Joulukuu

 

Tietoinen syöminen

Tietoinen syöminen ja tietoinen herkuttelu auttavat sinua keskittymään syömiseen ja herkutteluun, hidastamaan syömisnopeutta sekä välttämään liiallista syömistä ja herkuttelua.

Jos teette yhdessä lasten kanssa pipareita tai torttuja, niitä on lupa nauttia. Tutustukaan tietoisen syömisen ja herkuttelun ideaan.

Kokeile tietoista syömistä esimerkiksi viikon ajan kotona ja töissä mahdollisuuksien mukaan.

Tietoinen syöminen

Mikrotauot

Muistuta palautumisesta jo työvuoron aikana lyhyillä mikrotauoilla.

 

 

 

Joulukalenteri

Mikä voisi olla työyhteisönne Joulukalenteri – ideoikaa yhdessä.

Vuoden onnistumiset

Palauttakaa mieleen, missä onnistuitte erityisesti tänä vuonna ja iloitkaa yhdessä vuoden onnistumisista.