Työntekijän ravitsemus toteutuu työnantajan ja työntekijän yhteispelinä

Minulla on työni puitteissa huikea etuoikeus kurkistaa erilaisten ihmisten työelämään ja arkeen, keittiön kaappeihin, ruokapöytään, perheen yhteisiin ja omiin salaisiin herkkuhetkiin, kauppareissuihin ja jopa juhliin. Kurkistukset työpaikkojen kahvihuoneisiin ja lounashetkiin ovat ikkuna työelämän kirjoon ja haasteisiin. 

Voin tänään kohdata reissutyötä tekevän, jonka arkea ovat hotelliaamiaiset ja jonka yksinäisten iltojen ruokailuvaihtoehtoja ovat ravintolaillallinen, pikaruoka tai napostelu hotellihuoneessa. Tyypillisiin asiakkaisiini kuuluu myös firman paras ja tehokkain työntekijä, joka lounaalla syö liian nopeasti ja liikaa. Närästys, vatsakivut ja muu suolisto-oireilu häiritsevät päivittäistä elämää. Tai ehkä tänään tapaan raksamiehen, jonka työpäivän aikaisiin syömisiin kuuluu roiskeläppä ja mustaa kahvia tai pitsalla käynti työkaverin kanssa. Henkilöstöruokailua ei ole, eikä ehkä edes jääkaappia tai mikroa ruoan säilyttämistä ja lämmittämistä varten. Sosiaali- ja terveysalan työntekijöiden ravitsemushaasteet ovat jo klassikko. Ruokataukoja ei ennätä pitää, ja jos ennättää, ne ovat levottomia ja katkonaisia. Kolmeen kertaan lämmitetty mikroruoka ei houkuttele enää, joten kahvi ja kourallinen keksejä saavat riittää. Kotipalvelutyötä tekevien arkipäivää voi olla lounas autossa tai asiakkaan rappukäytävässä. Vuorotyö tuo omat haasteena ruokailujen järjestämiseen.  

Kun työpäivän aikainen ravitsemus ei toimi, se heijastuu paitsi vireystilaan ja jaksamiseen, myös muuhun syömiseen. Kun menee kauppaan ja kotiin nälkäisenä, peli on usein jo menetetty ja kierre on valmis. Painohaasteita, kolesteroliarvot kohoavat, samoin verenpaine ja/tai verensokerit. Uupumusta. Sairauslomia.

No mitä ravitsemusterapeuttina sitten voin tehdä tai sanoa? Työelämää en voi muuttaa, mutta voin muistuttaa terveestä itsekkyydestä ja siitä, että jaksava, terve työntekijä on pitkällä tähtäimellä paras työntekijä. Kotitehtäväksi annan usein viedä viestiä työnantajalle siitä, että tulipalojen sammuttaminen on yleensä vaikeampaa kuin niiden ennaltaehkäisy. Voiko työt suunnitella niin, että jokaisella työntekijällä on aikaa syödä kiireettä rauhallisessa paikassa?

Yksilön vastuu omasta ravitsemuksesta on tietysti keskeisin. Juttelemme siitä, että työolosuhteista huolimatta pienillä asioilla voi parantaa ravitsemustaan. Reilu aamupala voi kantaa heikomman lounaan yli. Lounaalla ratkaisu voi olla kylmät valmisruoat tai järkeväsi koostetut eväät. Annoskoon merkityksestä ja pienentämiskeinoista sekä laadusta jutellaan, olipa kyseessä lounaspitsa (voisiko sen jakaa työkaverin kanssa tai ottaa puolet mukaan, tai pyytää pitsan vähemmällä juustolla?) tai henkilöstöravintolan ateria. Ravintolaruoan sudenkuoppien tunnistamista voi opetella. Koko viikon välipalojen vieminen työpaikalle ja reilun välipalan syöminen työpäivän päätyttyä ennen kotiin lähtöä voivat olla jollekin ratkaisu.

Osa tapaamistani henkilöistä tarvitsee tukea ja kannustusta, osa tietoa ja osalle yhteinen keskustelu on peili, joka tuo esille ruokavalion ja syömisen haasteet ja onnistumiset. Joku haluaa lempeää tuuppausta, joku auktoriteettia, joka sanoo, mitä ja minkä verran saa syödä. Yhdessä pohdimme askeleita eteenpäin. Joillakin askeleet ovat pieniä, joillakin suurempia. Osaa lähtee heti työskentelemään tavoitetta kohti, toinen tarvitsee enemmän aikaa, joskus vuosiakin. Paras palkinto työstäni on asiakas, joka kertoo saaneensa uutta ajateltavaa, uusia välineitä tai ideoita tai kannustusta.

Marja Vanhala
laillistettu ravitsemusterapeutti
ODL Liikuntaklinikka