuurisen moninaisuuden päivää. Päivä muistuttaa meitä kohtaamisen, kuuntelemisen ja kulttuurien välisen vuoropuhelun merkityksestä. Hyvä arki yhdessä -hankkeessa annetaan tilaa vuoropuhelulle valmentamalla maahanmuuttajataustaisia henkilöitä kokemustoimijoiksi ja tukemalla heitä kertomaan oman tarinansa, omalla äänellään.
Tässä blogissa kokemustoimija Ayesha kertoo oman tarinansa. Hän osallistui neljän viikon kieliharjoitteluun Hyvä arki yhdessä -hankkeessa ja vietti aikaa tutustuen ODL:n toimintoihin, ihmisiin sekä suomalaiseen työkulttuuriin. Arkeen mahtui runsaasti tilanteita, joissa hän sai käyttää ja harjoitella suomen kieltä ja kurkistaa samalla ODL:n työhön eri näkökulmista.
Minun kokemus ODL:lla kieliharjoittelijana
Olen srilankalainen nainen, muutin Suomeen noin kaksi vuotta sitten. Olen opiskellut suomen kieltä yhden vuoden Arffmanilla kielikurssilla.
Meillä on kaksi kieliharjoittelua. Tämä on minun toinen harjoittelu. Olen ollut ODL:lla neljä viikkoa. Ennen kuin minä aloitin tämän harjoittelun, minulla oli haastattelu minun ohjaajan kanssa. Jossa me keskustelimme mitä minun täytyy tehdä ja mikä minun suunnitelma on. Kun minä aloitin minun harjoittelun minulla ei ollut ideaa minkälainen työpaikka on ODL. Tiesin, että tämä on paikka, jossa antaa paljon palavereja ihmisille.
Sitten, ensimmäisenä päivänä meillä oli tiimin palaveri. Luulin, että minun kielitaso on hyvä. Mutta, kun tiimikaverit puhuivat, en ymmärtänyt mitään. Olin pelännyt, että en voi oppia kieltä. Aloitin kirjoittamaan kaikki uudet sanastot omaan pieneen vihkoon. Sitten luin paljon kaikenlaisia tekstejä. Aina yritin puhua suomea, ja kuuntelin mitä työkaverit sanoivat. Kaikilla oli oma puhe rytmi, siksi se oli vähän vaikeaa minulle aluksi. Mutta kun aika meni, minä ymmärsin isomman osan.
ODL:lla minä opin paljon uusia sanastoja, ja myös uusia asioita. ODL:lla on monta palvelua, jotka ovat uusia minulle. Minulla oli monta mahdollisuutta käydä tutustumassa erilaisissa palveluissa ja oppia palveluista. Se oli mielenkiintoinen mahdollisuus minulle.
Olin minun ohjaajan, Annen kanssa. Hänen hanke oli “Hyvä arki yhdessä”, jossa autetaan maahanmuuttajien kotoutumisessa. Tämä hanke sisältää erilaisia ryhmiä, kuten ruokaryhmä, ystävänryhmä ja valmennus. Kaikki olivat uusia kokemuksia minulle. Myös se oli mahdollisuus minun kieliharjoittelulle.
Nyt minulla on kielikokemusta ja toisaalta minulla on tätä kokemusta palveluista. Minun mielestä, molemmat ovat tosi tärkeitä. Koska ennen tätä harjoittelua minulla ei ollut ideaa, mitä minä teen minun kielikurssin jälkeen. On tosi tärkeää jatkaa omaa kielen oppimista, jos sinä haluat saada korkean kielitason.
Myös nyt minä tiedän, että minä voin saada oman ystäväryhmän ja saan oman elämän. Minun mielestä, tämä kokemus on tehnyt minun elämän värikkääksi.
Kirjoittanut Ayeshan
Ayesha osallistui kieliharjoittelun aikana myös Rollaattorimarssille.
Kohtaamisista kasvaa vuoropuhelua
Ayeshan tarina muistuttaa meitä siitä, että kulttuurien välinen vuoropuhelu ei synny suurista puheista, vaan pienistä arjen hetkistä: kuuntelemisesta, rohkeudesta yrittää ja mahdollisuudesta olla oma itsensä keskeneräisen kielenkin kanssa. Kun ihminen tulee kohdatuksi aidosti ja arvostavasti, syntyy oppimista, luottamusta ja uskoa tulevaan.
ODL:lla ja Hyvä arki yhdessä -hankkeessa haluamme mahdollistaa juuri tätä – paikkoja, joissa jokaisen tarinalla on merkitys ja joissa erilaisista taustoista voi kasvaa yhteistä, värikkäämpää arkea. Ayeshan kokemus osoittaa, kuinka tärkeää on antaa ihmisille aikaa, tilaa ja ääni – ja kuinka paljon me kaikki voimme oppia, kun pysähdymme kuuntelemaan.
Kirjoittaja Anne Pekkala toimii projektikoordinaattorina Hyvä arki yhdessä -hankkeessa. Hankkeen tavoitteena on edistää maahan muuttaneiden osallisuutta, arjen sujuvuutta ja kotoutumista. Hanke on Euroopan unionin osarahoittama. Muita rahoittajia ovat Oulun kaupunki sekä hanketoteuttajat. Hankkeen päätoteuttajana toimii Oulun evankelisluterilainen seurakuntayhtymä sekä osatoteuttajina Oulun Diakonissalaitoksen Säätiö sr ja Diakonia-ammattikorkeakoulu.