ODL Liikuntaklinikan ja Oulun yliopiston yhteisessä tutkimuksessa havaittiin, että maaseudulla kasvaneet korkeamman sosioekonomisen taustan omaavat miehet liikkuivat aikuisena enemmän kuin kaupunkiympäristössä kasvaneet ikätoverinsa.
Tutkimus perustui Pohjois-Suomen syntymäkohortti 1986 -aineistoon, jossa seurattiin yli 800 henkilön liikkumista ja elinympäristöä lapsuudesta 35 vuoden ikään saakka. Tulosten mukaan maaseudulla kasvaneet miehet liikkuivat lähes puoli tuntia päivässä enemmän kuin kaupungeissa kasvaneet. Erot näkyivät erityisesti kokonaisliikkumisessa ja kevyessä liikunnassa.
Aikuisiän liikkumista mitattiin kahden viikon ajan Ōura-sormuksella. Tutkijoiden mukaan tulokset viittaavat siihen, että aktiivisen elämäntavan edellytykset voivat rakentua jo varhaislapsuudessa.
– Tutkimuksemme osoittaa, että lapsuuden elinympäristö ja perhetausta voivat olla yhteydessä aikuisiän liikkumiseen, mutta yhteys ei ole yksiselitteinen, vaan siihen vaikuttavat myös myöhemmän elämän olosuhteet, toteaa väitöskirjatutkija Ulla-Maija Luoma ODL Liikuntaklinikalta.
Tutkimus julkaistiin Health & Place -tiedelehdessä.