Olen Väinö, liikuntalääketieteeseen suuntautunut terveystieteiden kandidaattiopiskelija, ja suoritin valinnaisen harjoittelujaksoni ODL Liikuntaklinikalla. Liikuntaklinikan toimintaa olin kiinnostuneena seurannut jo pidempään, joten ajatuksen syttyessä valinnaisen harjoittelujakson suorittamisesta, päätinkin hakea ensimmäisenä sinne.

Kandiopiskelujen kolmantena vuotena halusin kirkastaa omia tulevaisuuden urasuunnitelmiani ja päästä näkemään minkälaista työ omalla alallani käytännössä voisi olla. Liikuntaklinikka olikin oikein sopiva paikka tähän tarkoitukseen sen ollessa monipuolinen liikuntalääketieteen osaamiskeskus sekä osa Liikuntalääketiede Suomi -verkosta. Harjoittelun aikana minulle annettiin mahdollisuus tutustua kaikkiin toiminnan osa-alueisiin: palvelutoimintaan, tutkimukseen sekä kehittämishankkeisiin.
Paljon uutta ja arvokasta kokemusta
Liikuntaklinikalla minut otettiin erittäin lämpimästi vastaan ja tehtiin osaksi tiimiä. Ilmapiiri klinikalla oli todella rento ja avoin, mikä teki ajastani oikein mieluisan. Oli myös kiinnostavaa nähdä ja kuulla, miten erilaisista taustoista klinikan yhteinen asiantuntijuus koostuu. Harjoittelun aikana osallistuin usean hankkeen toimintaan, mikä ei ainoastaan laajentanut omaa tietämystäni eri terveyden edistämisen ja liikkumisen aihepiireistä, vaan mahdollisti myös eri tyylisten ja eri vaiheessa olevien hankkeiden toiminnan näkemisen. Tämä oli erityisen arvokasta minulle, sillä ennen harjoittelua hanketyö oli minulle melko tuntematonta.
Myös itse työtehtävät sisälsivät paljon vaihtelua, ja hankkeiden kirjallisten töiden lisäksi pääsin muun muassa tekemään kehonkoostumusmittauksia sekä avustamaan liikuntaryhmän ohjauksessa. Testauslaboratoriossa sain avustaa ja seurata erilaisia kuntotestejä, mikä oli myös erittäin mielenkiintoista. Erilaisissa palavereissa ja kokouksissa sain nähdä, kuinka yhteistyö niin liikuntaklinikan työntekijöiden kesken kuin liikuntaklinikan ja kumppaniorganisaatioiden välillä toimii ja miten hankkeiden suunnittelu sekä toimeenpano tapahtuu. Yksikään työpäivä ei ollut samanlainen.
Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin
Klinikalla ollessani opin, kuinka vaihtelevia työtehtävät voivat alallani olla. Harjoittelun ansiosta minulla on nyt kirkkaampi käsitys siitä, millaista työ omalla alallani on käytännössä ja miten minun tulisi kehittää osaamistani tulevaisuuttani ajatellen. Aikani klinikalla antoi minulle paljon uutta motivaatiota tulevia opintoja ja työelämää varten. Kiitän ohjaajiani ja kaikkia muita minun kanssani työskennelleitä todella mielenkiintoisesta ja antoisasta harjoittelujaksosta!
Kiinnostuitko harjoittelumahdollisuuksista ODL:llä? Lue lisää nettisivuiltamme!