Jouluherkuttelua

Julkaistu

Mikähän on tänä syksynä suklaaboksin uutuusmaku? Entä hitti joulutortun täytteeksi? Millähän hinnalla konvehtirasioita nyt myydään? Iltapäivälehtien palstoilla on testejä parhaista valmisglögeistä ja piparitaikinoista sekä listoja suosituimmista konvehdeista. Torttuja onkin ollut ikävä ja niitä paistellaan ja maistellaan kotona.

Suklaapukki, kuvituskuva ODL Liikuntaklinikka

 

Työpaikan kahvihuoneen pöydille alkaa ilmaantua suklaakonvehteja ja pipareita kiihtyvään tahtiin – työpäivän päättyessä ne ovat yleensä kylläkin kadonneet. On marraskuu. Jouluaattoon mennessä leivonnaisia ja muita herkkuja on jo ehkä syönyt niin paljon, että ne eivät enää jouluna houkuta.

Joulun jälkeen tulee suklaa-ale

Parhaimmillaan tai pahimmillaan myymättä jääneitä herkkuja saa todella halvalla. ”Kannattaa ostaa, kun saa halvalla” – ajattelu on aika yleistä. Jouluherkkujen syöminen jatkuu pitkälle alkuvuoteen – pakastimessakin on vielä hyvin taatelikakkua ja joulupullaa. Onneksi on työpaikka, jonne voi viedä vähän kuivahtaneetkin tuotteet. Sesongit pitenevät ja limittyvät. Parhaina vuosina tammikuussa on kaupassa ja kahvilassa ollut samanaikaisesti tarjolla joulutorttuja, Runebergin torttuja, laskiaispullia ja suklaamunia.

Ei ihme, että makealle person paino joulunaikana voi nousta. Yksi kilohan ei merkitse vielä mitään, mutta sehän voi tarkoittaa kymmenessä vuodessa jo 10 kg. Asiakkaille vinkkaan, että kolesterolikontrolli tammikuun alkupäivinä ei ehkä edusta normaalia tilannetta.

Kaakaota ja piparia, kuvituskuva ODL Liikuntaklinikka

 

Pohdittavaa meille kaikille herkkupepuille:

  • Leipoisitko tänä vuonna vähemmän? Tai jos ostatkin koulun myyjäisistä juuri sen määrän, mitä tarvitset?
  • Onnistuisiko päätös syödä ensimmäinen joulutorttu vasta jouluna?
  • Voisitko välttää kolmen boksin rasiatarjousta ja ostaa vain sen yhden? Suklaanvalmistajille voisi lähettää pyynnön, että olisi ihanaa, jos niitä paperipäällysteisiä olisi myynnissä sekarasioina, että saisi maisella eri makuja ilman, että tarvitsee ostaa kuutta rasiaa.
  • Ostaisitko tänä jouluna itselleni vähän kalliimpaa suklaata? Sitä ei ehkä tee mieli ahmia, koska jokainen pala maksaa pari euroa.
  • Joulun jälkeen ei kannata heti rynnätä kauppaan. Anna kiireisempien ostaa alekarkit.
  • Nauti herkuista ja syö niitä tietoisesti – älä syö niitä kuin näkkileipää.
  • Joulun tunnelma muodostuu monesta asiasta, joista jouluherkut ovat vain yksi pieni osa.

Mitkä ovat sinun vinkkisi kohtuullisempaan herkutteluun?

Blogi on osa TESSI – Työhyvinvoinnin edistäminen sijaishuollossa -hanketoimintaa. Tessi -hanke toteutetaan 1.12.2023- 30.11.2026. Päätoteuttaja on Oulun Diakonissalaitoksen säätiö sr. ja osatoteuttaja Diakonia-ammattikorkeakoulu Oy. Hanke on Euroopan unionin osarahoittama ja hanketta rahoittavat myös Oulun Diakonissalaitoksen säätiö sr. ja Diakonia-ammattikorkeakoulu Oy.